Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

lauantai 25. marraskuuta 2017

LattiA&¤½##ommia vol 278

Nykyään aamut ja illat alkaa samalla rutiinilla. Voltarenia kyynärpäähän ja tulehduskipulääkettä teen kanssa. Jepjep.

Mennään sillä että mikä ei tapa, vahvistaa. Joten aloitin lattian öljyämisprosessin.

Aloitin kaikkien romujen uudelleensijoituksella jonnekin muualle. Romujen sijoittelu alkaa olla hankalaa kun tilat alkaa valmistua. Kylppärin lattia on kuivumassa, sieltä siivottiin tänään myös romuja pois. Olkkarin lattiaa on tehty, joten sen päälle ei voi enää kasata ja keittiön lattiaa kaakeloidaan. Yläkerran lattiat on valmiit ja alakerran loppuosan lattiat yritin tyhjentää jonnekin.

Kun romut oli siirretty epämääräisiin nurkkiin, aloitin imuroinnilla.



Kampin puusta lähettivät meille lainaksi hiomakoneen, eilen harjoittelin jo vaatehuoneen kanssa joten oli tiedossa mihin suuntaan tämä kampeaa. Voi tietysti olla että siinä olisi jokin säätönuppi.. 


Ensin siis hiotaan pinta 180 hiekkapaperilla. Alimmaiseksi siis tuo verkkohiomapaperi, sen päälle sininen laikka ja sitten kone päälle ja pyörittämään. Lautojen suuntaisesti hiotaan ja hiotaan käsin nurkat joihin kone ei pääse. 


Sitten levitetään mohairlastalla Mestarin valkoöljy. Öljyn määrän kanssa sai olla aika tarkkana, laitoin sitä eilen liikaa vaatehuoneeseen ja jouduin sitten pyyhkimään ylimääräiset pois kun ei kaikki öljy ei imeytynyt. 


Heti öljyn levityksen jälkeen se pyöritellään valkoisella laikalla tasaiseksi. 


Valkoöljy nostaa kauniisti saarnen kuviot esille. Parin tunnin kuivumisen jälkeen lattia vielä hierrettiin lopulliseen väriinsä sinisellä laikalla. 


Öljytyn lattian pitää antaa rauhassa kuivua yksi vuorokausi, sen jälkeen siinä voi jo kävellä. Sitä ei kuitenkaan saa peittää matolla tai vastaavalla, öljy vaatii ilmaa kuivuakseen kunnolla. 

Eilen käsitelty lattia näytti ihan hyvältä vaikka itse teinkin. Päällä mallipalikka jonka perusteella valittiin 50 % valkoöljytty vaihtoehto. 

Hyvin näkyy lautojen värivaihtelu, säikähdin alkuun onko osa liian vaaleita, mutta kokonaisuus näyttää kauniilta. 


Lattian käsittelyssä meni monta tuntia. Setin jälkeen olin niin loppu että otin pienet välitorkut olkkarin lattialla. Kauniin aurinkoinen päivä meni sisähommissa, mutta nyt se on tehty. Eikun hei viikon päästä uudestaan, jei. 

Lattialla maatessani tajusin että sisäkatosta ei taida olla laitettu vielä kuvia. Huomenna jos aloittaisi pojan huoneen seinän hiomisen tapettia varten. Huoh. 











2 kommenttia:

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!