Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluita

Aina joulun lähestyessä tekee mieli askarrella kaikennäköistä. Kattelin keittiötä ja teki mieli vaihtaa verhot, vasta kymmenen vuotta ollutkin noi ikkunoissa. No, kävin Eurokankaassa, ei mitään kivaa. Sitten menin Ikeaan, siellä on usein kivoja printtikankaita, ja ei mitään sielläkään!
Kävin paikallisessa kangaskauppassa jossa kaverini on duunissa, sieltä löytyi monta hyvää verhokangasvaihtoehtoa, mutta en oikeen osannut päättää. Myöhemmin kävin muissa asioissa Tammisaaressa ja kyselin jos siellä olisi kangaskauppaa ja minut ohjattiin Design Westiin. Ai että miten herkullisia kankaita ja kaikkea ihanaa tilpehööriä!
Siinä oli kivasti kaksi kangaskauppaa yhdistettynä, miten voikin olla noin hyvä yhteistyö että kaksi kangaskauppiasta vierekkäin ja tilat yhdisti avoinna oleva sisäovi. Toisella puolella verhoiltiin ja toisella puolella ommeltiin vaatteita ja verhoja. Kuin kätevää, kyselin niin myös tuuraavat toinen toisiaan, tuollaisesta yhteistyöstä on varmasti hyötyä.

No siellä ihastuin yhteen kankaaseen ja päätin että verhoilen tuolinpäällyset uusiksi. Tuolit on ihan tavalliset Ikean keittiöntuolit, niissä on vaalea kangas joka tässä kymmenen vuoden aikana on mennyt melko nuhjuisen näköiseksi. Tilasin kankaan ja se saapui parissa viikossa, kun kävin sitä hakemassa niin ihastuin ihan pikku heräteostoksena jouluvaloihin.. Valkkasin väriksi sarjan jossa oli luonnonvaaleita, oransseja ja kultaisia palloja. Kultaiset tosin näyttävät valaistuna vaalean ruskeilta ja vähän vihertäviltä.

Valot sopivat hyvin tuohon leipävartaan virkaa toimittavaan heinäseipääseen roikkumaan. Siinä roikkuu myös kaikkea itse kasvatettua, pellavaa, kauralyhde ja sipuleita. Loput lyhteet on sivukuistilla roikkumassa, toimittaa verhojen virkaa, kunnes saadaan lunta tänne etelään ja lyhteet joutaa pikkulintujen ruoaksi.






Projekti tuolit kuntoon eteni hyvin, irrotin tuoleista istuinosat, leikkasin kankaat, olin jo aiemmin soitellut vinkkejä hommaan Eevalta ja kun tajusin nitojan olevan voimaton tehtävän edessä soitin uudestaan. Eevalla on hieno paja (Verhoomo Veluuri) ja pääsin sinne kokeilemaan kauan sitten kadonneita verhoilijan taitojani. Eeva opasti ja neuvoi sekä antoi lainata työkalujaan hommaa varten. Siisteintä oli sielunsiskon löytäminen mitä tulee työkalujen ostamiseen, siinä työskentelyn lomassa keskusteltiin työkaluista, lapsista, miehistä, työkaluista, duuneista ja vielä vähän työkaluista.

Ohjeistuksen jälkeen työstin ensin itsekseni istuimia, kunnes Eeva tuskastui työtahtiin ja auttoi loppujen kanssa, jei! Pikkasen erilainen työnjälki kuin itselläni. Olen verhoillut kesätöissä Martelassa joskus 90-luvun alussa.






Pajalla oli kunnon työkalut. Kulmien tekotapoja oli monta, onneksi ne jäävät piiloon.




Tällaiset tuli, kangas on Sandersonin Strawberry Thief. Aikaa projektiin kului työtunteina noin 4, lisäksi ajelut edestakaisin. Lopputulokseen olen kovin tyytyväinen, mutta verhoja en vieläkään saanut vaihdettua.




perjantai 5. joulukuuta 2014

Kellarin iloja

Ihan pakko laittaa pari kuvaa. Kävin hakemassa evästä kellarista, korissa on pari siideriä, yksi pullo mustaviinimarjamehua ja Rikea-lajikkeen pottua parin muussin verran. Rikea on kiinteän ja jauhoisen väliltä ja ainakin muussissa maistuu erinomaiselta. Suurimman osa siemenperunoista ostin Sjöbergiltä, hän viljelee ihan työkseen tuossa naapurissa. Kaikki raaka-aineet omalla maalla kasvaneita ja omin pikku kätösin jatkojalostettuja.




Katos näyttäisi toimivan kohtuullisesti, on siinä raja lumen ja paljaan maan välillä. Pitkään mietitiin jos pitäisi laudoittaa nuo sivut, mutta etuosa jää silti avoimeksi lumen tupruttaa. Katotaan nyt tämä talvi ja mietitään sitten uusiksi. 

Lumi suli nopeasti ja taas on sula maa. 

Olen jo vuosikausia huomannut tietyn syklin toistuvan vuodenaikojen mukaan. Keväällä kasvatan kaikkea, suunnittelen kovasti kesän istutuksia, rakentelen kaikennäköistä ja kunnostan erilaisia työkaluja ja muita sellaisia kesää varten. Kesällä sitten nautitaan lasten kanssa kesästä ja yritän pysyä istutussuunnitelmien mukana. Syksyllä on sadonkorjuu ja hirveä innostus liikkumiseen ja uusien asioiden opetteluun. Loppusyksystä ja talvella sisustan ja fiksailen kotia. 

Nyt innostuin tekemään pientä kunnostushommaa ja sen toteuttamiseen tarvitaan hieman äitiäni. Joululahjojakin olen väkertänyt, ei mitään suurta ja hienoa, ennemminkin sellaisia jotka ei jää hyllyille pölyä keräämään vaan voi kiskaista parempiin suihin. 

...

tiistai 2. joulukuuta 2014

Maakellari

maakellari

Tontin yksi säilytettävistä rakennuksista on kellari. Maakellarin löytyminen tontilta oli kuin pieni lottovoitto. Kun rakennettiin nykyistä ihanaa taloamme, oli suuri ongelma maakellarin puuttuminen. Tässä ei yksinkertaisesti ollut tilaa kellarille eikä maasto ole hiekkapohjaisena sitä kaikista otollisinta isolle kaivaukselle. Siispä hihkuin innosta kun maakellari näytti kelvolliselta ja vieläpä kauniilta. 

Kellari oli puoliksi täynnä kaikenlaista, vanhoja pottulaatikoita, maitotonkkia, vanhoja säilykkeitä, kaikennäköistä sälää. Pölyä ja sotkua. Tavoitteeksi asetettiin vuosi sitten että täksi talveksi pitää saada potut kellariin, muutama pikku askare vain niin jo on on kellari täynnä. Jep, niin aina.

No, aloitin siivouksella, kaikki vanhat romppeet ovia ja karmeja myöden notskiin, kunnon harjaus kattoa ja seiniä myöten ja tila alkoi hahmottumaan. Kovasti olin taas lukenut aiheesta ja kaikissa kirjoissa haukuttiin betonilattiaa. No eipä sille juuri mitään voinut joten kun huomasin että lattia on kovasti kostea reunoilta, päätettiin kaivaa salaojat kummallekin puolelle kellaria ensiapuna kosteuden poistamiseksi. 





Salaojia kaivettaessa varastorakennuksen kaakkoiskulma, eli kuvissa kaivurin viereinen kulma tipahti entisestään ja varaston seinässä oleva railo leveni. Siinä sitten nohevana kaverimme Esa sitoi rakennuksen lauta-vaijeri yhdistelmällä jottei se ihan leviäisi käsiin. Salaojia kaivettaessa kävi ilmi että maa kellarin ja varaston ympärillä on silttiä, hiekkaa jota voi muotoilla käsissä kuin savea. Siltti pidättää kosteutta hyvin ja saattaa olla yksi syy kellarin kosteuteen. 


Kun kerran kaiveltiin niin samalla yritettiin selvittää miten kellari ja varasto yhdistyvät. Tietenkin kellarin oven puoleinen pääty on jotenkin valettu yhteen, sen näkee kuvista, mutta miten sitten kellarin katto ja varaston pohja? Kuvasta ei välttis kauhean hyvästi näje, mutta varasto on muurattu harkoista betonisen anturan päälle joka lepää, ylläri ylläri, hiekkakerroksen päällä. Hiekkaa kun varovasti käsikopelolla kaiveli, niin kellarin ja varaston välissä on todellakin ainakin reunoilla pelkkää hiekkaa. Joten ainakin teoriassa varaston voisi purkaa siitä päältä pois. Kuitenkin kellarista kulkee ilmakanava varaston lattian läpi, joten varaston purkaminen kellaria tuhoamatta ei taida olla ihan niin yksinkertaista. Lisäksi kellarin päädyssä on neliön mallinen, umpeen muurattu painanne jossa on aiemmin ollut perunaluukku. Nyt samassa päädyssä on varaston portaat. Hmm. Toisaalta varastotilaa ei ole koskaan liikaa, toisaalta taas varaston katto pitäisi uusia, varasto kalkita nätiksi ja häätää hiiret sisältä haisemasta. Ja silti se saattaa romahtaa kun vaijerikorsetti riisutaan. Hmmm, tiedä häntä.

maakellari eteinen

maakellari eteislattia

Tässä eteisen lattiaa joka suorastaan lainehti sateiden jälkeen. Osan märkyydestä selittää maanmuodostus alueella. Kellarin länsipuolella kohoaa huimaan korkeuteen kalliot, joita pitkin valuu vedet tielle, kellarin suuntaan sekä rakennusten suuntaan ja pelloille. Osan selittää kartasta näkyvä korkeuskäyrä, kellarin itäpuolella oleva pelto on 2-3 metriä merenpintaa korkeammalla. Pohjavesi on siis hyvinkin pinnalla ja se näkyy suurena ojien määränä ja maan märkyytenä. 
Tuohon eteiseen mietittiin mitä tehtäisiin, mutta kun betonivalu oli halkeillut ja veden poistoreittinä toimi ilmeisesti tuo vasemmassa etukulmassa näkyvä kivikasa niin päätin poistaa koko betonin, sittenpä näkee mitä se on syönyt. Betonia oli yllättävän vähän ja alta paljastui suurehkoja luonnokiviä, joten jätimme sen siihen tilaan. Ei ole lattiaa, mutta ainakin vesi pääsee paremmin poistumaan. Jännityksellä kevään tulvia odotellessa..




Koska poltin vanhat ovet, tarvittiin tilalle uudet. Ja koska tarkoitus on pärjätä uusilla ovilla pidempään kuin kaksi vuotta, käski puuseppä Pirjo minun rakentaa katoksen. No tehtiin työtä käskettyä ja bygattiin purkuromppeista pieni katos. Minä ihan liitoksilla laittelin puita paikalleen, olihan se helpompi koota katosta kun puut pysyi koloissaan ennen ruuvausta. Katto löytyi tontilta. 

Tässä ei näy alkutilannetta, mutta tuossa on jo kaivettu pois multaa ja heinikkoa ja vanhoja tiiliä ja kaljapulloja ja mitä kaikkea siitä edustalta nyt löytyikään. Kaiken roinan alta löytyi kauniit ja jykevät luonnonkiviportaat, huiman hienot suorastaan. Oviaukon oikealla puolella oli tuollainen iso kivenjärkäle vähän tipahtanut paikaltaan, se kaivettiin ja kangettiin paikoilleen että tuli siistiä. 






Puuseppä Pirjo rakensi karmit ja kolme ovea. Asennettiin itse karmit paikoilleen, Pirjo tuli laittamaan vielä ulko-oven lukon, Laku vähän auttoi hommissa. Ovien hantaakit on tehnyt seppä Hans Tulentaika yrityksestä, tästä läheltä sekin. 
Valitsin ovien ja karmien väriksi punamullan ja maali on pellavaöljymaali, kaikki puuosat on valtattu moneen kertaan ennen maalausta. Ovien sisäpuolet on valkoiset. Puun ja lattian välissä on bitumipalat sekä kiilat. Ovet on tehty männystä, Pirjo valitsee kaiken käyttämänsä puun aina itse jotta saa mahdollisimman tiheäsyistä, pihkaista ja suorakasvuista puuta. Kummatkin ovet on lämpöeristetty. Ulko-ovessa on ilmanottoaukko ylhäällä ja sisäovessa alhaalla, toivotaan että ilmanvaihto toimii hyvin. 

Kolmas ovi, mihin ihmeeseen tarvitaan kolmea ovea kun karmeja on vain kahdet? No kesää varten tehtiin vielä kolmas ovi, kun kellaria täytyy tuulettaa ja siivota ja siellä silti saattaa olla jotain hiirille kelpaavaa sisällä. Tuuletusovi laitetaan sisemmän oven tilalle kesällä ja on alhaalta potkunkestävä ja yläosa kokonaan hyvin pienisilmäistä verkkoa, joten päästään tuulettamaan kellari kunnolla!


Ja pitihän sinne valaa ensin pikku kakku että saatiin kellarin sisäovelle edes suurinpiirtein tasainen alusta. Tässä meneillään kiilojen asennus karmien alle.




Mä niin pal tykkään tervan tuoksusta, joten päätettiin että tervaan itse ulko-oven ulkopuolen. Älkää kertoko Eerolle, mutta Pirjo antoi mulle pienen purkin sitä kaikkein parasta venetervaa mikä tulee joltain kauhean salaiselta valmistajalta! 

Työnjohto myös paikalla.




Sisäpuolesta sen verran, kellari on suurista luonnonkivistä kaariholviksi muurattu, aivan tajuttoman kaunis. Maalattiin kellari muistaakseni kolmeen kertaan kalkkimaalilla. Ostin kaupasta valmista kalkkimaalia, mutta se olikin vain melkein valmista, maali piti sekoittaa veden kanssa ennen maalausta, ja hitokseen paljon sekoitusta maali vaati joka välissä koska kalkki saostui todella nopeasti purkin pohjalle kunnes se taas sieltä sekoitettiin rivakasti. Oli melkosta roiskimista, kalkkimaali on todella vetistä ja näyttää kun maalatessa mitään ei tapahtuisi, kunnes seuraavana päivänä käy katsomassa ja maali on hohtavan valkoista. 

Rakentelin kellariin pottulaatikot, kuvissa oikealla puolella ja takaseinälle hyllyn. Hyllystä tuli kalliimpi kuin suurin osa meidän talon huonekaluista on..

Siellä näkyy vähän satoakin, pottuja laareissa lajikkeittain ja hyllyillä omat mehut ja siiderit sekä säilytyskokeilussa olevat Pekka-omenat. Ei hurjaa satoa tänä vuonna, mutta tavoitteisiin päästiin eli oman maan potut omaan kellariin ja iha ite tehyt laatikotkii!



Siinä se nyt on, talvi saa tulla ja karvaiset kaverini vahtivat ettei kukaan käy pottuja salaa napsimassa. 














perjantai 28. marraskuuta 2014

Omppui herkkui

Nyt kun alkaa olemaan syyskiireet edes jollain tasolla hiljentyneet, kerkeää kirjoittamaan taas. Ideoita ja projekteja riittää, tässä nyt kuitenkin omppurojektin jatko-osaa.


Näitä omppuja luulin ensiksi koristeomenoiksi, sitten katselin kirjoja ja ajattelin että tämä olisi talviomena jonka nimen jo kerkesin unohtaa. Loppuviimein Päivi valaisi minua että ovat kylläkin talvilajiketta, mutta nimeltä Pekka. Hyvän makuisia ovat ja laitoin kellariin testiin että kuinka kauan säilyvät syötävinä. Marraskuuta mennään ja vielä on kaksi kiinteää omppua jäljellä. Olen niitä sieltä syönyt pois kun alkaa tuntumaan edes hieman pehmeältä.

Mutta siihen loppukäsittelyprosessiin piti perehtymäni nyt ensin.



Sato oli järkyttävän huono tänä syksynä, mutta sain kun sainkin melkein kaikista puista näytteen kerättyä. Pöydälle omput on ladottu puita vastaaville paikoille, paitsi tuo tumma Pekka vasemmassa reunassa. Mietin tovin puutarhassa miten merkkaan omenat, kuitenkin helpointa oli yksinkertaisesti merkitä omenapuun numero ja sarka kuulakärkikynällä omenaan. Tyyliin 1/1. 

Toin omput kotiin ja järjestelin ne puutarhassa todellisuutta vastaaville paikoille, mutta pöydälle. Kuten näkyy tyhjinä paikkoina, omenpuita on ajan saatossa kaatunut tai ihan kaikista en saanut näytettä. Omenapuiden kuvaukset on myös kirjoitettu ylös, millainen puu, kuinka paljon omenia, minkä värinen, tuoksuinen, maltoinen omena on. Ehkä tästä on jotain apua sitten ensi syksynä, ken tietää.


Koska sato oli heikko kävimme naapurissa omppuvarkaissa (Havsgårdar). Luin jostain että parasta mehua saa kun omenat ovat vähän kovia ja tietyt lajikkeet on parempia siideriä ja mehua ajatellen. Naapurilla on iso ja komea omenapuu joka tekee ahkerasti valtavia Antonovka omenia, ne on melkoisen kirpakoita, ei mitään syömäomenia, joten ihan luvan kanssa käytiin hakemassa sieltä korillinen Antonovkaa omien omppujen lisäksi.

Sitten eikun asemalle! Tarkemmin Tammisaaren mehuasemalle.linkki. Jos tuo linkki nyt toimii, niin sieltä sivun alalaidasta löytyy mehuaseman aukioloajat. 







Toiminta oli järkyttävän ripeää, jopa minun ja äitini mielestä. Ja mekään ei siitä ihan hitaammasta päästä olla jos puuhaan ryhdytään.. 

Omput punnittiin, pestiin, liukuhihnalla puristamon yläosaan josta silppuna kankaan päälle, siitä sopivan määrän jälkeen taiteltiin kangas kiinni ja taas uusi päälle. Kun kaikki oli silputtu, painoi isolla prässillä (tai mikä ikinä onkaan oikealta nimeltään) kirjaimellisesti mehut pihalle silpusta ja mehu ränniä pitkin ämpäreihin. Ämpäreistä tratin kautta meidän astioihin ja se oli siinä. Setä oli kärräämässä puristetta pihalle kottarilla ja tiedusteltuani asiaa sain silput matkaan. 


Silput meni naapurin kanoille, valitettavasti en osannut lisätä sitä kuvaa tähän, mutta viesti tuli että kanat kiittää ja melkoinen häsellys oli kun kanat pisteli silput parempiin nokkiin. 

Yritän jostain muistin syövereistä kaivaa tarkemmat luvut, mutta mehua tuli noin 30 litraa, joista 5 litraa kiehautettiin ja lisättiin hieman sokeria. Toinen 5 litraa ( juu, säälittävän pieni määrä ) käytettiin testiin nimeltä Oma Siideri, nam! Loput 20 litraa laitettiin pakkaseen ja sitä on sieltä nautittu eikä ainakaan vielä loppua näy.



Pakastukseen käytettiin tyhjiä jugurttipurkkeja joita äitini oli kerännyt ja pessyt talteen. Kumikorkilliset on keitettyä omenamehua joka säilöttiin kellariin talvea varten ja patenttikorkilliset menivät suoraan jääkaappiin ja vietiin kiitokseksi naapurille sekä anopille.

Oma Siideri oli miehen tehtävänä tuottaa ja se tehtiinkin aamuomenatarhassa ohjeella, josta sitten löytyikin vielä tarkempi versio stenkullabrygghus tästä. Huh, nyt on linkkejä poikineen! 

Omenasiideristä tuli yllättäen todella hyvää, tosin ominaispainomittaria ei löytynyt joten ei mitään hajua kuinka paljon promilleja siitä löytyy..

Omenamehua kaivetaan pakkasesta aina kun mehua tekee mieli, olen kieltänyt miestä ostamasta mitään muita tuoremehuja kaupasta ennen kun omat on pakkasesta juotu. Mehu on herkullista, kirpeää, tummaa ja oikein tuntuu kun vitamiinit poksahtelee elimistössä. Olin ihan varma että mehu on kauheeta kuraa, mutta yllätyin kyllä iloisesti mausta ja siitä fiiliksestä kun haet pakkasesta kesän makuja jääkaappiin ja perheelle herkuteltavaksi! Hyvä fiilis!!

Yksi kiehautettu omenamehupullo on maisteltu kellarista ja hyvää sekin oli, sokerin lisäämistä ei juuri huomaa, siksi vähän sitä laitettiin. 

Seuraava projekti jo syyhyttää sormia!