Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Omppui herkkui

Nyt kun alkaa olemaan syyskiireet edes jollain tasolla hiljentyneet, kerkeää kirjoittamaan taas. Ideoita ja projekteja riittää, tässä nyt kuitenkin omppurojektin jatko-osaa.


Näitä omppuja luulin ensiksi koristeomenoiksi, sitten katselin kirjoja ja ajattelin että tämä olisi talviomena jonka nimen jo kerkesin unohtaa. Loppuviimein Päivi valaisi minua että ovat kylläkin talvilajiketta, mutta nimeltä Pekka. Hyvän makuisia ovat ja laitoin kellariin testiin että kuinka kauan säilyvät syötävinä. Marraskuuta mennään ja vielä on kaksi kiinteää omppua jäljellä. Olen niitä sieltä syönyt pois kun alkaa tuntumaan edes hieman pehmeältä.

Mutta siihen loppukäsittelyprosessiin piti perehtymäni nyt ensin.



Sato oli järkyttävän huono tänä syksynä, mutta sain kun sainkin melkein kaikista puista näytteen kerättyä. Pöydälle omput on ladottu puita vastaaville paikoille, paitsi tuo tumma Pekka vasemmassa reunassa. Mietin tovin puutarhassa miten merkkaan omenat, kuitenkin helpointa oli yksinkertaisesti merkitä omenapuun numero ja sarka kuulakärkikynällä omenaan. Tyyliin 1/1. 

Toin omput kotiin ja järjestelin ne puutarhassa todellisuutta vastaaville paikoille, mutta pöydälle. Kuten näkyy tyhjinä paikkoina, omenpuita on ajan saatossa kaatunut tai ihan kaikista en saanut näytettä. Omenapuiden kuvaukset on myös kirjoitettu ylös, millainen puu, kuinka paljon omenia, minkä värinen, tuoksuinen, maltoinen omena on. Ehkä tästä on jotain apua sitten ensi syksynä, ken tietää.


Koska sato oli heikko kävimme naapurissa omppuvarkaissa (Havsgårdar). Luin jostain että parasta mehua saa kun omenat ovat vähän kovia ja tietyt lajikkeet on parempia siideriä ja mehua ajatellen. Naapurilla on iso ja komea omenapuu joka tekee ahkerasti valtavia Antonovka omenia, ne on melkoisen kirpakoita, ei mitään syömäomenia, joten ihan luvan kanssa käytiin hakemassa sieltä korillinen Antonovkaa omien omppujen lisäksi.

Sitten eikun asemalle! Tarkemmin Tammisaaren mehuasemalle.linkki. Jos tuo linkki nyt toimii, niin sieltä sivun alalaidasta löytyy mehuaseman aukioloajat. 







Toiminta oli järkyttävän ripeää, jopa minun ja äitini mielestä. Ja mekään ei siitä ihan hitaammasta päästä olla jos puuhaan ryhdytään.. 

Omput punnittiin, pestiin, liukuhihnalla puristamon yläosaan josta silppuna kankaan päälle, siitä sopivan määrän jälkeen taiteltiin kangas kiinni ja taas uusi päälle. Kun kaikki oli silputtu, painoi isolla prässillä (tai mikä ikinä onkaan oikealta nimeltään) kirjaimellisesti mehut pihalle silpusta ja mehu ränniä pitkin ämpäreihin. Ämpäreistä tratin kautta meidän astioihin ja se oli siinä. Setä oli kärräämässä puristetta pihalle kottarilla ja tiedusteltuani asiaa sain silput matkaan. 


Silput meni naapurin kanoille, valitettavasti en osannut lisätä sitä kuvaa tähän, mutta viesti tuli että kanat kiittää ja melkoinen häsellys oli kun kanat pisteli silput parempiin nokkiin. 

Yritän jostain muistin syövereistä kaivaa tarkemmat luvut, mutta mehua tuli noin 30 litraa, joista 5 litraa kiehautettiin ja lisättiin hieman sokeria. Toinen 5 litraa ( juu, säälittävän pieni määrä ) käytettiin testiin nimeltä Oma Siideri, nam! Loput 20 litraa laitettiin pakkaseen ja sitä on sieltä nautittu eikä ainakaan vielä loppua näy.



Pakastukseen käytettiin tyhjiä jugurttipurkkeja joita äitini oli kerännyt ja pessyt talteen. Kumikorkilliset on keitettyä omenamehua joka säilöttiin kellariin talvea varten ja patenttikorkilliset menivät suoraan jääkaappiin ja vietiin kiitokseksi naapurille sekä anopille.

Oma Siideri oli miehen tehtävänä tuottaa ja se tehtiinkin aamuomenatarhassa ohjeella, josta sitten löytyikin vielä tarkempi versio stenkullabrygghus tästä. Huh, nyt on linkkejä poikineen! 

Omenasiideristä tuli yllättäen todella hyvää, tosin ominaispainomittaria ei löytynyt joten ei mitään hajua kuinka paljon promilleja siitä löytyy..

Omenamehua kaivetaan pakkasesta aina kun mehua tekee mieli, olen kieltänyt miestä ostamasta mitään muita tuoremehuja kaupasta ennen kun omat on pakkasesta juotu. Mehu on herkullista, kirpeää, tummaa ja oikein tuntuu kun vitamiinit poksahtelee elimistössä. Olin ihan varma että mehu on kauheeta kuraa, mutta yllätyin kyllä iloisesti mausta ja siitä fiiliksestä kun haet pakkasesta kesän makuja jääkaappiin ja perheelle herkuteltavaksi! Hyvä fiilis!!

Yksi kiehautettu omenamehupullo on maisteltu kellarista ja hyvää sekin oli, sokerin lisäämistä ei juuri huomaa, siksi vähän sitä laitettiin. 

Seuraava projekti jo syyhyttää sormia!



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Puita ja niiden runkoja

Hilirimpsis,

Syksy alkaa olemaan taas todellisuutta ja kelit sen mukaiset. Nyt kun suuri osa lehtipuista alkaa menettää jo lehtiään, tulee puiden rungot ihan eri tavalla näkyville.

Mä sitten tykkään puista. Tykkään istuttaa niitä, tykkään katsella ja kiipeillä niissä, arvostan niiden luomia varjoja ja ääniä, niiden tarjoamaa suojaa ja elinympäristöä meille ja muille elukoille. Tykkään erityisesti rakennella kaikenlaista puusta joten niiden kasvutapa, muoto, puuaineen ominaisuudet ja värit on erityisen tärkeitä.

Hienoa on, kun tontille on aikojen saatossa kasvanut ja istutettu monia eri puulajeja, niiden ikää ja historiaa voi vain arvailla. Olen erityisen huono keskustelemaan puiden kaatamisesta, vaikka toki omppujen ympäriltä piti karsia paljon haapaa, leppää ja kuusia että omenapuut saavat tarvitsemaansa valoa. Käänteinen puoli puiden kaatamisessa oli, että ne myös haihduttavat runsaasti vettä ja omenapuutarha on ilmeisesti melko kostea joten haihdutettavaa myös riittää. Siksi muutama puu sai jäädä kasvamaan ojiin vaikka ne vähän varjostaakin.

Toiveena oli jättää selostus vähemmälle ja laittaa muutama kuva, jos vaikka tekin näkisitte niiden kauneuden. Harmi etten ole kovin hääppöinen kuvaaja, into voittaa taidon tässäkin lajissa.









 

Iso osa näistä puista alkaa olemaan niin valtavan kokoisia että on vaikeaa saada niitä kuvaan. 
Nämä edelliset kuvat otin vielä kun oli vihreää, tässä vielä rungoista muutama kuva. 




Yllä olevassa näkymässä on koivun juurella ketunleipää, keskellä iso hakkuuaukea jossa kasvaa kuusta ja koivua istutettuna. Peurojen polut risteilee läpi vattutiheiköiden matkalla rannasta pelloille. 



Yllä olevassa kuvassa näkyy omenapuutarhan takana jatkuva hakkuuaukea, sitten tulee luonnonsuojelualue jolla korkeat männyt reunustavat melkein umpeen kasvanutta merenlahtea.





Alla olevassa kuvassa on pitkin pituuttaan kaatunut omenapuun runko joka edelleen jatkaa kasvuaan, epämääräisenä tiheikkönä joka suuntaan. Omenapuiden leikkaaja taisteli hetken vahvojen, nuorten ja pitkien piiskamaisten oksien kanssa ja sai jätettyä jälkeensä kuitenkin karsitun puun josta taivutettiin kaksi oksaa tuonne toiselle puolelle, kohti koiraa joka näkyy pienenä oikeassa alareunassa. Katsotaan millainen tästä vielä kehittyy. Vaikka runko onkin ihan vino, se on ominaisuus, ei vika, enkä halunnut puuta kokonaan poistaa, vain sen takia. Lisäksi tämä puu teki Antonovkan tyyppisiä kirpeitä, kovia, valkomaltoisia, kirkkaan vihreitä omenia, joskin melko pienikokoisia omenia viimeksi. Joten tässä lepää tulevien siiderien tuottaja. Laitoin rungon alle pölkyn lähinnä varoiksi, ei ikinä tiedä kuinka kovaa lapset keksivät pomppia runkojen päällä. Ei ainakaan ihan maahan saakka lähde silloin runko taipumaan tai katkea ihan heti. 


Tämä omenapuu jätettiin myös henkiin, siitä katkesi pari todella suurta oksaa ja jäljelle jäi vain ranka. Kuitenkin tuossa keskellä on yksi nuori oksa, jota lähdetään taivuttamaan sitten kuvauskulmaa kohden kun se siitä kasvaa. Jos nämä puut ei osoittaudu elinkelpoisiksi, ne kaadetaan. Mutta ei lähdetä turhan päiten niitä pilkkomaan, katsotaan mitä niistä tulee ja annetaan mahdollisuus vielä elää.


Alla, kuusen juurakko jätettiin paikalleen, siitä on hyvä harpata ojan yli.







Yllä, maakellari ja varasto ison saarnen varjossa, kallion kupeessa.







Alla, tässä kallion alla oli kaatunut kaksi suurta runkoa, ne oli pakko pistää palasiksi. Nyt näyttää kun siinä olisi peikon kankut ja hetkenä minä hyvänsä se nousisi ja ärjähtäisi katselijalle.





Aamun hetkinä on hyvä hiippailla koirien kanssa ja nauttia suurten puiden, kallioiden, pensaiden, heinikon, omenapuutarhan ja peltojen vuoropuhelusta. Jokaisella on oma luonteensa, tuuli puhaltaa niissä eri tavalla, eläimillä on omat reviirinsä ja meillä on etuoikeus elää siinä mukana suojellen, huoltaen, säilyttäen ja nauttien.