Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Heinätöitä



Siellä se oma pieni traktori nökötti päivällä odottamassa mua, niittokoneen luona. Aamulla äestin vielä kertaalleen tuon pikkutilkun ja sitten ajoin Valmetin valmiiksi niittokoneen viereen. Kuivuus taitaa koetella lähes koko maata, heinä on vielä kasvanut, mutta selkeästi kasvu on nyt pysähtynyt. Koska timotei oli jo valmiin näköinen, päätin niittää heinät. 

Meillä ei siis ole viljeltyä heinää, tämä on ihan luonnonheinää jossa sekaisin kaikkea mahdollista rikkaruohoa. Kelpaa siis täydellisesti kanojen pesäheiniksi ja maittaa myös pienjyrsijöille ja lampaillekin. Ajattelin tänä vuonna niittää vähän reilummin ja tarjota sitä kanien ja marsujen ja muiden omistajille. 

Heinät kuivataan meillä seipäillä, vielä ei ole muita kuin vanhoja kuvia tarjota joten jätän laittamatta. Haasion tekoa olen miettinyt ja kun tänäkään vuonna ei tullut meille kesäksi pässejä, voisin haasiota kokeilla tuonne laitumelle. 


Tämä on siis meillä jo toinen niittokone, kuten aiemmin olenkin maininnut niin se ensimmäinen odottelee edelleen laitumella runko haljenneena kuljetusta jonnekin. Osiksi varmaan kelpaa. 

Tämä on sorminiittokone, tuossa oikealla näkyy varsi jossa oleva pitkä terä leikkaa heinän katki. Alunperinhän nämä on tehty hevosen perässä vedettäviksi, voi olla että tämä malli on jo tarkoitettukin traktorin perään. Pyörien liike tuottaa leikkaamiseen vaadittavan voiman. 
Nämä vaatii jonkin verran huoltoa ja fiksailua, yritetään terottaa terälappuja ja säätää siten että vekotin toimisi mahdollisimman pitkään. 




Kyllä se heinä kaatuu tuollakin yhdistelmällä, vielä jäi neljä sarkaa niittämättä. 



Yleensä säilytän traktorin säältä suojassa, mutta nyt sai jäädä pellolle odottamaan seuraavaa päivää. Huomenna jatkuu niittäminen!




Nyt näyttää siltä että olin vain viikon myöhässä, ihan oli mielessä tämä viikko. Mutta haitanneeko tuo =D









sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kevätpuuhia

Otin vihdoin asiakseni tutustua traktoriini paremmin. Luin ohjekirjan ja tarkistin kaikki öljyt, siivosin akun päältä linnunpesän, lisäsin syylariin vettä ja huomasin samalla että syylarin ylivuotoventtiilin johto oli irronnut.  Irrotin letkussa olevan kupariputken palan ja sain idean. Laitoin sen kaulan sisäpuolelta sisälle ja uudestaan kiinni letkuun. Putken päässä näkyykin juotoksesta johtuvaa paksunnosta joten se pysyy siinä kiinni kunnes löydän jonkun joka osaa sen taas juottaa paikalleen. Ostin ilmansuodattimeen uudet öljyt, mutta niitä en vielä kerennyt vaihtaa. Vielä täytyy käydä myös kaikki rasvanipat läpi.


Raparperit oli jo kuin varkain kasvanut kauheasti, joten otin muutaman varren ja ajattelin tehdä niistä jotain kivaa. Keittelin raparperimehua johon lisäsin vajaan litran mansikoita ja pari desiä sokeria. Hyvää tuli, just ja just sain kuvan napattua viimeisestä pullosta ennenkuin sekin hävisi parempiin suihin. Mehusta tuli hyvää ja aika herkullisen väristäkin!





Herukat näyttää hyvältä, kirsikat kukkii jo ja omenapuut aloittelee ihan pian kukintaansa. Tuomet kukkii ja tuoksuu mahtavalta juuri nyt. Käveleskelen joka päivä ympäriinsä tuolla ja nautiskelen uusista kukkijoista ja elämän merkeistä. 








Koska teen melkein mitä vaan vältelläkseni talon siivousta, päätin siirtää ruusupensaat uuteen paikkaan. Ensin perinteisesti lapiolla askartelin, kunnes totesin että tässä menee ikuisuus ja hain uskollisen työjuhtani tallista. Valmet auttoi ja ruusupuskat oli nopeasti vedetty ylös maasta. 

Siiri Kakkonen (kana) on aina mukana kun maata kaivetaan. Kuopal eka, kuopal vika. 

Siirsin ruusut Päivin ohjeiden mukaiseen paikkaan ja hyvältä ne siinä näytti. Birgitan pihalla kasvaa paljon tuomia, myös talon vieressä on yksi. Se on kaunis ja hyvältä tuoksuva puu, joten päätin ohjeiden vastaisesti jättää ne paikoilleen. Ruusut pääsi yhden tuomipensaikon viereen. 

Istutin ruusujen juurelle akileijaa ja maanpeittokasveja, toivottavasti ne menestyvät siinä. Nämä ruusut ovat hyvin pystykasvuisia, joten toivoa on. Lajista ei haisuakaan, jotain vanhaa kantaa ne vaikuttaisi olevan. Ehkä joku tunnistaa ne kukinnan aikaan.





Hyväntuoksuisia unia kaikille!










maanantai 7. toukokuuta 2018

Omavaraisuus vuonna 2018, osa 4

Pääskyset tulivat perjantaina, joten virallisesti on jo kesä. Kevät on ollut pitkään jo täällä ja se näkyy kirjoitusten vähyydessä, en minä kerkeä koneen ääressä istumaan kun ulkona on valoisaa ja maata kaivettavana.

Hyvä että on tämä kirjoitusproggis, tulee vähän kuin varkain kirjoitettua kuitenkin, muuten saattaisi jäädä kirjoittamattakin. Vaikka sarja käsittelee omavaraisuutta, se linkittyy niin moneen asiaan että tekstiä tulee myös aiheen vierestä. Varsinkin nyt maanparannus, luonnon monimuotoisuutta tukevat toimet ja kevätkiireet tulevat väkisinkin mukaan. Toki luen että nämä ovat yhdessä kokonaisuus nimeltä elämä. Esimerkiksi hienoa oli huomata että jokaiseen uuteen linnunpönttöön oli löytynyt asukkaat.

Tuossa talvella oli ystäväni yrityksellä Via Garden tarjous johon tartuin hanakasti sen kummemmin miettimättä, koska tarjouksessa oli maaginen sana ´ilmainen´. Maaliskuussa sitten soittelin Päiville ja kyselin mitäköhän tämä tarjous pitää sisällään. Tarjous oli ilmainen pihakäynti, ja se sopi täydellisesti juuri tähän hetkeen. Ideana on että Päivi tulee käymään pihalla ja sitten saa kysellä niin paljon kuin kerkiää. Ihanteellista juuri siksi ettei yrittäjän tarvitse tuottaa tekstiä, minä saan vastauksen heti mieltä askarruttaneisiin asioihin ja sitten voin tilata tarvitsemani taimet yrittäjän kautta. Ei pöllömpi diili.

Päivi tuli siis käymään ja käytiin tulevassa hyötytarhassa, Birgitan pihalla ja tontin sisääntulossa mietityttäneet kohdat läpi. Oli myös yksi pensas ja pari puuta minkä lajimääritys oli hukassa.

Neuvot tulivat sarjatulen tahtiin ja yhtä napakoina kuin aina. Nuo pensaat pois, nuo puut pois, tuo jää, tuohon tilaa, tästä ajotie ja niin edespäin. Olin jo itse mietiskellyt varsinkin hyötypuutarhaa ja kompostointitilaa paljon ja niihin sitten sain tarkennuksia, kuten hyötypuutarhan pohja ja tuuliesteeksi tulevat pensaat ja vattujen ja marjapensaiden siirto.

Paljon sain myös muita hyviä ohjeita. Koska tilaa on, ei mitään laiteta yhtä kappaletta, vaan aina useampi kasvi ja ryhmiin. Birgitan pihalla oli yksittäisiä pensaita koko piha täynnä. Siitä on hankala leikata nurtsia ja se on ainoa oleskelupiha tässä. Birgitan pihan nimesin paikan entisen asukkaan mukaan, säilyy kaikilla mielessä kenen jälkeen olemme tähän tulleet.

Siirsin jo vatut hyötypuutarhan jatkeeksi ja osan marjapensaista omenapuutarhaan muiden marjapensaiden seuraan sekä kaadettiin muutama isompi puu pihan ympäriltä. Voisin sanoa että tuo lapiointilihas on vähän ollut kipeä. Maata on siirtynyt melko paljon ihan käsivoimin. Meillä on rakennuksen tieltä siirrettyä maata isoissa kasoissa tontin nurkalla. Pyysin silloin että laittavat kasat maalajeittain siten että niistä voi sitten ottaa tarvitsemaansa materiaalia helposti myöhemmin.




Marjapensaita, vattuja, maanpeittokasveja ja syreenejä istuttaessani olen hakenut viimevuotista kanalan pehkua ja kompostia kuopan pohjalle, siihen päälle multaa ja hiekkaa ja tarvittaessa lisännyt kalkkia. Yhdestä kasasta sitten kuorikatteeksi oksahaketta joka tehtiin muistaakseni toissavuonna. Kuorikatteessa on se huono puoli että kanat rakastaa sen kuopsuttelua, kate on hyvin pian ihan jossain muualla kuin kasvien suojana.

Tässä miehen kanssa perataan Birgitan pihalta vattuja pois, tilaa tuli hurjasti lisää. Vatut siirsin kolmisenkymmentä metriä luoteeseen, hyötytarhan jatkeeksi.







Tehtiin risuaita jossa on hyvää tilaa pihan pienille ötököille ja siihen saatiin upotettua kaikkien kaadettujen puiden oksastot kuten myös ojan siivoamisesta tulleet pienet lepät. Risuaita luo myös mukavasti pienilmastoa Birgitan pihalle hajauttamalla tuulta pellon suunnasta.





Omavaraisuuteen tämä liittyy siten että sain ohjeeksi tulevan hyötypuutarhan, tai kauniimmin potagerin, pohjan tekoon tiukan ohjeen. Ensin peltomaan päälle kangas ja siihen sora päälle. Soran päälle sitten kasvulaatikot. Päivi näki ilmeestäni että pellon peittäminen soralla ei tuntunut hyvältä ja sanoi lohduttaen että on sulla täällä ihan riittävästi muutenkin kitkettävää. Tottahan se on, ja kyse on kuitenkin hyvin pienestä kolmionmuotoisesta alueesta pellon päässä jolle ei olisi muuten mitään järkevää käyttöä. Joten levitin maahan kankaan jota oli jäänyt äidin talon rakentamisesta. Pyysin naapuria apuun traktorinsa kanssa ja hän toi viisi kauhallista soraa jotka levitin lapiolla ja haravalla
kankaan päälle.

Tässä kuvassa minun pikkuiseni, Valmet 565 jonka kolmas ylpeä omistaja olen. Pihan perältä löytyi kivitalikko joka askarreltiin traktorin perään ja sillä saatiin hyvin noita isompia kiviä siirrettyä. Tehtiin hyötytarhaan portaat miehen kanssa.





Tänään olisi tarkoitus alkaa rakentamaan kasvatuslaatikoita hyötytarhaan. Siinä on kuvassa lautoja laiteltu tulevien laatikoiden paikalle. Toisaalta nautin suunnattomasti tästä hieman kiireettömämmästä aamusta, kipitin kanalaan aamulla yökkäri päällä ja otin pari kuvaa matkalla.



Nyt alkaa myös pelto näyttää siltä että sinne uskaltaa mennä traktorilla ilman uppoamisen vaaraa joten yritän saada auran traktorin perään ja lähden kyntämään. Tänä vuonna on tarkoitus laittaa maanparannuskasveja saralle jossa olen monta vuotta viljellyt pottuja eri kohdissa. Maa saa levätä tämän vuoden.

Tulihan sitä tekstiä taas ihan liikaakin, hyvää alkanutta kevättä kaikille!



Muistakaahan lukea myös muut sarjaan kirjoittavat, linkit löytyy tästä: Maatiaiskanasen elämääOlipa kerran arkiKorkealan isäntäKiireetön elämäKorpinkiven tupaRakkautta ja maan antimiaRiippumattomammaksiHarmaa torppa.



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Omavaraisuutta, osa 3



Viimeksi oli puhetta hankinnoista. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja kaivelin laatikoista tämän malliksi saamani kiilasetin. Laitoin kuvan tutulle sepälle ja hän oli sitä mieltä että vastaavien kiilojen teko onnistuu. 

Kun kelit alkoivat vähän lämpenemään, saatiin sovittua päivä milloin menen sepän oppiin. Kelien lämpeneminen on relevanttia sillä pajalla ei ole lainkaan lämmitystä. Aamulla lähtiessäni oli pakkasta -10 astetta, mutta päivällä oli enää pari astetta joten tarettiin hyvin pajalla. Tai no, mulla oli lähinnä hiki koko ajan.

Tämän mallina olevan kiilasetin sain Kymen Graniten miehiltä, porasivat 18 mm kiviterällä, 10 cm syviä holeja kiviin ja sitten pienemmät siivet / olakkeet reikään ja kiila perään. Vuorotellen kiiloja naputtelemalla kivi halkesi nätisti oikeasta kohdasta. Mielenkiinnolla odotan miten sama onnistuu multa.



Sepän paja sijaitsee Raaseporin Prästkullassa, pajarakennus kuuluu kartanolle edelleen. Prästkullan kartano tunnetaan keskiajalta asti ja voin kertoa että pajassa huokuu historia enemmän kuin elävänä. 

Työkaverini kysyi missä olen tutustunut Hansiin, piti oikein miettiä ja loppujen lopuksi olen kai tutustunut häneen tilaustöiden kautta. Silloin tällöin ohi ajaessani aina pysähdyn juttelemaan ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. 



Seppä oli valmistellut hommia etukäteen leikkaamalla sopivaksi katsomastaan romusta kiilan mallisia kappaleita. En enää muista mitä metallia kiilat on, mutta jotain erittäin kovaa metallia. 

Kuvassa reunoilla näkyy lyhyempiä kappaleita, jotka on halkaistu pyöreästä metallitangosta ja pätkitty oikeaan mittaan. Näitä lyhkäisempiä siipiä pääsin itse takomaan. 


Ahjossa odotti jo hiilet kuumana. 


Hans näyttää mallia, tuosta ensin reunoista vähän ja sitten tasoitat ja sitten vaan käännetään pää. Helpoltahan se näytti kun ammattilainen tekee..


Ensimmäinen vasemmalta on se mallikappale ja loput jonossa mun yritelmiä. Ensimmäiset oli tietysti hankalia ja yritin koko ajan taivuttaa väärää puolta mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan ja sain työskennellä ilman valvontaa.  


Parasta tällaisissa projekteissa on aina ehdottomasti uuden opettelu. Oppimisen takaa parhaiten hyvä opettaja ja nyt oli kyllä hyvä opettaja neuvomassa. Pidettiin päivän aikana pari evästaukoa, jotka tulivat todella tarpeeseen. Pää sauhuten yritin omaksua neuvoja ja toimintatapoja mitä tehdään ja miten. Kuten aina käsitöiden ollessa kyseessä pitäisi tuntea materiaalit ja niiden erot sekä ominaisuudet. Näitä ei lähdetty sen tarkemmin perkaamaan, mutta kaikkia käytännön oppeja tuli reilusti. 

Kaikista hankalin osuus oli saada työstettävä kappale ahjoon sellaisessa kulmassa että sen sai pois nopeasti ja oikeassa kulmassa asetettua pihtien koloon siten että otetta ei tarvinnut enää korjata ennen takomista. Otteen tuli olla tukeva ettei kappale pääse kimpoamaan pihtien otteesta taottaessa. Ahjossa olevat hiilet paloivat eri tahtia ja siinä sitten yritin saada kappaleen sellaiseen kulmaan että se ei vajoa ja pysyy nätisti näkyvillä sen verran että pihdeillä saa kunnollisen, mutta ei liian syvän otteen. 

Taoin nelisen tuntia ja sitten tuli seinä vastaan. Viimeistä tehdessäni totesin että nyt ei kannata enää jatkaa, ei pysty keskittymään, ei jaksa enää fyysisestikään. Hans teki sitten viimeiset kolme valmiiksi ja oli pysäyttävää katsella kuinka nopeasti ja siististi homman voi tehdä. Aikaa ja hiiliä kului varmasti viisi kertaa vähemmän kuin minulla ja itse jouduin kuumentamaan raudan noin viisi kertaa per kappale ja Hans kuumensi yhden kappaleen vain kaksi kertaa. 

Tässä kuvassa siis alin on se malli ja loput minun ähräyksiäni. Kuten näkyy niin ylemmäs tullessa alkoi jo vähän sujua, ei enää niin kauheita klommoja ja kiemuroita. Yhden kappaleen melkein poltin kun jäätiin jotain siinä höpöttämään kesken kaiken, se näkyy keskivaiheilla vaaleampana ja reilusti ohkaisempana kuin muut. Enpä tiennyt sitäkään että metalli palaa kuin tähtisädetikku, olipa jännän näköinen. Onneksi Hans huomasi sen nopeasti ja sai kappaleen pelastettua tunkemalla sen tuhkan sekaan viilenemään. 



Tähän väliin on pakko kertoa mitä pajalla kävi. Minulla oli kuulosuojaimet ja suojalasit päässä. Kuulosuojaimet oli suurimman osan ajasta vain pään ympärillä, ei korvilla. Kuvista ei nyt näy miten valtava takka pajassa sijaitsi, mutta epäilen että sisämitat on 1,5 m x 1,5 m, koska minä olisin mahtunut sinne makoilemaan melkein miten päin vaan. Takassa on ahjo siten että sinne tarvitsee hieman kumartua takan yläreunuksen sisäpuolelle kun laittaa työstettävää kappaletta ahjoon lämpenemään. Takan yläreunus on minun päätäni noin parinkymmentä senttiä korkeammalla. Eli en siis voi siihen mitenkään osua. 

Joka tapauksessa siinä työn tuoksinassa tunsin kaksi erillistä kertaa kun päähäni, kuulosuojaimiin kopsahti jokin. Ei kovaa, mutta hyvin selvästi. Kaikki tietää miltä kuulostaa kun on kuulosuojaimet päässä ja jokin niihin osuu, se on ihan selkeä tunne. 
Koska työ oli kesken totesin vaan että oho, osuin siihen takan reunukseen. Koska kuulosuojaimet pysyi päässä niin en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kunnes sitten tuli tauon aika ja seisoin samassa paikassa ja katselin ylöspäin kohti takanreunusta. Heiluttelin siinä päätäni ja totesin että en ole mitenkään voinut sinne osua, pituus ei riitä. 

Jäin miettimään asiaa, ja samalla Hans kysyy tykkäänkö kummituksista? No tottakai, onko jotain hyviä juttuja? Hans kertoi pari kertomusta pajasta ja kertoi muun muassa naapurin ihmetelleen kuinka seppä on ahkerana pajassaan keskellä yötä kun kuuluu kilkettä. Oli aamulla kysynyt että mitä oikein keskellä yötä siellä teki, niin Hans kertoi että ei siellä ole kukaan ollut. 

Tuli aika vahvasti olo että joku entisistä sepistä on käynyt minua päähän paukauttamassa, tein varmaan jotain väärin ja siitä piti sitten huomauttaa. :) 



Päivä oli mukava ja opettavainen, kiitos Tulentaika! Sain kivikiilat valmiiksi, nyt täytyy vielä katsoa jos löytyy sopiva kiviporanterä että pääsen kiviä kilkuttelemaan pienemmiksi. 

Vasta lähtiessäni kotiin ajamaan huomasin että peukaloista oli tunto poissa ja toinen oli mustelmilla. Tänään on sitten sormilihaksissa tuntunut että on jotain tullut tehtyäkin. Vasen kyynerpää on melkoisen arka yhdestä kohdasta, muuten on vain normaalia lihaskipua. Kyllä tietää taas tehneensä!

Kun tämä julkaistaan, on pääsiäinen jo ohi. Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäisviikonloppu.

Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. 













lauantai 3. maaliskuuta 2018

Omavaraisuus vuonna 2018 osa 2

Kasvimaaprojekti ei ole juurikaan edennyt, edes suunnitelmien asteella. Mietin kovasti jo kesää ja kevään puuhia ja tajusin että on vielä muutama hankinta tehtävänä ennen kevättä. Samalla hoksasin että nämä hankinnat liittyvät kyllä vahvasti omavaraisuuteen, joten ne saavat olla tämän kirjoituksen aiheena.

Ensimmäinen hankinta, kivikiilat ja kiviporanterä.

Tulevan hyötytarhan ja kompostinurkkauksen pohjoisreuna on tuulelle alttiina ja parkkipaikan vieressä. Taloa rakentaessa nostettiin myös tien korkoa vajaa metri eli parkkipaikan ja pellon välissä on siis melkoinen korkeusero. Tähän suunnittelin matalaa kivireunusta, joka toimisi parkkipaikan puolella selkeänä reunana josta ei vahingossakaan voi ajaa alas. Pellon puolella sama kivireunus toimisi tuulensuojana, toki täytyy pellon päähän istuttaa myös pari puuta ja muutama pensas tuulta hajottamaan.

Kivet on omasta takaa, ne otettiin talteen kun jouduttiin räjäyttämään kalliota talon tieltä. Harmittavasti kivet on sellaisia pienen henkilöauton kokoisia ja rekka-auton painoisia. Eli jollain niitä täytyisi saada pienittyä. Kun meille asennettiin kivijalkaa, katsoin hurmaantuneena kuinka kiviä halkaistiin poraamalla kiviin reiät ja sitten kilkuttelemalla kiiloilla kivet halki oikeasta kohdasta. Asentajia selkeästi huvitti mun innostus ja sain heiltä malliksi yhden kiilasetin. Mulla on videokin tästä, löytäisinköhän sen jostain.

Tarvitsen lisää kiiloja, joten soittelin tutulle sepälle ja sovittiin että menen hänen luokseen oppiin ja tekemään lisää näitä kivikiiloja. Pajalla ei ole lämmitystä joten odotellaan maaliskuun loppuun josko siellä jo tarkenisi.


Toinen hankinta, joustopiikkiäes.

Kun ostin traktorin, sain mukana myös rullaäkeen. Pottumaata äestäessäni huomasin ettei sillä kovin sileää pintaa tehdä ja serkkuni kertoi että kannattaa hankkia joustopiikkiäes. Aika monta puhelua myöhemmin olen tullut samaan lopputulokseen, joustopiikkiäes täytyy saada. Ja sitäpaitsi, koskaan ei voi olla liikaa työkaluja ja ruostuvia maatalouskoneita pellon laidalla!


Kolmas on ruohonleikkuriin kerääjä.

Käytän ruohosilppua kasvimaalla katteena. Ruohonleikkuuta on melko paljon, vaikka suurin osa tontista onkin luonnontilassa eikä näin ollen hoideta ruohoa leikkaamalla. Ruohosilppua tarvitaan aika paljon joten olisi kätevää jos saisi kerättyä ruohosilpun samalla kun nurtsi leikataan. Haravointi on kivaa, mutta siihen menee niin järjettömästi aikaa.


Neljäntenä hankintana on isohko projekti johon olen pikkuhiljaa hankkinut materiaaleja.

Ajattelin että olisipa kiva rakentaa hobittikanala. Eikös vaan, ihan selkeä juttu!
No jos vähän tarkennetaan niin pölkkysavikanala. Oikeasti on tarve tehdä toimivampi kanala, tällä hetkellä kanat asustaa vanhassa puuladossa.

Materiaaleja tarvitaan kaikenlaisia pölkkysavikanalaan. Pölkkyjä on omasta takaa, niinkuin polttopuutakin. Savea ja hiekkaa nousi maasta kun kaivettiin talolle paikkaa. Kaikki maa-ainekset laitettiin omiin kasoihinsa, niin niitä on helppo hyödyntää sitä mukaa kuin ideoita pulppuaa.
Sitä kiveä siis on edelleenkin, se vaan pitäisi pieniä sopiviksi palasiksi kanalan perustuksia varten.
Soraa pitää tilata.
Ruokoa saan varmasti käydä jostain keräämässä, se tai olki tulee saven sidosaineeksi.
Vettä on kaivossa. Jonkin verran puuta pitää käydä ostamassa, kattoa varten. Sekä jotain jyrsijöitä kestävää verkkoa alapohjaan. Talkoolaisia tietysti aina tarvitaan tällaisissa projekteissa, toivottavasti niitäkin löytyy jotka tulee mun kanssa leikkimään savella!

Talvikuukaudet käytän siis pääosin suunnitteluun, hankintojen tekoon ja tiedon keräämiseen eri aiheista. Sitten kun aloitetaan hommat, on helpompaa kun tietää mitä tekee ja kaikki tarvittava on kerätty etukäteen valmiiksi. Silloin saan myös mieheni helpommin mukaan, hän kun mielellään tekee, mutta välillä saattaa epäillä projektien järkevyyttä. =D

Talvista puuhaa kuvan ja videon muodossa, ulkona on ihanaa!






Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.





tiistai 20. helmikuuta 2018

Kotimehu

Keskellä talvea mehun keittäminen tuntuu vähän hullulta, mutta rakentaminen rajoittaa ikävästi aikatauluja. Laitoin siis marjat kesällä pakkaseen ja nyt ruvettiin äidin kanssa marttailemaan.

Sitä ei aina tule ajatelleeksi miten monta pientä työvaihetta on mehun keittämisessä. Työvälineitä tarvitaan monenlaista, ja juuri niitä joita tarvitaan vain kerran vuodessa ja muuna aikana ne pitää säilyttää jossain järkevästi että ne taas löytää kun sen aika on.

Kaikkihan osaa mehua keittää ja jos ei, niin ohjeita löytyy netistä miljoona joten eikun keittelemään.

Kun mehumaija, marjat, 10 litran kattila, pienempi kattila veden lämmittämistä varten, kauha, maitokannu, malkki, teline kattilaa varten, pyyhe, sokerit, pari loitsua, atamoni, mitta, pihdit, puhtaat pullot, korkit, yksi mummo, kaksi paksua hanskaa, patalappuja, teippiä, tussi, yksi puuhella ja kamala kasa polttopuuta on käsillä, voi puuhastelu alkaa.

Aloitin kuitenkin tuhkien tyhjentämisellä ja puuhellaan tulen teolla. Sitten tein pojalle aamupuuron ja kävin kanalassa. Täytin yhden panoksen, eli mehumaijallisen ja soittelin mummon paikalle kun mehua oli lirittänyt melkein puoli kattilallista. Eilen tehtiin jo yksi satsi joten sain homman yksin käyntiin.



Mehua tuli yhteensä 18 pullollista, marjoina tällä kertaa puolet mustaviinimarjaa ja puolet punaviinimarjaa sekä ripaus vadelmaa. Ensin vähän arastelin puuhellalla mehun tekoa, koska tämä on ensimmäinen kerta tällä puuhellalla omassa kotona, mutta pakkohan se on joskus aloittaa. Hienosti se meni, puuhella on tämän talon ehdottomasti isoimpia ilon aiheita (mulle).

Ensimmäisen pullon vein ystävälleni kiitokseksi monojen lainasta, toivottavasti maistuu.
Laitan pulloihin maalarinteipin palaset, joissa lukee mitä mehu on ja milloin se on tehty. Kun pullot on viilenneet, ne pääsevät kellariin odottelemaan omaa vuoroaan. Meillä tätä kuluu paljon ja vielä paremmalta mehu maistuu kun se on itse tehtyä.



maanantai 19. helmikuuta 2018

Tremax osa kaks

Tremaxista on kyselty paljon ja lupasin laitella kuvia nyt kun aikaa on kulunut ensimmäisistä käsittelyistä vajaa vuosi.

Jätin käsittelemättä yhden seinän ja se onkin jo tummunut punaisemmaksi. Vaikea oli saada kuviin tätä eroa, koska matkaa on seinien välillä jonkin verran ja ikkunakin siellä häiriköi. Käsittelemätön seinä on siis tuolla vintillä. Keittiön seinä ja pilarit on käsitelty tremaxilla ja mielestäni hirren väri on pysynyt hyvin ja puu on edelleen kauniin vaalea. Oma kauneutensa on tietysti myös oikein vanhassa, kauniisti ikääntyneessä puussa. En kuitenkaan halunnut sitä samaa tummuutta koko taloon. Mökillä on pyöröhirsi lakattuna seinissä ja vaikka tila on korkea, on seinät todella tummat ja punaiset.




Tässä olkkarin seinää. 


Lähikuva olohuoneen / aulan seinästä. Seinässä näkyy valkoinen langaton lattialämmityksen termostaatti. Siinä näkyy huoneeseen asetettu tavoitelämpötila sekä mikä on lämpötila tällä hetkellä. 


Lähikuva yläkerran käsittelemättömästä hirrestä. Hirsi on tummunut, mutta ei vielä älyttömän paljon. Selkeä ero on kuitenkin käsiteltyihin seiniin nähden. 
Yläkerta on vielä siivoamatta, kaikki raksakamppeet on kannettu sinne odottamaan, ehkä joku vielä sen eräänä kauniina päivänä järjestää.