Suunnitteluhulluus ja sen yllätyksellisyys

 

Odotan jo kevätahavaa, kun aurinko jo vähän lämmittää, mutta tuuli puhaltaa vielä kylmästi. Odotan sitä rauhallista kävelyä ympäri pihaa, kun sieltä täältä yhtäkkiä huomaa kasvavan jo jotain vihreää. Heinät on vielä talven jäljiltä lakastuneita ja pitkiä, mutta niiden väleistä helmililjat ja krookusten lehdet pilkottavat, tuoden lupauksen matalasta väriloistosta, jonka huomaa parhaiten aurinkoisina päivinä. Joka päivä käyn tarkistamassa ovatko jo krookusten kukat auenneet ja muistutan perhettä ja erityisesti mahdollisia vieraita hitaasta ja maata tarkkailevasta kävelytyylistä, koska kevään pienet kukkijat ovat sattuneet asettumaan poluille ja nurmikolle ihan miten sattuu. On siis väisteltävä näitä pieniä helmiä ja siksi kävely näyttääkin ulkopuolisen silmin ehkä enemmän humalaisen hoipertelulta kuin rauhalliselta iltapäiväkävelyltä. Onneksi täällä meidän perällä naapurit on kaukana, vain yhdet saattaa oikein kuikuillessaan ihmetellä iloista huudahtelua ja maahan tuijottelua.

Nyt on vielä maassa lunta ja lisää sataa jatkuvasti. Tammikuu on vasta alkanut ja pikkuhiljaa alkaa multasormia syyhyttämään, viime vuosien puutarhalehdet ilmestyvät kaikille kodin tasoille hiirenkorville selailtuna. Kasviluetteloita tutkitaan, ympyröidään mielenkiintoisia uutuuksia ja niitä siemeniä, joita on vuosia yritetty jostain etsiä.

Katselen puutarhaohjelmia netistä ja kuuntelen podcasteja, päivittäin lisääntyvä valo herättää minua joka päivä vähän enemmän ja on vaikea keskittyä päivittäisiin askareisiin. Puutarhahulluus pitäisi diagnosoida, samoin kuin neuloosi ja kehräysvimma, rakentelu ja kanojen kasvattaminen. Sitten diagnoosin saatuaan voisi rauhassa keskittyä niihin, eikä tarvitsisi enää tasapainoilla työnteon ja harrastusten välillä. Taitaa olla toiveajattelua.

Pinterest ja instagramin puutarhahästägit on seurannassa, ja päivittäin tallennan taas uuden idean joka näyttää hienolta tai sopisi juuri siihen yhteen kohtaan puutarhassa.

Teen listoja. Loputtomasti listoja erilaisista asioista. Kasvilistoja mitä aion tilata, penkkilistoja, mitä kasveja laitan mihinkin penkkiin, kasvimaalistoja, vaikka kasvimaalla yleensä onkin ne samat luottokasvit. Perunalajikkeiden hankinta on joka vuosi yhtä hankalaa, vaikka tilaat ajoissa, ei silti välttämättä saa kaikkia toiveita täytettyä. Jos et muista tilata, täytyy tyytyä puutarhamyymälöiden valikoimaan tai naapurimaanviljelijän tilaamiin lajikkeisiin. Joka vuosi laitan pottuja, yleensä ne onnistuvat, mutta viime vuonna ei sitten millään. Valmistaudun henkisesti myös tämän vuoden pettymyksiin. Silti päätän valmistautua kasvukauteen paremmin kuin koskaan. Päätän esikasvattaa kaiken mahdollisen miehen rakentamalla lasiterassilla. Perhe ehkä yllättyy lasikuistin käytöstä, mutta tuskin iloisesti.

Sisällä pelargonit venyvät pituutta, täytyy ottaa niistä pistokkaita. Käenkaalit jaksavat vuodesta toiseen, kunhan muistaa kerran vuodessa siirtää osa mukuloista väljemmille vesille. Yleensä jaan niitä ystäville. Muutama hassu orkidea sinnittelee edelleen elossa, en ole saanut niitä viihtymään tässä talossa. Edellisessä ne kukkivat vuosi toisensa perään ilman juuri minkäänlaista hoitoa.

Jokin outo kaktus on päättänyt viihtyä ja kasvanut reilu puolimetriseksi, en tiedä miten sen saisi siirrettyä isompaan ruukkuun ja edes kannattaako se, entäs jos se päättää vielä kasvaa tuosta pidemmäksi?

Pienilehtinen viherkasvi talvehtii kalpeana ja hitaasti kuivuvana ruukuissa sisällä, katsotaan vahvistuuko se kevään tullen.

Keväthaaveilua on monenmoista, tänään upea talvinen keli antoi energiaa ja sain lattaraudat väännettyä oikeaan muotoon kanalan ruohokattoa varten. Pelkästään kanalan katon ajatteleminen saa aikaan villien ideoiden myrskyn. Mitä kaikkia lajikkeita sinne voisikaan laittaa kasvamaan, vai annanko rikkaruohojen rehottaa, niin että kanala näyttää vihreän peruukin pukeneelta peikolta?

Kanoista puheen ollen, ne kaipaavat suojaavia kasveja niin aitaukseen kuin sen ulkopuolellekin. Tämä ajatus pelasti minut tunkemasta vahingossa kasvatettuja pensaita pitkin poikin pihaa, nyt saankin rauhassa istuttaa ne kanalan aitauksen viereen luomaan vihreän turvakäytävän isompien pensaiden ja puiden suojiin. Ja kanalan verkkoaita on kuin tehty köynnöskasvien kodiksi. Kävin jo viime viikolla napsimassa köynnöshortensiasta pistokkaat vesilasiin sisälle juurtumaan. Ah, mikä määrä uusia kasvatuspaikkoja tämä idea luokaan! Varsinkin kun haluaisin käytännöllisyyden kannalta pitäytyä suurissa kasvatuspenkeissä, ei mitään pientä piiperrystä tähän pihaan. Perheen ruohonleikkaajat kiittää kun istutusalueet on selkeästi merkitty ja kantattu tai reunustettu.

Olipa ihana pitkästä aikaa kirjoitella, antaa vaan ajatusten tulla ulos sormien kautta. Kevät kyllä tulee, omaa tahtiaan. Nyt nautitaan näistä komeista talvikeleistä ja suunnitteluun uppoutumisesta!