Taas se alkaa..

 Jaa mikä alkaa? No rakentaminen. 

Vuonna 2016 aloitettiin nykyisen kotitalomme rakentaminen. Itse rakentamista edelsi pitkällisen prosessit kuten suunnittelu, lupaprosessi, lainahakemukset, edellisen talon myynti, kilpailutukset, tontin etsintä, materiaalien etsiminen ja muut, joista kaikki osat tuntuivat kestävän iäisyyksiä. 

Varsinaisen rakentamisen alettua, kaikki toimi kuin automaattiohjauksella, tiesi aina mitkä materiaalit pitää olla valmiina seuraavaksi, mikä on seuraava pakollinen työvaihe ja kuinka kauan suurinpiirtein kyseinen työvaihe kestää. Tai eihän niitä mistään ulkoa osannut, mutta riittävästi kun kyselee ja kuuntelee niin oppii ja itse rakentaminen sujui kohtuullisen nopeasti. Omat vaikeutensa siinä oli, niin kuin aina rakentamisessa. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, me ja rakennusporukka mokaili kukin vuorollaan, rahaa paloi ja yöunet kärsi. Stressi oli erityisesti miehellä varsin suuri kun oman yrityksen pyörittämisen sivussa pyöri tällainen pikku proggis. Omissa töissäni on selkeät vapaat ja työputket, joten pystyin paremmin jakamaan aikani näiden kahden välillä. Palkkatöissä toisella ollessa ei ole sitä yrittäjän kokonaisvaltaista vastuuta. 

Rakentamisen aloittamisesta on viisi vuotta aikaa saada tupa täysin valmiiksi. Jotenkin se viisi vuotta meni yhdessä hujauksessa ja ellei ystävämme olisi meiltä kesäjuhlissa kysellyt että milloinkas te tämän rakentamisen aloitittekaan, ei oltaisi hoksattu että lopputarkastuksen takaraja häämötti. 

Lopputarkastus saatiin kunnialla tehtyä, mutta siinä hötäkässä oltiin sitä mieltä että ei lähdetä autotallia vielä rakentamaan. Ei ollut rahaa, aikaa eikä ainakaan sitä jaksamista. Joten annettiin autotallin rakennusluvan raueta, ajateltiin että helpostihan sen saa taas, kun siinä oli jo lupa myönnettynä. 

Melkein pari vuotta sitten oltiin jo levätty sen verran että ryhdyttiin elvyttämään autotalliprojektia ja lähdettiin liikkeelle unelmista ja sitten niitä yritettiin saada realistisempaan muotoon kun tajuttiin että rahaa ei ollut vieläkään mistään ilmestynyt, eikä nykyisen lainan lisäksi saataisi varmastikaan lisää lainaa. Eikä kyllä haluttaiskaan. 

Suunnitelmana oli siis tehdä rakentamista pikkuhiljaa, kunhan nyt saataisiin ensin suunnittelu ja luvat kuntoon. 

Vain puolitoista vuotta rakennusvalvonnan kanssa jumpattuamme, alkaa mahdollisesti uusi rakennuslupa autotallille olla heltiämässä. Kiirettä on kuulemma pitänyt ja uusi rakennusbuumi on alkanut koronan jälkimainingeissa kustannusten noususta huolimatta. Ihmisillä on ollut aikaa keskittyä kodin kunnostukseen ja laajennuksiin niin talossa kuin puutarhoissakin. Jälkiviisaus kun kannattaa aina, niin olisi vaan pitänyt pitää edellinen lupa voimassa ja maksaa siihen lisämaksuja se melkein 400 e / vuosi. Onneksi jälkiviisaus on siitä ihana laji, että se kannattaa aina. Mitään hyötyähän siitä ei ole, mutta onhan se mukava ajatella kuinka paljon vähemmän ketuttaisi jos olisi tehnyt asiat toisin. 

Autotallille on räjäytetty kuoppa kallioon samaan aikaan kun talolle tehtiin vastaava kaiverrus räjäyttämällä toiseen kallioon. Eli kuoppa on ollut ilonamme jo vuodesta 2016. Kuopassa on aina vuodenaikojen vaihtelusta riippuen joko uima-allas, jäätikkö, ryteikkö tai kosteikko. Että ihan on saanut itse valita. 

Koska pohjan valmisteluja ei katsota rakennusvalvonnassa rakentamisen aloittamiseksi, kuoppa siis räjäytettiin yhtäaikaa talon kuopan kanssa. Autotallille vedettiin sähköt, vedet, salaojan poistot ja maalämpökaapelit yhtä aikaa talon vastaavien kanssa. Vuosi sitten pohjalle asennettiin salaojat ja sorapohja. Tänä vuonna mies on metsästänyt pikkuhiljaa rakennusmateriaaleja erilaisista facen raksaryhmistä. Nyt formut odottavat siellä betoniautoa kuin pikkulapsi joulupukkia. Joulupukkihan tulee vasta kun se on tilattu, joten samaa lähtölupaa me odotamme rakennusvalvonnasta kuin kuuta nousevaa. 

Nyt rakennusvalvonnan kanssa käydyn tapaamisen jälkeen olo on toiveikkaampi ja ajattelin lähteä herättelemään blogia talviunilta, jos vaikka päästäisiin tositoimiin ennen pakkasia. 

Kyllä se siitä, hyvin me vedetään, vielä tästä hyvä tulee, jaksaa jaksaa, lopussa kiitos seisoo. Ja muita latteuksia tähän loppuun. Tsemiä kaikille rakentajille, facen raksakirppiksillä tavataan!

Alla oleva video on vuodelta 2016, joten kuvanlaatu ei päätä huimaa. Siitä se autotallikuopan tarina kuitenkin alkoi, joten olkaapa hyvät!

Ihan täysi luotto ei ole näihin vanhoihin videoihin, niin tästä linkistä sitten pääsee katsomaan videon ja lukemaan aloituksen stressitasoja talonrakennuksen alkuajoilta

Rakennusstressi

Rakentaminenko muka stressaavaa? Miten se nyt voisi olla? Ensin unelmoit talosta, sitten päätät talomallin, käyt ehkä puolison kanssa asuntomessuilla ihailemassa uusimpia innovaatioita ja sitten tökkäät sormen katalogin sivulle x ja valinta on tehty. Soitat talomyyjälle, käyt pikamutkan pankissa, pulitat karmean varausmaksun ja avot talo on tilattu! Ai niin, hommaat jossain välissä tontin, sehän ei ole paha rasti se. Sitten vaan iloisesti odottelet että talovalmistaja askartelee paskartelee avaimet käteen-toimitetun talon tontillesi, käyt vähän shoppailemassa uusia kalusteita ja eikun muuttamaan! Ihkua, eikö?

No jaa, joku jo saattoi arvata tekstin tyylistä ettei se ihan noin auvoisasti aina mene. Varsinkaan kun on omasta mielestään kovin ympäristötietoinen, haluaisi rakentaa kestävän, ekologisen, terveen talon jossa on hyvä asua ja joka hyvällä hoidolla olisi pystyssä vielä parin sadan vuoden päästä.

Taloa ei ole vielä nähtykään kuin kuvissa ja stressin ensioireina on tullut tuo nukkumatin karkailu yöaikaan. Onneksi ei sentään vielä virtsankarkailu, en mä niin vanha ole. Mutta eipä se ole kiva herätä aamulla kello 0410 toteamaan että kolmisen tuntia kerkeää mietiskellä ikkunoiden kokoja, lattioiden korkoja, pintamateriaaleja, sähkömiehen yllättävää häviämistä maailmankaikkaudesta ja muita sellaisia päivän polttavia asioita.

Kauhean pitkään sepustukseen ei ole aikaa, joten käydään nyt tämän hetkistä tilannetta vähän läpi.

Yrityksenä rakentaa terveellinen talo vaatii ehdottomasti tuulettuvan alapohjan. Tämä tarkoittaa muutakin kuin hameita käyttäviä naisia, ja on siis sama kuin rossipohja. Sanan rossipohja alkuperästä ei ole mitään hajua, joten yritetään siihen asiaan kohta päästä.

Rossipohjasta siis lähdettiin liikkeelle ja koska rakastan kaikkea perinteistä, niin mikäs olisi hienompaa kuin kunnon oikea kivijalka? Kysyn ja vastaan että ei kovin moni asia. Tahdoin siis sellaisen. Aika monta tuntia selvittelyä ja vaihtoehtojen hinnoittelua ja tulimme siihen tulokseen että Kymen Granite olisi luotettavan oloinen toimittaja. Lisäksi he olivat ainoita joilta sai halvemman, karkealohkotun kivijalan. Karkealohkottu luonnonkivi oli siis noin puolet halvempi kuin sellainen sliipattu versio ja siis ulkonäöllisestikin myös sopivampi meidän tölliin kuin sellainen hiano.

Melkoisia laskelmia joutui tekemään että sain miehenikin vakuutetuksi kivijalan suoranaisesta edullisuudesta (not) mutta jotenkin se onnistui ( silkkaa itsepäisyyttä, epäilen ), ja sellainen tilattiin.

Ensin tietysti haaveilin jonkin vanhan kivinavetan kivistä tehdystä kivijalasta, mutta se suunnitelma kaatui hintaan. Ensinnäkin olisi pitänyt ostaa kiviä pitkin Suomea ja nykyään ne ovat muodissa joten hinnat on sen mukaiset, toiseksi ne olisi ensin pitänyt purkaa (kallista ) ja sitten kuljettaa (kallista) ja sitten vielä saada suunnitellusti paikalleen (vielä ihan saatanan paljon kalliimpaa), joten hylkäsin tämän hienon ajatuksen. Jos joku joskus toteuttaa tällaisen, niin pliis ilmoittakaa että pääsen sitä ihmettä ihailemaan!

Tulevan talon paikalla oli aluksi pari asuntovaunua ja kauhea kasa roinaa. Ne siivottiin ensimmäisinä vuosina ja tänä syksynä sitten päästiin arkkitehdin suunnitelmien mukaiselle paikalle suunnittelemaan taloa. En kyllä tiedä varmaksi miksi maksettiin arkkitehdille talojen paikkojen suunnittelusta, sillä kumpikin talo tuli täsmälleen niille paikoille joilla entiset asukkaat olivat majailleet. Mummin mökki kallion syrjälle rakennettiin edellisen, puretun vanhan talon paikalle ja meidän tölli asuntoautoasujan parhaaksi katsomalle paikalle.

Tonttimme on osittain kalliota ja osittain vanhaa, hyvin märkää peltomaata. Paikka mihin talo haluttiin on kumpaakin puoliksi. Ettei siis vain mikään olisi liian helppoa. Onneksi lähikylästä, joku saattaisi mainita kaupungiksikin, löytyi firma jolla oli äkkipikainen mutta hommansa hoitava maine. Sieltä saapui muutama mies katsomaan tilannetta ja eipäs aikaakaan kun jo kallio oli palasina. No aika pitkä aika siihen oikeastaan meni, kaupungille kaikenlaiset luvat ja paperit ja naapurien kuulemiset ja muut siinä välissä. Laskun maksoin juuri kaupungille ja voi jestas voi muutamasta paperista tulla kallista. Summia en edes uskalla kertoa.

Joka tapauksessa Berglundin firma räjäytteli, kuljetti, kaivoi, siirteli kasoihin maalajeittain ja kasasi kaikesta siitä maasta meille talon pohjan, tien pohjan, valikoi ladolle perustuskivet yksi kerrallaan, oli paikalla ajoissa ja teki töitä lähes tauoitta. Eli siis hoiti hommansa hienosti ja saatiin ilmeisesti heiltä aika iso joululahja, koska yksi dumpperi on edelleen meidän pihan syrjällä. Ei haittaa, ehkä mieskin on vihdoin tyytyväinen autoon jonka renkaat on korkeammat kuin hän.

Kun pohja oli valmis, ilmoitin tyytyväisenä Kymen Granitelle että nyt saa kivet tulla. Soittelin myös kaupungille että voivat tulla mittaamaan talon paikan. Nooo, eihän se nyt niin helposti mennyt sekään. Ollaan täällä syrjällä, eli itse pitää hommata joku mittamies. Onneksi sain Mittalinja A1 Arin paikalle supernopeasta aikataulusta huolimatta.

Käsittämätön tuuria pitää jo olla, sinä päivänä kun mittamiehen ja perustusten piti saapua, oli paikkakuntamme lumisin koko Suomessa. Eli sillä viikolla satoi ja sinä aamuna satoi vielä lisäksi noin 30 senttiä lunta! Eli aamulla saapui ihan ensin appivanhemmat ja heidän kanssaan tehtiin lumitöitä 3 tuntia, sitten saapui kivet, niitä ruvettiin purkamaan ja sen jälkeen saapui mittamies. Onneksi kaikkien täytyy myös syödä välillä ja mittamies sai mitattua talon paikalleen lounaan aikana.

Kuorma-autossa oli nosturi ja kauha, jolla kivet lastattiin alas autosta ja myös siirrettiin lopullisille paikoilleen millintarkasti siihen mihin toinen miehistä katsoi sopivaksi. 

Onneksi olimme peittäneet pressuilla suurinpiirtein sokkelin alustan. Siten oli kivimiesten ainoastaan nostettava pressu pois, niin alta löytyi siisti sorapinta jolle laskea kivet.

Näin iloisesti kivi lohkeaa kun sen oikein osaa. Kivet siis saapuivat määräkokoisina muuten paitsi pituuden puolesta. Kolme kiveä joutuivat katkaisemaan, eli hyvin tarkasti katsoivat ja mittasivat mikä kivi sopi mihinkäkin kohtaan.

Kun kivet oli paikoillaan, lumetkin suli ja päästiin sisäsokkeleita valmistelemaan. 

Meillä oli myös loistava raudoitustehdas!

Santalan Betonista tuli betoniautolla isoimmat valut kerralla. 

Välillä piti siirtää pikkumökki pois tieltä.

Nyt on sitten kantavat väliseinät ja takanpohja sekä alahaltijoiden sekä kantavien pilarien sokkelit muurattu. Vielä pari pikku juttua ja sitten saa talvi ja pakkaset tulla tänne eteläänkin. 

Viimeisessä kuvassa kolme sukupolvea hommissa, muuraaminen oli tyttärestäkin kivaa!

Hyvää ja rakentamisentäyteistä uutta vuotta meille kaikille! Mä lähden hommiin..