Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Pölkkysavikanala ja sen tuskainen rakentamistaival

Savi, savilillu, mössö, kasa. Tarkoitus oli kertoa pölkkysavirakentamisesta ja sen hienoudesta, mutta kuvia tietokoneelta etsiessäni huomasin muistelevani vain sen järjetöntä työläyttä. Jokaisen rakennusvaiheen käsittämätön työläys oli välillä musertavaa. 

Mutta aloitetaanpa alusta. Kun alettiin rakentamaan nykyistä taloamme, pyysin kaikessa viisaudessani maanrakennusurakoitsijaa sijoittamaan kaikki eri maalajit eri kasoihin. Tulisin niitä käyttämään tulevaisuudessa projekteissani. Miehet vaihtoivat kummastuneita katseita keskenään, mutta kysyivät lopuksi että mihin kasat laitetaan. Osoitin paikat ja tarjouksista huolimatta en suostunut luopumaan arvokkaiksi katsomistani materiaaleista. Tämä oli myös halvin vaihtoehto, sillä tonneittain kiviä, kuutioittain savea, multaa ja sekalaista maa-ainesta olisi tullut erittäin kalliiksi rahdata tontilta pois. Tilaahan meillä on säilytellä järjettömiä määriä materiaaleja, joten kukaan ei ollut halukas kinaamaan kanssani tästäkään asiasta. 

Niinpä minulla (meillä) on, no sanotaan vaikka että riittävästi omiksi tarpeiksi erilaisia maa-aineksia läjitettynä kauniisti pitkin pihaa. Korkein maakasa on noin 5 metriä korkea, eli kasat on kohtuullisen isoja. 

Kuten aiemmassa postauksessani pölkkysavirakentamisesta kerroin, savirakentajiksi opiskelevat tulivat meille pariksi päiväksi harjoittelemaan pölkkysavitekniikkaa. Itse sain siinä samalla opit pölkkysavirakentamisen saloihin. Toki ahkera youtuben selailu oli jo tuottanut osan tiedosta etukäteen.  

Edellisessä jutussa kerroin miten valmistelin savea ensin kuivattamalla ja hienontamalla, mutta se(kin) oli järjettömän työlästä joten kurssilaisten lähdettyä oikaisin pari mutkaa. 

Peruuttelin traktorilla takalaatikko edellä savikasaan muutamia kertoja, kunnes kyydissä oli järkevä määrä kuivaa savea. Rikoin muutaman isomman möykyn lapiolla ja heitin kaiken isoihin vihreisiin tynnyreihin ja vettä päälle riittävästi. Odotellaan muutama päivä ja kunnon sekoitus ja avot, jo oli savilillua tarjolla. Tynnyrit löytyivät tontilta kun tänne tultiin ja niitä on käytetty useissa eri projekteissa niiden rumuudesta huolimatta. 




Sekoittamisen jälkeen savi oli ihanaa tasaista löllöä, kivet painuivat pohjalle ja kevyemmät puu- ja kasvijäämät nousivat kellumaan pinnalle, josta ne oli helppo noukkia pois. Savilöllö sai asustella vihreissä tynnyreissä sellaisenaan. Valmistin lopullisen koostumuksen mukaista lillua aina yhdessä isossa tynnyrissä kerrallaan sekoittamalla siihen vettä kunnes savitesti näytti hyvältä. Saven testaaminen on selitetty edellisessä pölkkysavipostauksessa. 

Valmista savilillua sitten otettiin reseptin mukainen määrä ja siihen sekoitettiin sopivassa suhteessa kuivaa sahanpurua kunnes massa täytti tietyt kriteerit. Resepti on kirjoitettu ulkohuussin oveen, siitä se ei ainakaan häviä, ja hyvä niin, koska minulla on siitä kuva otettuna, mutta nyt en löydä ko kuvaa mistään. Liitän sen tähän myöhemmin. 






Savilaastilla on erittäin miellyttävä muurata, se ei valu, ei haise pahalta, eikä ole myrkyllistä tai vaarallista vaikka osuisi iholle. 

Työkalut oli ihan normi muuraus- ja rakennustyökaluja. Ainoa minkä ostin tätä projektia varten oli iso sekoitin. Nokkakärryt oli erittäin hyvä apu täysien muuraussaavien siirtelyssä. Ovi- ja ikkuna-aukkoihin tehtiin tuollaiset loveukset estämään puiden liikkuminen sivusuunnassa ja samalla ilmanvirtausta vähentämään. Aukot jätettiin vapaaksi savesta, koska seinärakenteet painuvat hieman, mutta aukkoja kannattelevat lankut eivät painu. Myöhemmin täytin vielä kolot villalla.







Eläkeläinen kesätöissä. Tosin näistä ei maksettu palkkaa, muuta kuin satunnainen valmis ruoka tarjoiltiin naamarin eteen. Silti se jaksoi joka päivä raahautua paikalle ja teki hommia voimiensa mukaan. Muuratessa oli pakko olla yksi kummallakin puolella seinää muuraamassa, joten helpoiten se hoitui kahteen pekkaan. Mummin voimien mukaan kun mentiin, niin kaksi saavillista päivässä meni helposti, kolmas meni voimien äärirajoilla ja kevyen valituksen säestyksellä. Saavillisesta tulee muistaakseni noin kuusi ämpärillistä savilaastia. Että melkoisen reipas eläkeläinen! Toisaalta oli hyvä että tahti oli jokseenkin rauhallinen, tuli itsekin tehtyä myös muita puuhia ja myös nautittua lämpimästä kesästä. 


Vuoluhevonen oli taas kultaakin kalliimpi vekotin, kun piti jo valmiiksi sahattuja pölkkyjä kuoria joiltain osin uudestaan. Rungot kuorittiin kokonaisina jo aiemmin, mutta osittain kuorintatiimiltä oli jäänyt nilaa tai muita kuoren osia jäljelle ja ne piti myös poistaa. 



Materiaalia hankittiin tietysti jo vuosia aiemmin kuivumaan, mutta sen menekki yllätti kuitenkin. Pihalla sattui olemaan talon rakentamisesta yli jääneitä hirrenpätkiä joiden leveys ei ihan riittänyt. Ratkaisu oli halkaisukiila ja pari vanhaa kirvestä. Halkaisin hirret ja ruuvasin puolikkaat kiinni toisiinsa oikealle etäisyydelle. Seinän paksuus on 40 cm. Hirsien välit täytin kuivalla sahanpurulla. 

Myös hirsiladon rakentamisesta jääneet hirrenpätkät käytettiin hyödyksi. Nurkissa pölkkyjen pituus oli 60 cm ja ne aseteltiin pitkittäin seinän suuntaisesti vuorokerroksin eri suuntiin. 



Joka seinä sidottiin ainakin kerran koko seinän pituisilla laudoilla jotka kiinnitettiin nurkkapölkkyihin puutapein. Näin rakenne pysyy toivottavasti paremmin kasassa. Myös nämä välit täytettiin sahapurulla. Savella tiivistettiin kaikki raot. Pölkyt eivät missään kohtaa ole toisiinsa suoraan kosketuksissa, vaan välissä on aina kunnon annos savea. 





Ikkunoita soviteltiin kesken kaiken, varmisteltiin mitat että ne edelleenkin sopii niille tehtyihin aukkoihin. 



Yhtenä aurinkoisena päivänä kävin lainaamassa naapurilta peräkärryn ja niin lähdettiin Valmetin kanssa reissuun. Reissussa kuluikin lähes koko päivä, ajettiin Santalaan hakemaan soraa kanalan lattian alle. Valmetti piiputti pari kertaa, mutta pidettiin tauko ja sitten taas hissukseen köröteltiin sivuteitä pitkin. 



Sorat heiteltiin käsivoimin oviaukosta sisään kanalaan, siinäkin meni muutama tunti vaikka vuorotellen tehtiin. 


Kattotuolit saapuivat oikea-aikaisesti ja ne pitikin asentaa paikoilleen ennen päätykolmioiden muuraamista oikean koron varmistamiseksi. 


Työturvallisuudesta tingittiin, mutta ei pudottu kertaakaan. Telineetkin oli ihan kelvolliset, mutta lähestulkoon kaikki kuiva puutavara oli siihen mennessä upotettu seiniin joten kahdella pitkällä lankulla tasapainoiltiin viimeiset muuraukset. 


Yhtäkkiä muurausurakka olikin valmis. Nämä kuvassa näkyvät hullut muurasivat kahdestaan noin 95 % koko kanalasta. 


Vaatteilla ei paljon koreilla meillä muutenkaan, mutta vikana muurauspäivänä kamat oli kyllä sen näköiset että oli muurattu jo ihan tarpeeksi. 


Muurauksen loppua juhlistettiin, mutta eihän se ilo siihen vielä loppunut. Seuraavaksi naputeltiin katto täyteen lautaa. Mummi opetteli käyttämään sirkkeliä ja hyvin sujui taas kahdestaan hommat. 


Lattiaan tuli soran päälle reilu kerros styroksia, kaikki jämät mitä tontilta löytyi. Styroksin päälle raudoitus ja raudoituksen päälle betonivalu. Valun hoiti luottomuurari, sellainen oikea, Jonas Lindfors. 


Kattohuopaa asennettiin koko perheen voimin. Tässä tyttären tyylinäyte. 



Kun katto oli valmis, laitettiin ikkunat talveksi paikoilleen, pitämään luonnonvoimat talon ulkopuolella. 



Keväällä sitten maan sulettua rakennettiin aitaus. Purettiin vanhat koirahäkin elementit, hyvät puuosat valttasin ja ne käytettiin uudestaan tässä uudessa kanalan aitauksessa. Vanhat verkot pääsivät marjatarhaan suojaamaan pensasmustikoita jäniksiltä. Uudet verkot ostin ja ne kaivettiin 30 cm maan sisään. Aitauksen päälle tuli vanha haukkaverkko, sitä jouduin ostamaan lisää aitauksen laajenemisen takia. 

Ikkunat kunnostin, kittasin ja maalasin. Sisäikkunat on valkoiset, ulompien ikkunoiden ulko-osat on vihreät, kuten myös ikkunanpielet. 


Kanat saapuivat keväällä ja niistä joskus toiste parempia kuvia ja juttua. Näin se vaan valmistui tämäkin projekti, muutaman vuoden viiveellä. Yksi kesä meni leikkauksista toipuessa, kärsivällisyyttä taas kysyttiin kun olisin mieluummin ollut rakentelemassa kesken olevia projekteja valmiiksi. 

Tämä on ensimmäinen talvi kun kanat on kanalassa ja rakenne on tähän mennessä toiminut hienosti. Sisäkatossa on parikymmentä senttiä villaa. Lämmityksenä on yksi lämpölamppu ja kestopehku. Katossa on biolanin tuulituuletin pitämässä ilmanvaihtoa yllä. Sähköt on vedetty kanalaan ja valot toimivat ajastimella. 

Kanat oppivat viime kesänä hyvin kulkemaan niille tarkoitetusta aukosta seinässä, ulkoilevat välillä aitauksessa ja välillä vapaana pihalla. Yöksi luukku laitetaan kiinni, kanat menevät itse ajoissa kanalaan iltapuulle. Kanat ovat viihtyneet hyvin ja vielä ei ole ilmennyt mitään ongelmia. 

Pientä päivitystä on tulossa kanalan kattoon, ihan vaan huvikseen ja istutuksia aitauksen vierelle sekä mahdollisesti pieni katos sadepäivien ulkoilua varten. 




Pitkääkin pidempi teksti tuli, mutta ajattelin polkaista kaiken ulos kerralla. Reippaammat jaksoivat tänne saakka, hyvä te!





torstai 6. tammikuuta 2022

Suunnitteluhulluus ja sen yllätyksellisyys

 


Odotan jo kevätahavaa, kun aurinko jo vähän lämmittää, mutta tuuli puhaltaa vielä kylmästi. Odotan sitä rauhallista kävelyä ympäri pihaa, kun sieltä täältä yhtäkkiä huomaa kasvavan jo jotain vihreää. Heinät on vielä talven jäljiltä lakastuneita ja pitkiä, mutta niiden väleistä helmililjat ja krookusten lehdet pilkottavat, tuoden lupauksen matalasta väriloistosta, jonka huomaa parhaiten aurinkoisina päivinä. Joka päivä käyn tarkistamassa ovatko jo krookusten kukat auenneet ja muistutan perhettä ja erityisesti mahdollisia vieraita hitaasta ja maata tarkkailevasta kävelytyylistä, koska kevään pienet kukkijat ovat sattuneet asettumaan poluille ja nurmikolle ihan miten sattuu. On siis väisteltävä näitä pieniä helmiä ja siksi kävely näyttääkin ulkopuolisen silmin ehkä enemmän humalaisen hoipertelulta kuin rauhalliselta iltapäiväkävelyltä. Onneksi täällä meidän perällä naapurit on kaukana, vain yhdet saattaa oikein kuikuillessaan ihmetellä iloista huudahtelua ja maahan tuijottelua.

Nyt on vielä maassa lunta ja lisää sataa jatkuvasti. Tammikuu on vasta alkanut ja pikkuhiljaa alkaa multasormia syyhyttämään, viime vuosien puutarhalehdet ilmestyvät kaikille kodin tasoille hiirenkorville selailtuna. Kasviluetteloita tutkitaan, ympyröidään mielenkiintoisia uutuuksia ja niitä siemeniä, joita on vuosia yritetty jostain etsiä.

Katselen puutarhaohjelmia netistä ja kuuntelen podcasteja, päivittäin lisääntyvä valo herättää minua joka päivä vähän enemmän ja on vaikea keskittyä päivittäisiin askareisiin. Puutarhahulluus pitäisi diagnosoida, samoin kuin neuloosi ja kehräysvimma, rakentelu ja kanojen kasvattaminen. Sitten diagnoosin saatuaan voisi rauhassa keskittyä niihin, eikä tarvitsisi enää tasapainoilla työnteon ja harrastusten välillä. Taitaa olla toiveajattelua.

Pinterest ja instagramin puutarhahästägit on seurannassa, ja päivittäin tallennan taas uuden idean joka näyttää hienolta tai sopisi juuri siihen yhteen kohtaan puutarhassa.

Teen listoja. Loputtomasti listoja erilaisista asioista. Kasvilistoja mitä aion tilata, penkkilistoja, mitä kasveja laitan mihinkin penkkiin, kasvimaalistoja, vaikka kasvimaalla yleensä onkin ne samat luottokasvit. Perunalajikkeiden hankinta on joka vuosi yhtä hankalaa, vaikka tilaat ajoissa, ei silti välttämättä saa kaikkia toiveita täytettyä. Jos et muista tilata, täytyy tyytyä puutarhamyymälöiden valikoimaan tai naapurimaanviljelijän tilaamiin lajikkeisiin. Joka vuosi laitan pottuja, yleensä ne onnistuvat, mutta viime vuonna ei sitten millään. Valmistaudun henkisesti myös tämän vuoden pettymyksiin. Silti päätän valmistautua kasvukauteen paremmin kuin koskaan. Päätän esikasvattaa kaiken mahdollisen miehen rakentamalla lasiterassilla. Perhe ehkä yllättyy lasikuistin käytöstä, mutta tuskin iloisesti.

Sisällä pelargonit venyvät pituutta, täytyy ottaa niistä pistokkaita. Käenkaalit jaksavat vuodesta toiseen, kunhan muistaa kerran vuodessa siirtää osa mukuloista väljemmille vesille. Yleensä jaan niitä ystäville. Muutama hassu orkidea sinnittelee edelleen elossa, en ole saanut niitä viihtymään tässä talossa. Edellisessä ne kukkivat vuosi toisensa perään ilman juuri minkäänlaista hoitoa.

Jokin outo kaktus on päättänyt viihtyä ja kasvanut reilu puolimetriseksi, en tiedä miten sen saisi siirrettyä isompaan ruukkuun ja edes kannattaako se, entäs jos se päättää vielä kasvaa tuosta pidemmäksi?

Pienilehtinen viherkasvi talvehtii kalpeana ja hitaasti kuivuvana ruukuissa sisällä, katsotaan vahvistuuko se kevään tullen.

Keväthaaveilua on monenmoista, tänään upea talvinen keli antoi energiaa ja sain lattaraudat väännettyä oikeaan muotoon kanalan ruohokattoa varten. Pelkästään kanalan katon ajatteleminen saa aikaan villien ideoiden myrskyn. Mitä kaikkia lajikkeita sinne voisikaan laittaa kasvamaan, vai annanko rikkaruohojen rehottaa, niin että kanala näyttää vihreän peruukin pukeneelta peikolta?



Kanoista puheen ollen, ne kaipaavat suojaavia kasveja niin aitaukseen kuin sen ulkopuolellekin. Tämä ajatus pelasti minut tunkemasta vahingossa kasvatettuja pensaita pitkin poikin pihaa, nyt saankin rauhassa istuttaa ne kanalan aitauksen viereen luomaan vihreän turvakäytävän isompien pensaiden ja puiden suojiin. Ja kanalan verkkoaita on kuin tehty köynnöskasvien kodiksi. Kävin jo viime viikolla napsimassa köynnöshortensiasta pistokkaat vesilasiin sisälle juurtumaan. Ah, mikä määrä uusia kasvatuspaikkoja tämä idea luokaan! Varsinkin kun haluaisin käytännöllisyyden kannalta pitäytyä suurissa kasvatuspenkeissä, ei mitään pientä piiperrystä tähän pihaan. Perheen ruohonleikkaajat kiittää kun istutusalueet on selkeästi merkitty ja kantattu tai reunustettu.

Olipa ihana pitkästä aikaa kirjoitella, antaa vaan ajatusten tulla ulos sormien kautta. Kevät kyllä tulee, omaa tahtiaan. Nyt nautitaan näistä komeista talvikeleistä ja suunnitteluun uppoutumisesta!