Metsä, minun ystäväni

Muutama vapaapäivä tässä alla ja kaikenlaista pientä puuhastelua tehty. Tulin koirien kanssa aamulenkiltä ja ihmettelin että kuka on katkomassa risuja pihalla, muiden pitäisi olla koulussa ja töissä, onkohan anoppi tullut jotain puuhastelemaan? Kävelin hissukseen lähemmäs taloa ja ihmettelin ääntä, läheltä tulevaa, kevyttä mutta terävää napsahtelua. Kuuntelin kauempaa kuuluvaa moottorisahan ääntä, mutta tämä tuli ihan läheltä. Pitkän aikaa seisoin pihalla ja yritin paikantaa ääntä. Hetken kuluttua tajusin mistä ääni kuuluu. Talon vieressä oleva suuren suuri mänty oli päättänyt tiputtaa käpynsä. Ensin epäilin että latvuksessa olisi lintuja tai orava, joka olisi tiputellut käpyjä, mutta ei siellä ketään ollut. Ei tuullut, eikä mikään muukaan näkyvä syy ollut kyseessä. Pakko se oli uskoa, puu itse oli päättänyt että nyt oli hyvä hetki tiputtaa käpyjä. 

Kuvasin pätkän videolle, laita äänet kovalle niin putoavien käpyjen ääni kuuluu.  

Olisin epäillyt asiaa pidempäänkin, ellen juuri olisi lukenut Peter Wohllebenin kirjaa Puiden salattu elämä, kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä.

Hesarissa kirja haukuttiin, metsäekologi Helsingin yliopistosta kirjoitti kirjasta arvostelun, linkki ufo-juttuja. 

Itse pidin kirjan tyylistä sekä erityisesti puiden yhteisöllisyyttä koskevistä ajatuksista sekä  jalostuksen vaikutuksista ja puiden viestinnästä kemikaalien avulla. Vaikka teksti onkin tyyliltään pohdiskelevaa, en koe että kirjassa inhimillistetään puita. Häiritsevää inhimillistämisestä tulee, jos puiden kuvitellaan ajattelevan meistä jotain, muuttavan käytöstään meidän takiamme tai kuvitellaan meidän pystyvän vaikuttamaan puiden toimintaan ilman fyysisiä toimenpiteitä. On ylimielistä olettaa ettei kasvikunnasta olisi löydettävissä älykkyyttä. Sitten pitäisi kai lähteä määrittämään älykkyyttä, mutta menee jo vähän turhan syvälliseksi.

Erityisesti tavoittellisesta viestinnästä ja vuorovaikutteisuudesta muiden metsän asukkien kanssa sekä jalostuksen merkityksestä näiden yhteydessä arvosteltiin Hesarin jutussa paksuna väitteenä. Hämmästyttävää sinänsä, kuka tahansa kasveja tunteva tietää miten osa eniten jalostetuista kukista on menettänyt tuoksunsa, kun taas saman kasvin vanhat kannat tuoksuvat edelleen.

Tavoitteena on kai niin eläin-, kuin kasvikunnassakin lisääntyminen ja yhteistyössä ympäristön kanssa tavoitteellisesti toimiminen itselle ja yhteisölle edullisella tavalla, muuttujiin vastaaminen ja vuorokaudenajan sekä vuodenaikojen tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen. Voisi ajatella että sattuma ratkaisee, vai onko kyse sittenkin myös oppimisesta ja opitun tiedon käyttämisestä suunnitelmalliseen toimintaan? Miten ja milloin asioihin reagoidaan ja mikä on seuraus. Ihmisten lyhyen aikuisiän aikana tekemät teoriat on puiden tuhatvuotisen elämän aikana pieniä ja merkityksettömiä.



Mene metsään, istu kannolle ja kuuntele, katsele, haistele. Anna ajatusten lentää ja tunne miten mieli rauhoittuu. Metsä on minulle tärkeä paikka monella tapaa. Menen metsään lähes joka päivä, samoilemaan päämäärättömästi, kävelemään koirien kanssa, treenaamaan, nautiskelemaan, tutkimaan kaikkea ihmeellistä, tutustumaan purojen elämään ja viettämään vapaa-aikaani. Pienenä halusin biologiksi, mutta nyt olen onnellisen tietämätön paljosta ja mielikuvitus saa siten lentää ja aistia tuhansien vuosien metsäsuomalaisten perimän itsessäni.

Ylläolevan kuvan otin tänään treeneissä. Mentiin uuteen metsään jossa oli polveileva, mielenkiinnon herättävä kallio. Kallion kupeesta löytyi pieni luola, joka oli lähes täydellinen piilo. Luola oli pitkulainen, matala syvennys massiivisen kielekkeen alla. Luolassa oli kodikasta, jotenkin hyväksyvää ja ehdottoman rauhallista. 

Maalimiehenä olemisessa hienoa on se määräämätön odottamisen hetki. Et voi liikkua, ei puhua, ei puuhata mitään. On odotettava liikkumatta kunnes koira löytää. Ja se odottamisen vapauttava kokemus on itsessään hieno. Koska et voi tehdä muuta, on sulauduttava osaksi maisemaa, annettava mönkiäisten kiipeillä päällä, katseltava mikroskooppisen pieniä luonnon ihmeitä kirjaimellisesti nenän edessä, hengitettävä rauhassa ja rentouduttava siihen hetkeen. Olla olemassa. 

Kunnes koira tulee ja toiminta alkaa. Kunnes taas pääsee piiloon pötköttämään. Usein treeneistä tuleekin virkistyneenä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Puita ja niiden runkoja

Hilirimpsis,

Syksy alkaa olemaan taas todellisuutta ja kelit sen mukaiset. Nyt kun suuri osa lehtipuista alkaa menettää jo lehtiään, tulee puiden rungot ihan eri tavalla näkyville.

Mä sitten tykkään puista. Tykkään istuttaa niitä, tykkään katsella ja kiipeillä niissä, arvostan niiden luomia varjoja ja ääniä, niiden tarjoamaa suojaa ja elinympäristöä meille ja muille elukoille. Tykkään erityisesti rakennella kaikenlaista puusta joten niiden kasvutapa, muoto, puuaineen ominaisuudet ja värit on erityisen tärkeitä.

Hienoa on, kun tontille on aikojen saatossa kasvanut ja istutettu monia eri puulajeja, niiden ikää ja historiaa voi vain arvailla. Olen erityisen huono keskustelemaan puiden kaatamisesta, vaikka toki omppujen ympäriltä piti karsia paljon haapaa, leppää ja kuusia että omenapuut saavat tarvitsemaansa valoa. Käänteinen puoli puiden kaatamisessa oli, että ne myös haihduttavat runsaasti vettä ja omenapuutarha on ilmeisesti melko kostea joten haihdutettavaa myös riittää. Siksi muutama puu sai jäädä kasvamaan ojiin vaikka ne vähän varjostaakin.

Toiveena oli jättää selostus vähemmälle ja laittaa muutama kuva, jos vaikka tekin näkisitte niiden kauneuden. Harmi etten ole kovin hääppöinen kuvaaja, into voittaa taidon tässäkin lajissa.

 

Iso osa näistä puista alkaa olemaan niin valtavan kokoisia että on vaikeaa saada niitä kuvaan. 

Nämä edelliset kuvat otin vielä kun oli vihreää, tässä vielä rungoista muutama kuva. 

Yllä olevassa näkymässä on koivun juurella ketunleipää, keskellä iso hakkuuaukea jossa kasvaa kuusta ja koivua istutettuna. Peurojen polut risteilee läpi vattutiheiköiden matkalla rannasta pelloille. 

Yllä olevassa kuvassa näkyy omenapuutarhan takana jatkuva hakkuuaukea, sitten tulee luonnonsuojelualue jolla korkeat männyt reunustavat melkein umpeen kasvanutta merenlahtea.

Alla olevassa kuvassa on pitkin pituuttaan kaatunut omenapuun runko joka edelleen jatkaa kasvuaan, epämääräisenä tiheikkönä joka suuntaan. Omenapuiden leikkaaja taisteli hetken vahvojen, nuorten ja pitkien piiskamaisten oksien kanssa ja sai jätettyä jälkeensä kuitenkin karsitun puun josta taivutettiin kaksi oksaa tuonne toiselle puolelle, kohti koiraa joka näkyy pienenä oikeassa alareunassa. Katsotaan millainen tästä vielä kehittyy. Vaikka runko onkin ihan vino, se on ominaisuus, ei vika, enkä halunnut puuta kokonaan poistaa, vain sen takia. Lisäksi tämä puu teki Antonovkan tyyppisiä kirpeitä, kovia, valkomaltoisia, kirkkaan vihreitä omenia, joskin melko pienikokoisia omenia viimeksi. Joten tässä lepää tulevien siiderien tuottaja. Laitoin rungon alle pölkyn lähinnä varoiksi, ei ikinä tiedä kuinka kovaa lapset keksivät pomppia runkojen päällä. Ei ainakaan ihan maahan saakka lähde silloin runko taipumaan tai katkea ihan heti. 

Tämä omenapuu jätettiin myös henkiin, siitä katkesi pari todella suurta oksaa ja jäljelle jäi vain ranka. Kuitenkin tuossa keskellä on yksi nuori oksa, jota lähdetään taivuttamaan sitten kuvauskulmaa kohden kun se siitä kasvaa. Jos nämä puut ei osoittaudu elinkelpoisiksi, ne kaadetaan. Mutta ei lähdetä turhan päiten niitä pilkkomaan, katsotaan mitä niistä tulee ja annetaan mahdollisuus vielä elää.

Alla, kuusen juurakko jätettiin paikalleen, siitä on hyvä harpata ojan yli.

Yllä, maakellari ja varasto ison saarnen varjossa, kallion kupeessa.

Alla, tässä kallion alla oli kaatunut kaksi suurta runkoa, ne oli pakko pistää palasiksi. Nyt näyttää kun siinä olisi peikon kankut ja hetkenä minä hyvänsä se nousisi ja ärjähtäisi katselijalle.

Aamun hetkinä on hyvä hiippailla koirien kanssa ja nauttia suurten puiden, kallioiden, pensaiden, heinikon, omenapuutarhan ja peltojen vuoropuhelusta. Jokaisella on oma luonteensa, tuuli puhaltaa niissä eri tavalla, eläimillä on omat reviirinsä ja meillä on etuoikeus elää siinä mukana suojellen, huoltaen, säilyttäen ja nauttien.