Syksy alkaa olemaan taas todellisuutta ja kelit sen mukaiset. Nyt kun suuri osa lehtipuista alkaa menettää jo lehtiään, tulee puiden rungot ihan eri tavalla näkyville.
Mä sitten tykkään puista. Tykkään istuttaa niitä, tykkään katsella ja kiipeillä niissä, arvostan niiden luomia varjoja ja ääniä, niiden tarjoamaa suojaa ja elinympäristöä meille ja muille elukoille. Tykkään erityisesti rakennella kaikenlaista puusta joten niiden kasvutapa, muoto, puuaineen ominaisuudet ja värit on erityisen tärkeitä.
Hienoa on, kun tontille on aikojen saatossa kasvanut ja istutettu monia eri puulajeja, niiden ikää ja historiaa voi vain arvailla. Olen erityisen huono keskustelemaan puiden kaatamisesta, vaikka toki omppujen ympäriltä piti karsia paljon haapaa, leppää ja kuusia että omenapuut saavat tarvitsemaansa valoa. Käänteinen puoli puiden kaatamisessa oli, että ne myös haihduttavat runsaasti vettä ja omenapuutarha on ilmeisesti melko kostea joten haihdutettavaa myös riittää. Siksi muutama puu sai jäädä kasvamaan ojiin vaikka ne vähän varjostaakin.
Toiveena oli jättää selostus vähemmälle ja laittaa muutama kuva, jos vaikka tekin näkisitte niiden kauneuden. Harmi etten ole kovin hääppöinen kuvaaja, into voittaa taidon tässäkin lajissa.
 |
Iso osa näistä puista alkaa olemaan niin valtavan kokoisia että on vaikeaa saada niitä kuvaan.
Nämä edelliset kuvat otin vielä kun oli vihreää, tässä vielä rungoista muutama kuva.
Yllä olevassa näkymässä on koivun juurella ketunleipää, keskellä iso hakkuuaukea jossa kasvaa kuusta ja koivua istutettuna. Peurojen polut risteilee läpi vattutiheiköiden matkalla rannasta pelloille.
Yllä olevassa kuvassa näkyy omenapuutarhan takana jatkuva hakkuuaukea, sitten tulee luonnonsuojelualue jolla korkeat männyt reunustavat melkein umpeen kasvanutta merenlahtea.
Alla olevassa kuvassa on pitkin pituuttaan kaatunut omenapuun runko joka edelleen jatkaa kasvuaan, epämääräisenä tiheikkönä joka suuntaan. Omenapuiden leikkaaja taisteli hetken vahvojen, nuorten ja pitkien piiskamaisten oksien kanssa ja sai jätettyä jälkeensä kuitenkin karsitun puun josta taivutettiin kaksi oksaa tuonne toiselle puolelle, kohti koiraa joka näkyy pienenä oikeassa alareunassa. Katsotaan millainen tästä vielä kehittyy. Vaikka runko onkin ihan vino, se on ominaisuus, ei vika, enkä halunnut puuta kokonaan poistaa, vain sen takia. Lisäksi tämä puu teki Antonovkan tyyppisiä kirpeitä, kovia, valkomaltoisia, kirkkaan vihreitä omenia, joskin melko pienikokoisia omenia viimeksi. Joten tässä lepää tulevien siiderien tuottaja. Laitoin rungon alle pölkyn lähinnä varoiksi, ei ikinä tiedä kuinka kovaa lapset keksivät pomppia runkojen päällä. Ei ainakaan ihan maahan saakka lähde silloin runko taipumaan tai katkea ihan heti.
Tämä omenapuu jätettiin myös henkiin, siitä katkesi pari todella suurta oksaa ja jäljelle jäi vain ranka. Kuitenkin tuossa keskellä on yksi nuori oksa, jota lähdetään taivuttamaan sitten kuvauskulmaa kohden kun se siitä kasvaa. Jos nämä puut ei osoittaudu elinkelpoisiksi, ne kaadetaan. Mutta ei lähdetä turhan päiten niitä pilkkomaan, katsotaan mitä niistä tulee ja annetaan mahdollisuus vielä elää.
Alla, kuusen juurakko jätettiin paikalleen, siitä on hyvä harpata ojan yli.
Yllä, maakellari ja varasto ison saarnen varjossa, kallion kupeessa.
Alla, tässä kallion alla oli kaatunut kaksi suurta runkoa, ne oli pakko pistää palasiksi. Nyt näyttää kun siinä olisi peikon kankut ja hetkenä minä hyvänsä se nousisi ja ärjähtäisi katselijalle.
Aamun hetkinä on hyvä hiippailla koirien kanssa ja nauttia suurten puiden, kallioiden, pensaiden, heinikon, omenapuutarhan ja peltojen vuoropuhelusta. Jokaisella on oma luonteensa, tuuli puhaltaa niissä eri tavalla, eläimillä on omat reviirinsä ja meillä on etuoikeus elää siinä mukana suojellen, huoltaen, säilyttäen ja nauttien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!