Oppia ikä kaikki..
Porkkanaa tuli laitettua siis kaksi riviä, eli yhteensä 40 metriä. Tilasin Hyötykasviyhdistykseltä porkkanan siemeniä niin irtona kuin nauhassakin. Lisäksi kylvin kaikki pussinpohjat ja vanhat jämät mitä siemenkaapista löytyi.
Alkukesän näytti vielä hyvältä ja osan porkkanarivistä muistin jopa harventaakin. Loppukesällä kun tuli sateet niin rikkaruohot räjähti kasvuun, jaksoin kerran kitkeä ja sitten ajattelin että katsotaan miten ämmän käy.
Pottujen noston yhteydessä ensimmäinen hälyttävä merkki tuli kun tajusin että saran alkupää oli hirveää tinttusavea (ei tieteellinen termi). Ensimmäinen 7 metriä koko saran leveydeltä oli jämäkkää, kovaa, kylmää ja kauniin harmaata savea. Potut eivät tykänneet, tuskin siis porkkanatkaan. Ensi vuodelle merkintä muistiin että tälle kohdalle lisättävä hiekkaa, kompostia ja kylvettävä maanparannuskasveja. Saran viereissä on Birgitan pihaksi nimämäni alue jonka reunalla kasvaa iso koivu, koivun kohdalta alkaa kuohkeampi ja ilmeisen multavampi osuus. Siitä lähtien kylvetään siis ensi vuonna potut ja porkkanat.
Samaisen koivun kohdalla alkoi myös toinen ylläri. Lapio humahti parikymmentä senttiä yllättävän helposti peltoon ja jänniä kekomuodostelmia siinä pinnalla rupesi näkymään. Ensin nauratti ja sitten itketti, kun ensimmäinen kokoelma puoliksi syötyjä pottuja ja porkkanoita tuli vastaan. Ensin syytin maamyyrää, kontiaista ja peltomyyrää ennenkuin minua valistettiin että vesimyyrä olisi paras syyllinen tässä tapauksessa. Ystäväni vesimyyrä oli koonnut parhaan makuisista potuista ja porkkanoista itselleen talvivaraston keskelle pottupeltoa. Tunsin ihanaa kostonhimoa pientä avutonta talttahammasta kohtaan ja potkin mennessäni kaikki kolot ja kasat muussiksi aina niitä nähdessäni.
Nostin potut, mutta sitten iski paniikki. Entä jos vesimyyrä havaitsee talvivarastonsa tuhon ja kostoksi kiskoo loputkin porkkanat rouskuteltavaksi.
Olin jo aiemmin nostanut osan porkkanoista samantien syötäväksi ja kirosin samalla laiskuuttani harventamisen ja rikkaruohojen hävittämisen suhteen. Porkkanoiden koko kyllä kärsi ainakin harvennuksen puutteesta.
Äitini oli nostanut jossain välissä osan ja laitellut niitä pakkaseen, joten jatkoin samalla linjalla.
Nostin loput pikkuporkkanat, isoimmat taisi olla reilu 12 senttisiä, joten eivät kovin suuria ja sitten menikin pari iltaa iloisesti niitä laittaessa.
Nostin porkkanat naapurilta lainassa (vieläkin) olevalla Fiskarsin talikolla jossa oli sellaiset jännät leveät piikit. Suurin miinus oli talikon pienet hartiat johon oma kumisaapas ei tahtonut istua, vaan tuppasi luiskahtamaan ohi jos ei oikein keskittynyt. Muuten toimi paremmin kuin sellainen pyöreäpiikkinen versio vuodelta keppi ja kirves.
Kotona sitten porkkanatehdas käynnistyi ja porkkanat pestiin hyvin, leikattiin päät poies, kiehautettiin parin minuutin ajan, nopeasti jäähdytettiin kylmässä vedessä, lingottiin salaattilingolla, kuivattiin vielä keittiöpyyhkeellä ja sitten laitettiin väljästi minigrip-pusseihin ja pakkaseen. Ollaan käytetty ruoanlaitossa, pusseista on kätevä ravistella esikeitettyjä pikkuporkkanoita keittoihin tai patoihin, millä sattuu milloinkin olemaan liikenteessä.
Osan porkkanoista laitoin suoraan pellosta noston jälkeen ämpäriin hiekan sekaan, leikkasin varret reiluiksi pätkiksi ja luonnolliseen asentoon asennettuina vieri viereen ämpäriin oottelemaan käyttöä. Ämpärit vein kellariin, täytyy testata tätäkin porkkanoiden säilytystapaa. Testaamalla sitä oppii kovapäisempikin emäntä.
Ja nyt vielä sain yhdestä linkistä idean jos vaikka laittaisi jo nyt porkkanat peltoon niin olisi sitten vesimyyrän poikasilla keväällä jo heti sapuskaa valmiina!
Porkkanatehdas käynnissä.
Tripod
Ämpärissä hiekat ja porkkanat sulassa sovussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!