Tiput

Reilu vuosi sitten sain ensimmäisen kanani naapurilta, ja Näpyksi myöhemmin nimetyllä kanalla oli silloin tiput alla. Kanat, ainakin nämä meidän maatiaissekoitukset hautovat vaikka tyhjää pesää sen kolme viikkoa joka tipujen kuoriutuminen kestää ja sitten aloittavat taas normaalisti munimisen. Hyvin säännöllisesti kanamammoihin iskee hautomakuume, ja kevään korvalla katselin että seuraavaan hautomakuumeeseen voisi antaa kanojen hautoa tipuja. 

Niin sitten miettimään eri kanarotuja. Kaipasin parveen erirotuisia kanoja, joten tilasin facebookin Munanetti-keskustelupalstan kautta ystävällisiltä ihmisiltä kahden eri rodun siitosmunia, Light Sussexeja sekä Araucanoja. Jälkimmäiset munii vaaleansinisiä munia, ja nekös olisi hauska lisä vaalean- ja tummanruskeiden munien seuraksi. Sussex on enemmän liharotu, mutta munii kuitenkin säännöllisesti.

Kun rouvat taas asettelivat itseään hajamielisen näköisinä pesiin istumaan, pyysin kiireellä kasvattajia lähettämään munia. Munat tuli perille postitse hyvin pakattuina, vain kaksi munaa oli mennyt rikki matkalla. Rouvat olivat potpotuksesta päätellen ihastuksissaan kun saivat ison kasan munia alle ja ihan luvan kanssa hautoa. Yleensä kerään munat pois, koska kukot ovat kanojen sukulaisia. Sisäsiittoisuus ei kuulemma linnuilla ole niin kauhea asia, mutta onhan siinä omat ongelmansa. 

Näppy ja tyttärensä Nirppa etummaisessa pesässä ja Riitta-rouva taaimmaisessa. Riittaa ei varsinaisesti vielä haudotuttanut, mutta kun Nirppa halusi olla mammansa kanssa samassa pesässä hautomassa, niin Riitta tilanteen nähdessän päätti ruveta hautomaan. Käsittämätöntä!

Samoihin aikoihin meillä oli kettu / supikoira / irtokoira / joku muu, mikä? käynyt hätyyttelemässä kanoja ja kukot menettivät pyrstösulkansa puolustaessaan kanojaan. Ainakin toivon että kukot oli hoitaneet hommansa kuten kuuluukin. Tässä tuoksinassa luulin yhden vaalean kanan kadonneen. Iltalaskennoissa aina välillä vaaleita kanoja oli viisi ja välillä neljä. Meillä kanat ulkoilee pihalla vapaana päivisin, joten laskeminen pitäisi tehdä kun kanat on menneet iltapuulle. Yhtenä aamuna hoksasin että yksi lähtee vähän syrjemmälle yksin ja piti sellaista keskustelupotpotusta mennessään. Harvemmin ne yksin juttelevat, joten lähdin varovasti seuraamaan kanaa. Ei se kauas mennyt mutta sellaiseen tiheikköön etten löytänyt sitä. Aavistelin jo silloin että sieltä se tulee kolmen viikon päästä tipujen kanssa ja näinhän siinä kävi. Löysin piilopesän parin viikon päästä koiran avulla, mutta päätin antaa hautomisen jatkua. Sitten yhtenä päivänä kävin tarkistamassa tilannetta ja siellä oli tiput kuoriutuneet, piipitys käynnissä, mutta yksi tipu retkotti kylmentyneenä pesän vieressä. Ei muuta kuin kana ja tiput häkkiin ja kanalaan ja kylmennyt tipu tehohoitoon sisälle.

Lämmitettiin tipunen hiustenkuivaajalla, ruiskulla hunajavettä nokkaan ja lämmittelyä sylissä.

Yön tipu vietti mun kainalossa, nokkien aina välillä kainaloa parempaan asentoon. Aamulla opeteltiin syömään ja sitten sitä mentiinkin jo sellaista vauhtia sohvaa pitkin että kävin viemässä tipun emonsa siiven alle hoitoon. Harkitsin jo vaihtoehtoja miten saan tipin otettua järkevästi mukaan töihin.. Tipulla turvallisin olo on tuolla käden alla, se simuloi kanan siiven alla olemista mukavasti. Yöllä peiton alla kainalossa oli myös mukavaa, mitä nyt pari kertaa heräsin juottamaan hunajavedellä varmuuden vuoksi. 

Samoihin aikoihin rouvakolmikko oli saanut urakkansa päätökseen ja koettiin pieniä paniikkihetkiä kanalassa kun meinasi häkit loppua kesken. Päädyttiin kuitenkin laittamaan kaikki kolme tipuineen samaan koirahäkkiin ja siellä niitä tipuja sitten yhdessä hoidettiin ja opetettiin kanojen tavoille. Videolla ensimmäiset makaronihepulit.

Tässä yksi edes sinnepäin onnistunut otos, kun tipuja on paljon ja hoitajia kolme, on aina joku liikkeessä ja väärässä paikassa. Alussa laitoin muut kanat pikkukanalan ja ulkoaitauksen puolelle päiväksi ja yön olivat sitten samassa tilassa siten että tiput ja mammat oli häkeissä turvassa. Tänään sitten yhdistin porukat ja hienosti meni. 

Tässä Papukaija (poikani nimeämä) salatipujensa kanssa.

Ja siinä vieressä ylpeä iskä katselemassa jälkikasvuaan. 

Että hieman hektistä aikaa ollut, raksapäivitykset saa nyt hetken odottaa, mä vietän raksalta ja töistä liikenevät pienet hetket katselemassa pieniä tipusia <3

Kokkeli sentään

Nauratti kun katselin kanalassa taas rouvia. Pakko oli taas ängetä samaan pesään, ilmeisesti se on juuri nyt se paras pesä. Vasemmalla Helmi ja oikealla Nirppa. Kukot siinä takana tarkkailee josko vakituinen keittiöhenkilökunta olisi tuonut herkkuja. 

Kelit on olleet vuorotellen plussakeliä ja pakkasta. Tämähän tarkoittaa liukasta pihaa. Yleensä olen kuskannut kanalasta munat kotiin taskuissa, mutta nyt liukastumisvaaran takia yrittänyt käyttää sellaista pientä vihreää ämpäriä. Mustassa ämpärissä vien kanoille vettä ja tuossa metallisessa tuhkia kylpemistä varten.

Tässä päivän tulos.  

Siinä taas kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kepeän akrobaattiset tanssahtelujäljet lumen peittämällä jäätyneen lammikon pinnalla, jonka seurauksena hämmentävästi yksi muna on edelleen korissa, loput neljä pitkin pihaa. Pojille välipala tarjoiltuna suoraan nenän eteen. Olkaapas hyvät!

Seuraavana päivänä äitini haki munia samaisella ämpärillä kanalasta. Äippä pääsi melkein perille saakka, kompastui juuri ennen rappusia ja nyrkki sisään ämpäriin. Kaikki munat rikki. Onneksi tuotantopuoli on hallussa ja munia tulee tasaiseen tahtiin. 

Arjen luksusta hankittu!

Kuvassa koiran takana näkyy normaalitilanne, työhanskat kuivuu kuivaustelineellä. Hanskoista riippuen kuivuminen vie päivästä neljään päivään aikaa. Paikallisessa Varubodenissa oli tarjouksessa sähköllä toimiva, seinään kiinnitettävä kuivausteline. Hankintapäätökseen ei kulunut montaa sekuntia, asentamiseen muutama minuutti ja vähän mittailua ja avot! Nyt on hanskojen kuivuminen nopeutunut moninkertaisesti! Kyllä on pienet ilot ihmisellä.

Ihan kanana, vahinkonako?

Puhelin soi, naapuri tästä muutaman kilometrin päästä soitteli. Sävy oli tiukka heti alusta saakka, -Nyt se saatanan kana oli mennyt hautomaan ja en huomannut. Nyt sillä on tipuja. Tule hakemaan ne.

Olin siis suunnitellut kanojen hankintaa jo pitkään, siitä itseasiassa koko ajatus vähän enemmän landelle muuttamisesta syntyi alunperin. Halusin kanoja pientaloalueelle ja mies sanoi että sitten kun asutaan Täktomissa. Ahaa, ollaanko kenties muuttamassa sinne? Eli sen jälkeen rupesin itsekin katselemaan tarkemmin tontteja ja vanhoja tiloja. Tällä niemellä maatiloja ei ole koskaan ollutkaan mitään mittavaa määrää, meri määrittää rajat omalla olemassaolollaan. Siitä, siis niistä kanoista se ajatus alunperin lähti ja täällä siis ollaan.

Takaisin naapurin rouvaan, hänen kanssaan oltiin puhuttu alustavasti jo vuosia että voin sitten häneltä ottaa pari kanaa alkuun. Nyt se alku oli siis käsillä, toki nopeammin kun olin suunnitellut. Siitä sitten nopsaan pienen pieni kanalantynkä pystyyn ja siihen ympärille vanhan koira-aitauksen aitaelementit, jotka rakennettiin edellisen talon takapihalle.

Saman viikon perjantaina lähdettiin kanaa ja tipuja hakemaan pojan kanssa. Onneksi sain naapurilta lämpölampun, kasan eväitä ja ohjeita kanalle mukaan tipujen lisäksi. Kana oli valmiiksi pyydystetty häkkiin ja oli hieman surkean oloisena siellä. Naapuri näytti miten kanaa pidellään ja samalla huomasin että sillä oli kamalan pitkät kynnet. Totesin että en ota sitä mukaan ennen kuin kynnet on leikattu. Se kävi näppärästi ja yhtä taitoa rikkaampana lähdettiin kotiin. Laitoin miehelle kuvan että kävin naapurissa, kato mitä tuli mukaan.

Tässä kana ja tiput. Bongaa kuvasta tiput.. Kana nimettiin lasten äänestyksen jälkeen Näpyksi. Vaihtoehtoina oli Näppylä ja Näppy, koska sulkien päät ovat aavistuksen tummemman ruskeat.

Kun Näppy vihdoin viikon kesytysoperaation jälkeen ymmärsi että lämpöä, ruokaa, vettä ja huolenpitoa riittää ilman että joutuu muiden sorsimaksi, se antoi tipuilleen luvan tulla syömään minun läsnäollessani.

Aloin heti totuttaa tipuja käsittelyyn ja aloitimme siitä että käteni oli merkki ruoan tulosta. Käsi pysyi myös paikallaan niin että siitä saattoi rauhassa ja pelotta syödä. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta tipuista kehittyneet kanat ovan kovin yksilöllisiä edelleen ja osan saa helposti kiinni, mutta osa on kovin arkoja ja edes hoitotoimenpiteitä varten ei juuri näitä saa kätevästi syliin saakka. Luoksetulokutsu on myös ollut käytössä alusta asti ruokinnan yhteydessä, kanat kyllä tulevat vapaina ollessaankin juoksujalkaa luokse ja tarvittaessa ulkohäkkiin saakka, mutta syliin asti ei edelleenkään. Syytän tästä suoraan maatiaisverta, myöhemmin meille saapuneet teharit, eli Hy Line Brown-merkkiset tehomunintaan jalostetut kanat on paljon sosiaalisempia. Katson kuitenkin että tietty arkuus on myös merkki älykkäämmästä ja enemmän luonnollisia käytöksiä sisältävistä ominaisuuksista. 

Näppy ja tiput pääsivät kelien salliessa häkin sisällä ulkoilemaan ja harjoittelemaan kuopsuttelua ja mamman varoitusten opettelua. Laku-koira tarkkana vahtimassa pienten ulkoilua. 

Sitten harjoiteltiin erilaisten ruokien syömistä ja kopan sisältä kiipeilyä. 

Ylpeä, huolehtiva ja koko ajan paremmin voiva Näppy poseeraa. Takana näkyy myös harjoitteluorsi lapsukaisille. Jykevää tekoa tietysti..

Tipsuille alkoi jo sulkia kasvamaan. Näitä seuratessa kului tovi jos toinenkin.

Jossain vaiheessa alkoi väritysten erot tulemaan selvemmin esille, myös kokoeroa alkoi olemaan sekä helttojen väri erottumaan. Nyt tipuset alkoivat olemaan jo sen kokoisia että pääsivät itse ulkoilemaan kanalan etupuolella olevaan häkkiin, toki mahtuivat häkin raoista ulkomaailmaan, mutta Näppy komensi tiput tiukasti takaisin joten ei tarvinnut huolehtia että tiput katoavat.

Ulkoilua. Mukana edelleen tuttu häkin pohja. Ihana katsella kun tiput pötköttelevät lämpimässä hiekassa mamman opastuksella. Tipuhulluus iski kuin metrinen halko ja täytyy sanoa että ensi keväänä taidan antaa Näpyn taas hautoa meille lisää tipusia. 

Mörby gårdista evästä pöytään. Kun osattiin käyttäytyä, niin vapaus koitti. Kanamäärä myös lisääntyi, kun se sama naapurin emäntä ilmoitti tuovansa loputkin kanat meille. 

Kuvissa kaksi vanhinta rouvaa. Alempi meni ja kuolla kupsahti vanhuuttaan kesän lopussa. Kanarouvat tulivat meille siis eläkepäiviä viettämään, Rivieralle naapurin rouvan mukaan. Mikäs täällä ollessa, vapaana hengailua kavereitten kanssa, ruoka tuodaan eteen ja muniakaan ei tarvii jos ei enää huvita. 

Siinä jo on kasvettu isommiksi kanoiksi ja kukoiksi. Näppy oikealla. 

Osa kukoista aloitti kiekumisen, yksi oli pitkään enemmän kanojen kanssa, käyttäytyi kuin kanat, mutta loppupelissä sitten kuitenkin kasvatti heltan ja rupesi käyttäytymään kuin kukot. Eli lopputuloksena seitsemästä tipusta neljä oli kukkoja ja kolme kanaa. Kaikki kanat munivat jo elokuussa, eli neljän kuukauden ikäisinä ja kaikki kukot kovasti esittelevät tanssitaitojaan ja polkevat kanoja jos ne suinkin antavat. Pääkukko Vihtorilla on komeimmat laulusulat pyrstössä, on isokokoisin ja komeaäänisin. Seuraavaksi isoin kukko on ottanut tehariporukan omakseen ja hengailee niiden kanssa reilusti laajemmalla reviirillä pihapiirin ympäristössä. Yhteensä meille syksyyn mennessä siunaantui 18 kanaa. Näppy, hänen 7 poikastaan (osa varmasti jonkun muunkin munima), 2 vanhaa rouvaa eli harmaa ja ruskea joista ruskea kupsahti vanhuuttaan. Sitten oli 3 valkoista sekarotuista sulkajalkaista munivaa rouvaa, joista yksi joutui kanahaukan saaliiksi. Lisäksi yksi ruskea, nuorehko rouva joka on tätä nykyä pääkukon lempikana ja selkäsulat kärsivät hieman tästä jatkuvasta huomiosta. Näiden lisäksi se sama naapurin rouva toi syksyn alussa 5 teharirouvaa. Teharit oli haettu yhdeltä maanviljelijältä lähistöltä, sen tehokkaimman munintansa lopettaneita kanoja jotka olivat olleet kesäkanoina lähistöllä ja kun kesä oli ohi niin kanoille tarvittiin tietysti paikka.  Näin ollen meillä on edelleen 16 kanaa joille rakensin varastoon talvikanalan. Siitä juttua ehkä myöhemmin. Tämä oli tällainen turhan pitkäksi venynyt sepustus omista ensimmäisistä kanoista. Kanat kyllä veivät mun sydämeni, vastoinkäymisistä, haukan vierailuista, kalkkijalasta ja kiekuvista pöljistä huolimatta tulen kyllä pitämään kanoja vielä silloinkin kun en enää jaksa koiria ulkoiluttaa. 

Kesäkuvia talven keskellä!