Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Valintoja, päätöksiä, kompromisseja

Talon rakentaminen on vihdoin edennyt konkretian puolelle myös talotoimittajan ja asentajien puolesta. Viimeistään nyt tulee todettua millaisia päätöksiä on tullut tehtyä. Katselin paikalle tuotuja hirsiä päätäni pudistellen, mutta samalla tiedostaen oman rajallisen käsityskykyni teknisestä osaamisesta mitä tulee hirsirakentamiseen.

Valintoja joutuu ja pääsee tekemään useita, valitettavasti ei olla rikkaita joten hyvin monet valinnat perustellaan edullisuudella, vaikka haluaisin kovasti mennä ekologisuus ja perinteikkyys edellä valintoihin. Hyvä esimerkki tästä on hirret.


hirsi

Parhaalla tahdollakaan tätä ei voi kutsu hirreksi jos ajatellaan perinteistä määritelmää hirrestä. 
Tämä on kakkosnelosista ja pienemmistäkin paloista koottu möykky, jota hirreksi kutsuttakoon, jos ei muuten niin ainakin mainosmiesten puheissa. Pyh. 

Laajamittaista ärsytystäni pitäisi hälventää se, että ollaan ihan itse päädytty valitsemaan tällainen liimapuu. Syitä on useita, edullisuus oli jo yksi. Siis edullisempaa kuin käsin piilutettu, tiheäsyinen massiivihirsi. 
Toinen syy on painumattomuus. Useat talotoimittajat katsoivat piirustuksiamme ja totesi että painumaton olisi paras tällaisessa talossa. Tätä perusteltiin kahdella suurella massalla, jotka mahdollisesti painuvat sitten eri tahtiin yms. Kuten kuvasta huomaa, reunoilla on puut pitkittäin mutta keskellä on pystyssä olevat palaset. Näiden pystyssä olevien palasten pitäisi kantaa koko rakennuksen paino ja koska ovat pystyssä, talon ei pitäisi painua kuin 1-2 mm. Käytän sanaa pitäisi, koska kuulun ihmisryhmään joka uskoo kun näkee. 

painumaton hirsi

Tämäkin valinta on tehty, siitä on kiistelty, keskustelty, etsitty tietoa muiltakin kuin talovalmistajilta ja kovasti paljon hommia tehty. Kuten kaikkien päätösten eteen on tehty. Tällä siis mennään ja toivotaan parasta. 

Samaa kuvaa kun katsoo, niin näkee eristeenä käytettävän muoviputkia. Siis luit oikein, muoviputkia. Sisäinen perinneihmiseni itkee verta, mutta taas, hävisin tämän väännön. Mieheni mielipidettä pitää kunnioittaa, yhdessä rakennetaan ja yhdessä maksetaan. Mutta kun se pellavarive olisi ollut vaan niin paljon parempi. Vai olisiko? Talovalmistaja perusteli muovin käyttöä tiiveystestein, sekä tuotannollisin syin. Nämä tuotannolliset syyt olivat se, että pellavariveen jos asentaa etukäteen, siitä on hankala porata reikiä läpi, kun rive lähtee poranterään mukaan pyörimään ja irtoaa hallitsemattomasti mistä sattuu. Olin varmaan todella ärsyttävä asiakas kun halusin saada selitykset ja perustelut kaikkiin mahdollisiin kohtiin. 

Pellavarive-eristeen olisi saanut Honkarakenteelta muistaakseni ainoastaan pyöröhirsitaloon. Millä logiikalla, kysyn vaan?
Tämän ajattelin niin että kun nuo muovit on tuolta joskus murentuneet ja tarvitsee tiivistää uudestaan, niin sitten tökin pellavarivettä lisäksi sinne sekaan. Kompromissi, huono sellainen, mutta aika näyttää miten ämmän käy. 

honkarakenne painumaton hirsi


Ja vielä tämäkin. Muovieristeet kulmissa. Nämäkin oli tiiveystesteissä parhaat, joten sillä mennään. Ei auta kuin hiljaa nyyhkyttää sitten siellä lämpimässä nurkassa itsekseen ja kirota kun nurkat onkin ihan lämpimät vaikka onkin muovia välissä. Huoah. Tässä ei enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Nauraa itselleen ja omille kuvitelmilleen perinteisen rakentamisen ylivoimaisesta paremmuudesta vai itkeä huonoista valinnoista ja siitä ettei pitänyt omista kriteereistään tarpeeksi tiukasti kiinni. Kertokoon ken tietää. 

Valittaminen sikseen, komeita nämäkin liimapuukasat on ja asennusporukka on mukavaa, asiantuntevan oloista ja vielä suomalaisiakin. Odotin virolaisia, mutta hyvä näin. Kansalaisuudesta riippumatta ammattimies on aina ammattimies. 


Ensimmäiset päivät kuluivat asennusporukalla hirsien purkamiseen rekoista, hirsien ja muiden tarvikkeiden järjestelyyn sokkelin lähelle järkevään järjestykseen ja nurkkaeristeiden asentamiseen. Ilmeisesti tänään aloittavat lattian tekoa ja laittavat pari ensimmäistä hirsikertaa paikoilleen. Sitten kun seuraavalla viikolla aloittavat, tulee miehiä yhteensä neljä ja aloittavat tosissaan seinien kasaamisen. 

Jostain syystä en osaa olla iloinen nyt, vaikka ollaan jo pitkällä projektin aloittamisesta. Tuntuu että hirveästi on vielä tekemättä, suunnittelematta ja vähän on aikataulutus hakusessa. Milloin pitää olla keittiöstä sopimus, milloin pitää hankkia tiilet, kuinka pitkä toimitusaika olikaan lattiamateriaalilla, mistä löytyy ne kaakelit, milloin se takkamies tulikaan muuraamaan, mitä sinne lattian alle nyt laitetaan, mahtaako lvi-miehet olla tällä kertaa oikean kuukauden aikana tulossa töihin ja niin edelleen. 






torstai 26. tammikuuta 2017

Kokkeli sentään



Nauratti kun katselin kanalassa taas rouvia. Pakko oli taas ängetä samaan pesään, ilmeisesti se on juuri nyt se paras pesä. Vasemmalla Helmi ja oikealla Nirppa. Kukot siinä takana tarkkailee josko vakituinen keittiöhenkilökunta olisi tuonut herkkuja. 




Kelit on olleet vuorotellen plussakeliä ja pakkasta. Tämähän tarkoittaa liukasta pihaa. Yleensä olen kuskannut kanalasta munat kotiin taskuissa, mutta nyt liukastumisvaaran takia yrittänyt käyttää sellaista pientä vihreää ämpäriä. Mustassa ämpärissä vien kanoille vettä ja tuossa metallisessa tuhkia kylpemistä varten.

Tässä päivän tulos.  





Siinä taas kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kepeän akrobaattiset tanssahtelujäljet lumen peittämällä jäätyneen lammikon pinnalla, jonka seurauksena hämmentävästi yksi muna on edelleen korissa, loput neljä pitkin pihaa. Pojille välipala tarjoiltuna suoraan nenän eteen. Olkaapas hyvät!
Seuraavana päivänä äitini haki munia samaisella ämpärillä kanalasta. Äippä pääsi melkein perille saakka, kompastui juuri ennen rappusia ja nyrkki sisään ämpäriin. Kaikki munat rikki. Onneksi tuotantopuoli on hallussa ja munia tulee tasaiseen tahtiin. 





Arjen luksusta hankittu!
Kuvassa koiran takana näkyy normaalitilanne, työhanskat kuivuu kuivaustelineellä. Hanskoista riippuen kuivuminen vie päivästä neljään päivään aikaa. Paikallisessa Varubodenissa oli tarjouksessa sähköllä toimiva, seinään kiinnitettävä kuivausteline. Hankintapäätökseen ei kulunut montaa sekuntia, asentamiseen muutama minuutti ja vähän mittailua ja avot! Nyt on hanskojen kuivuminen nopeutunut moninkertaisesti! Kyllä on pienet ilot ihmisellä.






Kesälampaat vol 2

Vihdoin muistin tyhjentää kameran muistikortin ja sieltä löytyi niin ihania kuvia viime kesän lampaista, että on pakko ne tänne jakaa. Ihanaa kesän odotusta!












sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tulukset

No ei vainiskaan, sytykkeitä vaan.

Olin jo pidempään ihmetellyt myyjäisissä usein näkemiäni sytykeruusuja. Kauniitahan ne on, mutta miksi ihmeessä tehdä niistä niin hienoja, sytykkeiksihän ne on tarkoitettu? Tarkoitus on palaa, ei olla näytillä?

Oltiin ystävän kanssa lenkillä ( taas kerran ) ja juteltiin näistä ja hän sanoi että he käyttävät sytykkeitä paljon ja pitäisipä taas tehdä. No minä heti tarttumassa syöttiin ja ehdottamassa että tehdäänkö yhdessä, saat opettaa mulle samalla näiden teon.

Niinpä kerättiin kamat kasaan. Tarvittiin munakennoja, kynttilän jämiä, vanha kattila, lämpölevy, pihdit ja aikaa. Teetä ja suklaakeksejä kului myös. Teetä ja suklaata jossain muodossa tarvitaan aina, joten kumpaakin on syytä pitää kaapissa varalla varsin suuria määriä.

Löysin aiemmin tontilla olleesta varastosta pienen sähkölieden. Se on toiminut hienosti ainakin lankojen värjäyksessä joten kaivoin sen taas esille. Vähän jatkojohtojen kanssa puljaamista ja ei muuta kuin kattila tulelle, kynttilän jämät kattilaan ja repimään munakennoja.

Tyylillä ei ollut tässä juuri tarvetta, tehtiin mitä sattui tulemaan. Ystävälläni on tämäkin homma hanskassa, joten otin hänestä mallia. Hän on oikea askartelun ja kotihommien ihmenainen, hänelle aina soitan kun on jokin kodinhoitoon tai ruuan laittoon liittyvä ongelma käsillä.

Ensin revittiin munakennoja pienemmiksi, siten että se kuppi jossa muna lepää jää ehjäksi. Sitten ylimääräiset palaset kieritellään kääröksi siten että kun käärön tunkee kuppiin, se pysyy siellä. Tai sitten vaan taittelee munakennon ylimääräisiä palasia kuppeihin.

Kun sitten steariini oli sulanut kattilassa, kastettiin pihtien avulla kupit sellaisenaan steariiniin. Jalostin kastamista siten että jätin kupin reunan yhden kohdan pidemmäksi ja siitä kiinni pitäen dippasin hökötyksen sulaan steariiniin. Aika usein kuppi ja sisältö irtosi toisistaan, mutta ne sai tarttumaan toisiinsa steariinin avulla.

Varoitus!

Kuuma steariini on sitten järkyttävän syttymisherkkää, tätä askartelua kannattaisi harrastaa mieluiten ulkona, ja muistakaa pitää sammutuspeite lähettyvillä. Steariinin lämpötila pidetään koko ajan sellaisena että se juuri ja juuri pysyy juoksevana.

Steariinipaloa ei voi sammuttaa vedellä, nimimerkillä kokemusta on. Noin 30 vuotta sitten saimme serkkuni kanssa loistoidean mökillä, tehdään tosi iso kynttilä! Sulattelimme aikamme steariinia laakeaan astiaan ja siihen sitten tökittiin kaikkea palavaa. Roihuksihan se meni, onneksi oli täti hereillä ja tuli tukahduttamaan tulen juuri ennen kuin kerittiin kaataa siihen vettä sangosta päälle. Olisi ollut entinen mökki sen jälkeen. Että terveisiä vaan Annikalle..

Askarrellessa kädet tekee töitä mutta mieli lepää. Saatiin taas laatuaikaa viettää ystävän kanssa höpötellen ja tässä tuloksia.


Tarkasti käytettiin kaikki steariini hyödyksi, mikä vaan kattilasta irtosi. Tehtiin talouspaperipaloista pieniä solmuja ja imeytettiin niihin loput steariinit. Kattila on käytössä enää tähän tarkoitukseen, joten ei sitä ollut tarvekaan saada täysin puhtaaksi.

Lopuksi jaettiin tuotokset ja tässä minun kasani. 
Sytykkeet toimivat hyvin takan sytyttämisessä, mieskin oli yllätten samaa mieltä ja kaipaili jo lisää sytykeruusuja. Purkki on jo tyhjentynyt, pitäisi pitää uusi askarteluhetki teekupin äärellä. 






lauantai 21. tammikuuta 2017

Metsä, minun ystäväni


Muutama vapaapäivä tässä alla ja kaikenlaista pientä puuhastelua tehty. Tulin koirien kanssa aamulenkiltä ja ihmettelin että kuka on katkomassa risuja pihalla, muiden pitäisi olla koulussa ja töissä, onkohan anoppi tullut jotain puuhastelemaan? Kävelin hissukseen lähemmäs taloa ja ihmettelin ääntä, läheltä tulevaa, kevyttä mutta terävää napsahtelua. Kuuntelin kauempaa kuuluvaa moottorisahan ääntä, mutta tämä tuli ihan läheltä. Pitkän aikaa seisoin pihalla ja yritin paikantaa ääntä. Hetken kuluttua tajusin mistä ääni kuuluu. Talon vieressä oleva suuren suuri mänty oli päättänyt tiputtaa käpynsä. Ensin epäilin että latvuksessa olisi lintuja tai orava, joka olisi tiputellut käpyjä, mutta ei siellä ketään ollut. Ei tuullut, eikä mikään muukaan näkyvä syy ollut kyseessä. Pakko se oli uskoa, puu itse oli päättänyt että nyt oli hyvä hetki tiputtaa käpyjä. 

Kuvasin pätkän videolle, laita äänet kovalle niin putoavien käpyjen ääni kuuluu.  






Olisin epäillyt asiaa pidempäänkin, ellen juuri olisi lukenut Peter Wohllebenin kirjaa Puiden salattu elämä, kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä.
Hesarissa kirja haukuttiin, metsäekologi Helsingin yliopistosta kirjoitti kirjasta arvostelun, linkki ufo-juttuja

Itse pidin kirjan tyylistä sekä erityisesti puiden yhteisöllisyyttä koskevistä ajatuksista sekä  jalostuksen vaikutuksista ja puiden viestinnästä kemikaalien avulla. Vaikka teksti onkin tyyliltään pohdiskelevaa, en koe että kirjassa inhimillistetään puita. Häiritsevää inhimillistämisestä tulee, jos puiden kuvitellaan ajattelevan meistä jotain, muuttavan käytöstään meidän takiamme tai kuvitellaan meidän pystyvän vaikuttamaan puiden toimintaan ilman fyysisiä toimenpiteitä. On ylimielistä olettaa ettei kasvikunnasta olisi löydettävissä älykkyyttä. Sitten pitäisi kai lähteä määrittämään älykkyyttä, mutta menee jo vähän turhan syvälliseksi.

Erityisesti tavoittellisesta viestinnästä ja vuorovaikutteisuudesta muiden metsän asukkien kanssa sekä jalostuksen merkityksestä näiden yhteydessä arvosteltiin Hesarin jutussa paksuna väitteenä. Hämmästyttävää sinänsä, kuka tahansa kasveja tunteva tietää miten osa eniten jalostetuista kukista on menettänyt tuoksunsa, kun taas saman kasvin vanhat kannat tuoksuvat edelleen.

Tavoitteena on kai niin eläin-, kuin kasvikunnassakin lisääntyminen ja yhteistyössä ympäristön kanssa tavoitteellisesti toimiminen itselle ja yhteisölle edullisella tavalla, muuttujiin vastaaminen ja vuorokaudenajan sekä vuodenaikojen tunnistaminen ja niiden mukaan toimiminen. Voisi ajatella että sattuma ratkaisee, vai onko kyse sittenkin myös oppimisesta ja opitun tiedon käyttämisestä suunnitelmalliseen toimintaan? Miten ja milloin asioihin reagoidaan ja mikä on seuraus. Ihmisten lyhyen aikuisiän aikana tekemät teoriat on puiden tuhatvuotisen elämän aikana pieniä ja merkityksettömiä.



Mene metsään, istu kannolle ja kuuntele, katsele, haistele. Anna ajatusten lentää ja tunne miten mieli rauhoittuu. Metsä on minulle tärkeä paikka monella tapaa. Menen metsään lähes joka päivä, samoilemaan päämäärättömästi, kävelemään koirien kanssa, treenaamaan, nautiskelemaan, tutkimaan kaikkea ihmeellistä, tutustumaan purojen elämään ja viettämään vapaa-aikaani. Pienenä halusin biologiksi, mutta nyt olen onnellisen tietämätön paljosta ja mielikuvitus saa siten lentää ja aistia tuhansien vuosien metsäsuomalaisten perimän itsessäni.


Ylläolevan kuvan otin tänään treeneissä. Mentiin uuteen metsään jossa oli polveileva, mielenkiinnon herättävä kallio. Kallion kupeesta löytyi pieni luola, joka oli lähes täydellinen piilo. Luola oli pitkulainen, matala syvennys massiivisen kielekkeen alla. Luolassa oli kodikasta, jotenkin hyväksyvää ja ehdottoman rauhallista. 

Maalimiehenä olemisessa hienoa on se määräämätön odottamisen hetki. Et voi liikkua, ei puhua, ei puuhata mitään. On odotettava liikkumatta kunnes koira löytää. Ja se odottamisen vapauttava kokemus on itsessään hieno. Koska et voi tehdä muuta, on sulauduttava osaksi maisemaa, annettava mönkiäisten kiipeillä päällä, katseltava mikroskooppisen pieniä luonnon ihmeitä kirjaimellisesti nenän edessä, hengitettävä rauhassa ja rentouduttava siihen hetkeen. Olla olemassa. 

Kunnes koira tulee ja toiminta alkaa. Kunnes taas pääsee piiloon pötköttämään. Usein treeneistä tuleekin virkistyneenä niin henkisesti kuin fyysisestikin.





perjantai 6. tammikuuta 2017

Riihi

Käytän nyt kaikki tilaisuudet hyväkseni, muu perhe nukkuu joten nyt on hyvä aika kirjoittaa.
Kävin kuvia läpi ja siellä oli niin paljon projekteja, keskeneräisiä ja muutama valmiiksi saatukin, mitkä pitää laittaa ylös.

Jokaisen lampurin huolenaiheena on pedot. Varsinkin susialueilla syksyisin kun uusia pentuja opetetaan metsästämään. Meidän naapuripitäjässä asustaa susilauma, sitä on tutkittu, kuvattu, jäljitetty, tehty havaintoja jäljistä ja eläimistä, on jäänyt auton alle ja käsittääkseni saatiin yksi kaatolupakin. Sudet ja ilvekset kuuluvat tähän luontoon joten meidän huoleksi jää omien eläinten suojaaminen parhaalla mahdollisella tavalla ja joskus tappioiden laskeminen. Itsekin näin yhden suden tietä ylittämässä, ei ollut kiire hukalla. Pysähtyi vielä katsomaan minua rauhassa. Meidän pihasta sadan metrin päästä löytyi viime syksynä peuran vasan takajalka, todennäköisemmin jäänyt ilveksen saaliiksi mutta ei se silti huolta vähennä.

Meillä on ollut lampaiden käytössä ainoastaan kolmiseinäinen katos joka kyllä riittää kesän ajan tuulen, sateen ja auringon suojaksi, mutta petoja vastaan se on yhtä tyhjän kanssa. Syksyisin pimeiden tullessa on joka aamu saanut sydän kurkussa käydä tarkistamassa onko kaikki lampaat tallella ja ehjinä laitumella.

Tällaiseen vanhaan maalaismaisemaan sopisi hienosti hirsilato, joten sellaisen hankintaa olen suunnitellut jo pitkään. Latoon voisi sulkea lampaat yöksi syksyisin, siellä voisi säilyttää heinää, heinäseipäitä ja polttopuita. Sellaisen hankintaan siis.

Olen suorastaan kuolannut sellaisia uudempia rakoseinähirsilatoja, saisi olla sammalkatto ja kaikkea söpöä. Valitettavasti hinta on niissä yleensä aika kova ja tässä talon rakentamisen tuoksinassa kaikki vähät varat laitetaan rakentamiseen, ei juuri mihinkään muuhun.

Appiukko sitten vinkkasi että heillä saattaisi olla lato mökin lähellä jonka voisi purkaa. Muutamien tiedustelujen jälkeen saimme luvan purkaa yhden, melko heikkokuntoisen, vinon, todella korkean vanhan hirsiladon. Tarkempien tiirailujen jälkeen havaittiin että sehän onkin vanha riihi. Seinät on sisältä käsitelty mustiksi, tervan ja savun hajua on. Onko seinät poltettu ja sitten tervattu vai onko ne ajan oloon mustuneet jos riihessä on kuivattu viljaa, mene ja tiedä, mutta synkän komea se on sisältä ja kauniin harmaa ulkoa.

Porukka kasaan ja riihtä purkamaan. Ensin merkittiin hirret ja tein piirustukset riihestä.



Tein laput vahakankaasta, ostin pikku pätkän paikallisesta sekatavarakaupasta. Ostin ruudullista niin oli helppoa saksia suurinpiirtein samankokoisia lappusia. Niihin permanenttitussilla nurkkien kirjaimet ja hirren numerot alhaalta ylöspäin. Ei kovin tieteellistä, mutta tälleen sen pähkäilin. 


Kuten kuvista näkyy niin alimmat hirret olivat huonossa kunnossa ja alemmassa kuvassa oli kasattu isoja kiviä seinustalle, josta vesi oli roiskanut puoleen väliin matalaa seinää. Sillä seurauksella että suurin osa hirsistä oli lahoja. 



Taas koko perhe hommissa. 


Katon purku sujui, huomaa "turvaköysi".


Peltikaton alle jätetty pärekatto satoi murusina alas.




Tehokas katon purkutiimi ja vielä tehokkaampi tiimi maatyöskentelyssä. Saatiin hyvä posse kasaan ja maassa lajiteltiin heti säästettävät ja poltettavat eri kasoihin, poistettiin nauloja, kerättiin vanhat taotut naulat talteen, kaikki muutkin naulat tietysti myös, syötiin evästä ja naurettiin. Niinkuin nyt hyviin talkoisiin kuuluu!


Vähäsen jännitti kun kattotuoleja purettiin, varsinkin kun katsottiin kuinka paljon  kattovasat olivat taipuneet. Onneksi oli ammattimies moottorisahan kanssa ja saatiin katkottua kattovasat ilman että kävi kellekään vahinkoa. 

Insinööri ihmettelee ja kaksi muuta tekee hommia. Työnjohto huutelee alhaalta omiaan. Tuossa riihen keskellä on kokonaiset tukit, jotka painavat kuin synti. Niitä alas otettaessa jäi rautakanki yhden alle ja vääntyi soiroksi. Seiniä vasten pystyssä olevat hirret eivät tue rakennusta, vaan niitä pitkin laskettiin hirret alas, välillä hallitusti ja välillä täysin hallitsemattomasti. Olin varma että hirret kärsii tästä, mutta terveet hirret laskivat mäkeä alas ja lahot pölläyttelivät kunnon pilvet ilmoille maahan tömähtäessään. 

Riihi on sen verran pahassa paikassa että millään nostimella / traktorikuormaajalla ei olisi tuonne ollut asiaa, jyrkkä ja kapea alamäki.




Kuvaaja oli ihan suorassa, riihi oli jo kerennyt painua vinoon hyvän matkaa. 

Lattialankut on vähän järeämpää tavaraa. 


Hirsien väleissä oli rahkasammaleristeet. Mikä määrä sammalta onkaan kulunut noihin väleihin! Ja mikä homma niitä on ollut kuivattaa.


Lattialautojen väleissä oli letitettyä olkea tms tiivisteenä. Lankkujen reunoihin oli veistetty pitkittäin kirveellä raot joissa eristeet olivat.


Ennen ja jälkeen. Tuhottua perinnemaisemaa vai pelastettu vanhaa rakennuskantaa? Siinäpä sitä pohtimista. 



Hirret kasattiin tien viereen odottamaan kuljetusta. 


Pojat oli reippaina hommissa mukana. Hirret kuljetettiin montusta ylös pihan kautta tien varteen videolla nähtävällä tavalla. Hyvin meni ja saahan sitä vähän hullutellakin..




Jatkoa seuraa, riihi odottaa pystytystä..





keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Heinää, seipäällä ja ilman

Koska pystyn kirjoittamaan vaan öisin ja myöhään iltaisin, tekstejä syntyy sitä mukaa kun on mahdollisuus valvoa. Sain inspiraation laittaessani kanoille uutta kuivaheinää pesiin. Kolmessa munintaan kelpaavassa pesässä hautoo tällä hetkellä Näppy ja hänen kaksi tytärtään, joten pari muuta pesää pitää yrittää heinittää usein. Jostain syystä nämä muut pesät eivät kelpaa munimiseen, ja niistä kuopsutetaan heinät pääsääntöisesti lattialle. Mutta jonnekinhan sitä on munittava joten yritän niihin syytää heinää sen aikaa kunnes hautomainto taas laantuu. Onneksi Näppy oli jo tänään lopettelemassa, se kestää sen kolmisen viikkoa ja sitten ollaan taas ihan muina kanoina.

Niin siitä heinästä piti kirjoittamani.

Kuten olen aiemmin jo kertonut, kun hankimme tontin, vanhat pellot olivat hyvää vauhtia taimettumassa ja naapurin Markku ne kasvustot murskasi ja antoi ohjeeksi että pitää niittää heinä joka siihen kasvaa. Hommasin jostain vanhan hevosvetoisen niittokoneen, joka oli modattu traktori- ja mönkijävetoiseksi. Samalla reissulla haettiin tyttärelle pitkään ja hartaasti odotettu koiranpentu.

Lähdin äsken etsimään niittokoneesta kuvia, mutta ei tahtonut löytyä. Lopulta muistin tämän pennunhakureissun ja menin riittävän monta vuotta taaksepäin kuva-arkistoissa. Pentu, niittokone ja mä. Tärkeysjärjestyksessä.








Pitihän sitä heti kokeilla ja ensimmäinen kokeilu tallentui videolle. Laita äänet pois, kieun siellä jotain. 



Ensimmäisenä kesänä tuli muistaakseni kolme järkyttävän hyvää satoa. Heinähän oli tosiaan kesantoheinää, kaikenlaista luonnonheinää, kukkaa, rikkaruohoa yms. Silloin ajattelin että tämä menee hukkaan jos ei näitä jollekin elukalle syötä. Siitä se ajatus kesälampaista lähti jalostumaan. Ensimmäisen vuoden heinät syötettiin peuroille. Heinänteko oli mukavaa, vaikkakin hikistä puuhaa. Ei puuttunut kuin haitarimusiikki ja joku einogrön siihen laulamaan. 

Seuraavana kesänä testailin muitakin menetelmiä kuin niittokone, lähinnä siitä syystä että mies ajoi sen jollain viimeisellä niittokierroksella kantoon ja koska vekotin on aikanaan tehty valuraudasta hevosvetoiseksi, ei se kestänyt traktorin perässä kun sillä yritettiin kiskoa kantoa ylös pellosta. No joo, tässähän sitä oppi että pitää olla kaikki kannot joko merkittyinä tai mieluiten kaivettuna pois pellosta. Sattuuhan sitä. Ja sattuikin kun kävin maksamassa hitsaajalle. Joka tapauksessa heinää tehtiin ja tällä kertaa sillä ruokittiin lampaat syksyllä kun ruoka alkoi laitumelta vähentymään. 




Täksi kesäksi sitten saatiin taas niittokone kuntoon ja aloin vähän jo ymmärtää kuinka pitkänä ja milloin heinää pitäisi niittää. Lampaita ei pätkän vertaa häirinnyt se että niitin heinää silloin kun he olivat samalla laitumella, päin vastoin, olihan se kiva käydä maistelemassa miltä juuri niitetty heinä maistuu. 

Joka tapauksessa heinää ei tehty tänä vuonna niin paljon kuin sinä ensimmäisenä kesänä. Tosin tein heinää eri aikoina ja myös pikkupellon puolelta. Tällä kertaa oli todella sateinen kesä, myös täällä etelässä ja epäilin jo että mahtaako heinät kuivua ollenkaan. Tää on tällaista testailua ja ei varmasti näillä määrillä ruokittaisi laadukkaasti pientäkään laumaa yli talven. Kuitenkin syksyllä lisäruokana kelpasi lampaille mainiosti ja hyvän tuoksuista heinää se on! Heinät siis kuivattiin seipäillä ja sen jälkeen rakoseinälatoon kuivumaan. Varsinainen latohan se ei oikeastaan ole, vaan entisen omistajan puuliiteri jossa on raot seinissä. Tuulee läpi enivei. 



Näättekös mikä siellä lampaiden takaa pilkistää! Nii-in! Sinne se on jätetty peltoon se kalliilla rahalla korjattu ja kovin ylistetty niittokone. No arvatkaapa miksi! No tietenkin se rakas mieheni ajoi sen toisen kerran TOISEEN kantoon! Ja runko aivan säpäleiksi, samasta kohtaa mistä aiemminkin oli hitsattu. Ja nyt mä kuulen jos siellä on joku mieslukija joka mutisee että sehän oli valurautaa, ei sitä voi hitsata.. No voi, mutta kovin huonosti kestää hitsaus ja varsinkin jos ajaa uudestaan kantoon. No ei voi miestä (ihan kamalasti) tästä nyt syyttää, en minäkään tiennyt että tuossa kohtaa oli pieni kanto. Nämä pellotkaan ei niin kovin suoria ja tasaisia ole, jotenkin mä ymmärrän paljon paremmin maanviljelijöitä joiden mielestä on mukavaa kun pellot on suoria ja tasaisia. Ei mene niin paljon rahaa niitten vehkeitten korjailuun! Nih! Nyt se on siellä se kone ja kävin jo soittelemaan jotain vanhaa lautasniittokonetta meille, saas nähdä miten käy. Löytyykö sellaista ja mihin hintaan ja onko toimiva. Jännitysnäytelmä niittokoneen kehitys Vestervikin tilalla siis jatkuu, ehkä jo ensi kesänä.



Jossain piti olla kuva jossa näkyy kuivaheinävarasto sisältä, mutta ei se enää löydy. Arkistointitekniikka ilmeisesti on pettänyt. Ehkä siksi ettei sellaista ole. 

Kuitenkin loput tämän kesän seiväsheinät on jaettu ystävilleni jotka harrastavat kaneja ja sitten monta säkillistä ja tynnyrillistä on tallessa omien kotkottieni pesänrakennus ja kuopsutteluheiniksi. 
Vielä muutama fiilistelykuva loppuun, öitä kaikille!