Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Luovutan, kiitän ja kumarran.

Yksi luku lisää sarjassamme elämän vaikeita päätöksiä. Sinänsä helpompaa kuin normaalisti, sillä nyt minulla ei ollut vaihtoehtoja. Poliisikoiralaitokselta tuli tieto että tarvetta on ja Indy on sopiva tehtävään joten nyt Inkkari jatkaa uuden ohjaajan kanssa harjoituksia. Kävin viemässä koiran Hämeenlinnaan torstaina ja tapasin uuden ohjaajan, Mikko vaikuttaa oikein mukavalta kaverilta ja toivottavasti heidän yhteiselo toimii hyvin ja pääsevät yhdessä koulutuksessa eteenpäin.

Raskasta on vielä tällä hetkellä, vaikka kuinka tiesin että koira lähtee joskus, ei se oikein helpota juuri nyt. Paljon jäi tekemättä, monta asiaa kokematta ja treenit pahasti kesken. Välitän kaiken itselläni olevan tiedon treenipäiväkirjan, terveyspäiväkirjan ja suomi-Indy sanakirjan muodossa uudelle ohjaajalle ja toivotan tuloksekkaita vuosia.

Viimeiset 22 vuotta minulla on ollut koiria, joten nyt tuntuu hieman tyhjältä. Koti on vähän liian siisti, lenkille ei tarvitse lähteä, jotain yksinkertaisesti puuttuu. Onneksi lapset ovat niin ihania, Timi kysyi eilen että oletko mamma surullinen kun Indy lähti? ja tuleeko nyt Wilma takaisin? No, eihän se ihan niin mene.

Paljon hyvää sain Indyn kanssa kokea, opin taas yhdenlaisen kakaran metkut ja miten niistä selvitään. Pääsin hyvin käytännössä kokeilemaan kaikkea Kannuksessa oppimaani. Oli aivan ihana treenata huippumotivoituneen ja lähes mistä vaan palkkautuvan, todella saalisviettisen, nopeaoppisen ja kohtuullisen kovan koiran kanssa. Ongelmia oli, mutta niistäkin otettiin oppia.

Nyt astetta viisaampana rupean suunnittelemaan seuraavan koiruuden hankintaa. Tässä samalla joudun myös opettelemaan uuden elämän muodon, koirattoman ihmisen elämän. Mitä varten nyt mennään metsään? Kehtaako lähteä reeneihin notkumaan ilman koiraa? Oliko mulla muita kavereita kun reenikaverit? Siis mikä elämä??





Tähän päättyi yksi pieni osa, seuraavia odotellessa.

lauantai 7. toukokuuta 2011

jälkeä ja puruja

Onpas siitä aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi päivittänyt blogia. No tässä pikakelauksella viimeisimmät.

Jälki
Jälkeä ruvettiin ajamaan jo talvella, lähinnä ne oli sellaisia testejä, pitkiä jälkiä ilman nameja. Nyt sitten kun loskakaudesta päästiin eroon, niin ajattelin aloittaa homman alusta siten kun alkeet on minulle opetettu. Tein pari ruutua ja lyhyitä makkarajälkiä. Ruudut ok, mutta ihmettelin kun lyhyet, joka askeleella makkaraa, jäljet ei lähteneet kulkemaan. Tai siis kulkihan ne, tuhatta ja sataa, hyvä ettei jäänyt oja jälkeen kun Inkkari kuopi menemään. Tein muistaakseni noin 7 lyhyttä jälkeä noin ja sitten riitti. Soittelin neuvoja Rautasen Keijolta ja Ikosen Jarin kanssa käytiin pitkiä keskusteluja jäljestä ja sen ideologiasta.

Neuvot mielessäni tein yhtenä iltana pikku testin. Takamettään pitkä jälki, ikää tunti ja ruokakupit sammaleeseen piiloon. No avot, viiden minsan minimakkarajäljet olivat vaan Indystä aivan liian helppoja ja tylsiä, heti kun piti oikeasti tehdä töitä nenällä niin jo ajettiin rauhassa ja liina löysällä. Mitä tästä opimmekaan? Ei pidä aliarvioida koiraa ja tulee koittaa kaikin tavoin keksiä mikä on harjoituksessa vikana, koirassa se vika ei ollut vaan ohjaajassa. 
Jälki alkoi tämän oivalluksen jälkeen kulkea paremmin ja ollaan tehty asvaltin ylityksiä, mutkia jne. Aloin myös erillisenä harjoituksena ottaa esineitä mukaan puuhaan. Ollaan jo aiemmin naksun avulla opeteltu käsky näytä, mikä tarkoittaa että maahan ja nenä esineen päälle. Aloitin niin että ihan tavallisia esineitä kotoa kylvin maahan jonoon noin 5 m välein, ikään kuin jäljelle. Lähdettiin kävelemään ja kun esine tuli, naksutin ensin vaan kun koiran näytti huomanneensa esineen ja sitten odotin, tuloksena koira tarjosi maahan menoa ja nenää esineen päälle saadakseen naksun ja namin. Siinä yhdellä esineellä vietettiin paljon aikaa ja naksuteltiin. Esine taskuun ja etiäpäin.

Purut
Käytiin kaksi kertaa Poliisikoiralaitoksella Hämeenlinnassa Tikkasen Antin kanssa reenailemassa. Ensimmäisellä kerralla käytiin pimeä talo, liukkaat portaat, ritiläportaat ja taso, otettiin esine etsintää sekä puruja. Tokalla kerralla vain purut.

Puruissa ensin tuli kommenttia että kuumuu paljon. Tokalla kerralla kommentti oli että koira on vähän liiankin hyvä. Jaha, en osaa sanoa mitä tuo tarkoitti tai miten se vaikuttaa, mutta tyytyväinen pitänee olla. Irrotus meillä on hyvin hanskassa, irrotuksesta saa usein palkaksi uuden leikin. Kun leikitään patukoilla tai leluilla olen opettanut että leikki jatkuu vain jos lelun tuo takaisin minulle. Purut on itselleni vierasta aluetta, tiedän karkeasti mitä koiran pitää tehdä ja miten reagoida tiettyihin asioihin, mutta suorituksen vivahteiden lukeminen ei onnistu. En siis pysty erittelemään tarkasti miksi meni hyvin ja mitä asioita pitäisi tarkkailla suorituksen aikana. Ollaan otettu maalimiehen kanssa yhteensä puruja kolme kertaa, eli hyvin vähän. Toki ollaan leikitty purujen omaisesti ja taisteluleikki onkin Indyn lempipalkka.. Olen pitänyt siitä kiinni että meillä pitää olla hauskaa ja irrotus, lelun tuominen ja kohdentaminen pitää olla kunnossa. No ehkä tästä opin joku päivä lisää.

Luontopuuhat
Yleishallinta vähän kärsi, olen ollut viikon reissussa ja parin päivän pikkureissuja joten mies on pitänyt huolta Indystä. Hänellä ei ole yhtä tarkka hallinta koiraan, joten siihen olen käyttänyt lähiaikoina paljon aikaa. Lähinnä se koostuu omaehtoisen kontaktin ja omaehtoisen luopumisen hyvästä palkkaamisesta ja kutsuttaessa luoksetulon hyvästä palkkaamisesta. Olen myös luonut tilanteita kuten häiriökoiria, lintuja jne. Jäniksen ja kissan perään paineli tässä yksi päivä, eikä vihellys tuonut koiraa takaisin. En antanut sen häiritä ja jatkoin matkaa normaalisti, en siis lähtenyt tietenkään koiran perään, ja pian se sieltä tuli onnellisena takaisin. Hauska tapaus sattui yksi päivä, näin että Indy löysi jotain ja menin katsomaan. Rannassa kökötti suuri uroshaahka aivan paikoillaan ja Indy nuoli autuaana sen päätä. Lintu ei liikkunut, mutta oli elävä, joten koin parhaaksi jatkaa matkaa rennosti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sanoin, mennään, ja jatkettiin matkaa. En uskaltanut edes katsoa taakseni, sillä muuten Indykin olisi kääntynyt ja jos lintu olisi silloin liikkunut, se olisi ollut entinen. Kun päästiin laiturille asti, uskalsin katsoa ja siinä lintu uiskenteli kohti merta. Kävi kaverilla tuuri..

Alustat
Ollaan tehty paljon harjoituksia eri paikoissa. Helikopterissa käytiin hyppimässä sisään ja ulos sekä hekon lähtiessä oltiin 30 metrin päässä, tarkkailin koiran reaktioita. Palkkailin siinä hiljakseen ja hyvin koira pysyi rauhallisena. Heko miehet ottivat asian harjoittelun kannalta ja ylittivät meidät hyvin matalalta. Koira katseli vaan että siinä se menee.
Paloauto oli tuossa lähistöllä ja käytin sen suuret sivut hyödyksi ja tein esine etsintää niihin mitä ne nyt on, no kun ne auton kyljet nousee silleen kivasti ja siellä on kaikki sammutuskalusto. Sinne piilottelin kaluston sekaan lelua (sattui olemaan taskussa) ja kävelin aina koko auton kyljen läpi niin että koira joutui myös etsimään kaikki paikat. Etsintä sujuu kyllä tosi hyvin!

Veneet, käytiin hyppimässä korkealta laiturilta peltiveneeseen ja takaisin. Vähän epäröi mutta hienosti toimi kuitenkin. Pihalla on myös käytetty hyödyksi peräkärryt, putkipinot, trailerin päällä oleva vene ja sellaiset isot kaapelirullat. Tänään käytiin merellä kumiveneellä, nopeus noin 50 solmua. Siinä lähdössä kävi pieni käpy, Indy ilmeisesti luuli että tehdään alustaharjoitusta ja oli hyppäämässä takaisin laiturille ja mulla remmissä turhan paljon löysää joten ensimmäinen uintikeikka tuli tehtyä. Koira plumpsis veteen ja minä laidalta ongin sen niska-maha otteella takaisin.
Positiivista tässä oli nähdä, että koira palautuu kohtuu nopeasti noinkin hurjasta kokemuksesta =D

Luopuminen
Nyt onkin viimeisten harjoitusten aika, sillä tarvetta poliisikoirakoululla on ja Indy lähtee oikeisiin töihin seuraavalla viikolla. En oikein halua taikka uskalla käydä aihetta käsittelemään sen tarkemmin, fiilis ei ihan parhaimmasta päästä tällä hetkellä ole. Vielä keritään vähän reenaamaan.