Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

torstai 10. tammikuuta 2019

Kelmun korvaaja

Strömsössä tekivät mehiläisvahaliinoja, tässä linkki ohjeeseen. Pakkohan sitä oli sitten itsekin kokeilla. Olin ostanut muutama vuosi sitten yhden vastaavan tuotteen, muistaakseni Ruohonjuuresta. Nyt se on hävinnyt jonnekin, luultavasti joku meillä asuva heitti sen roskiin.

Sain ystävältäni Jessicalta mehiläisvahakennoja ja löysin kaapista vanhoja verhokankaita joita olin jo aiemmin leikellyt palasiksi. Askarteluystäväni Katrin kanssa sovittiin päivä ja kokoonnuttiin meillä, Katri toi silitysraudan koska omastani ei ole näköhavaintoa ollut pariin vuoteen.


Aloitettiin ohjeen mukaan, pöydän päällä on pyyhe, sitten leivinpaperi, kangas, päälle revittyjä mehiläisvahapaloja, päällimmäiseksi vielä leivinpaperi. En vieläkään muista mikä lämpötila piti silitysraudassa olla, Katri hoiti sen puolen. Höyry otettiin kuitenkin raudasta pois päältä. Alemmassa kuvassa on aivan liian paljon mehiläisvahapaloja, vajaa puolet tuosta määrästä riitti. Testasin silittämällä ensin puolikkaan liinan ja sitten poimin ylimääräiset pois. Vahaa oli helppo lisätä myöhemmin tarpeen mukaan. Jos vahaa on liikaa, on ylimääräiset helppo imeyttää talouspaperiin. Yritin välttää sitä, sillä se merkitsee hukkaan heitettyä vahaa.


Tässä vielä kuva silittämisestä sekä valmiista vahakankaasta joka on kietaistu kupin ympärille. 


Kivasti tuntuu toimivan, suurin haaste taitaa olla että tuleeko näitä käytettyä. Taidan lopettaa muovikelmun ostamisen kaupasta, niin silloin näitä on pakko käyttää. Kunhan perhe tottuu, niin kulutetaan taas vähän vähemmän muovia. 



3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu. Olisi kiva kuulla käyttökokemuksia kunhan niitä tulee.

    VastaaPoista
  2. Tuula, ainakin eilen toimi mainiosti leivontakulhon päällä. Toivoa siis on =D !

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!