Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Lammaskesä, kesälammas


Viime kesänä meille tuli ensimmäistä kertaa kesäksi lampaita. Ennen lampaiden hankintaa oli kaikennäköistä kommervenkkiä, Suomessa kun ollaan niin byrokratiaa riittää. Onneksi Eviran sivuilta löytyy hyvä linkki, muistilista kesä- tai lemmikkilampaan pitäjille. Lampaat ostin Kaisalta, Karjataidon tilalta, jonka sivuille linkki. Lisäksi facebookin Lampola-ryhmä on oiva tiedonlähde, unohtamatta tietenkään eläinlääkäreitä, joiden numerot pitää olla puhelimessa visusti tallessa jos jotain sattuu. 

Kun paperityöt oli tehty, piti fasiliteetit saada myös kuntoon. Lampaille rakenneltiin kaverini sekä äitini avustuksella ensin katos. Tontilta löytyi seinäelementtejä jotka painoi kuin synti ja kovin paljon kevyempiä kattopeltejä. Pari kulmarautaa ja yhtä tukipuuta myöhemmin katos olikin jo valmis. Eniten aikaa meni niiden saakelin painavien elementtien raahaamiseen keskelle peltoa.



Sitten askarreltiin aitoja, alla kaverin tyylinäyte. Hän ihan ensimmäistä kertaa oli rautakankea kyydissä, mutta pari ärräpäätä ja jo rupesi koloa syntymään peltoon. 


Sama tapaus, epäuskoinen ilme, eikö tähän hommaan ole jotain konetta? No ei ollut, siitä vaan paukkeella tolppaa peltoon. Laitumen kulmiin ja puoliväleihin laitettiin puutolpat, välitolpiksi muoviset tolpat ja täpäkkä sähköaita kruunasi laitumen. 



Lampaita ulkoilutin heti alusta asti myös omenapuutarhassa ruokailemassa. Pojat tulivat kesäkuun alussa ja komeasti on omenapuut kukinnassa samoihin aikoihin!







Siellä pihalla koirat oottaa, joko pääsisi hommiin? Lakulla ei paimennus ole hanskassa, joten se joutuu sisälle odottelemaan kun Nasa siirtää lampaita.


Parhaalle rapsutuspuulle oli välillä jonoa. 


Välillä käytiin kylillä että Nasa pääsi paimentamaan pidempiä matkoja, kuin vain laitumelta toiselle. Kädessäni on paimensauvan virkaa toimittava oranssi aurauskepin puolikas, jonka tarkoituksena lähinnä saada koiralle riittävästi etäisyyttä, se kun on kovin hanakasti lähestyvää mallia. 





Puskansiivoushommissa, ilmeet on kysyviä, onko jotain herkkuja, pitäiskö tulla? 




Hellyys ja Manu, ikuiset puskukaverit, mutta kuitenkin hellästi toisistaan huolta pitämässä. 


Tarkkana kuin porkkana.


Keritsin Fiskarsin keittiösaksilla Hellyyden ja Manun kesän aikana. Ensimmäisellä kerralla laitoin muun porukan lopulta aitauksen sisäpuolelle, kun ei siitä hommasta muuten olisi tullut mitään. Muitten oli pakko tulla maistelemaan jo leikattua villaa, kävellä pressu ryttyyn, tunkea kerittävän ja keritsijän väliin hakemaan rapsutuksia, maistella saksia ja käydä päiväunille kerittävän lampaan alle. Ihanan sosiaalista, mutta hitokseen paljon kerintää haittaavaa toimintaa. Manun keritsin sitten omenapuutarhassa ja meno oli yhtä hulvatonta, mutta siellä ei ollut aitausta joten oli vaan pärjättävä. Lopulta muu porukka kyllästyi ja kävi omenapuiden varjoon päiväunille. Kerinnässä mummi vastasi lampaan kiinnipitelemisestä, ihan kaulapanta ja riimunnaru oli välineinä. Vastuualueeseen ilmeisesti kuului myös märehtimistahdin laskeminen, suunnitteli jotain exeliä jo siihen, yleinen viihdyttäminen jutuillaan sekä laulaminen. 


Vastakeritty Manu ihmettelee itsekin uudistunutta olemustaan.


Pojat päikkäreillä omenapuutarhassa. 



Hieman haastavaa oli yrittää kuvata, niittää, leikata omenapuita tai ylipäätään tehdä mitään, koska nämä oli kyllä loputtoman uteliaita ja valmiina kiipeilemään, maistamaan, puskemaan ja juoksemaan yli kaikesta mitä laitumelta sattui löytymään. 




 Ruokailutapojakin oli useampia, paras on tietysti sellainen missä muut ei mitenkään pääse samalle ämpärille. Koko ajan tarjolla oli kivennäisämpäri, suolakivi ja raikasta vettä. Lisäksi herkkuina tarjottiin omenamehun teosta jääneet puristeet, satunnaiset maahan tippuneet omenat, heinää, olkea, karsittujen puiden lehväisiä oksia, syksyllä lisäksi kauraa. Lisäksi pojat ravitsivat itseään esimerkiksi yhdellä punaviinimarjapensaalla, muutamalla mustikkapensaalla, mummin kukkapenkistä taisi jotain hävitä ja olohuoneessakin käytiin kääntymässä. Lisäksi tietysti luonnonyrtit, pajut, omenapuun vesiversot ja muut herkut mitkä ihan sallitusti löytyi laitumilta.



Loppuvaiheessa pojat laidunsivat vapaina pihapiirissä, kuvan vasemmassa reunassa näkyy paimenkoira joka estää lähdön herkuttelemaan myös naapurin kukkapenkkeihin.. Ja mikäs on paimenelle mieluisempaa hommaa kun tuijotella ja liikuttaa lampaita, sai koirakin koulutustaan vastaavaa hommaa kesäksi. Palkka tosin pysyi samana, että ehkä jotkut neuvottelut pitäisi pitää ennen ensi kesää.





Lapset tykkäsivät kovasti lampaista, ja lampaat kovasti tykkäsivät rapsutuksista. Kovin nopeasti ne oppivat että tietynlaisella käytöksellä saa rapsutusta, mutta puskemisella palkkion mahdollisuus poistuu, eli ihminen lähtee pois ja rapsutusta ei ole luvassa ennen kuin käytös on rauhallista.
Tässä menossa viimeisen päivän harjaus, pahimmat roskat pois turkeista ennen viimeistä matkaa. Harjaus oli tosin täysin hyödytöntä, koska kuljetuksen aikana reilu olkipehku sotki lampaat ihan kauhean näköisiksi. 




Mummiltakin viimeiset nuuhkuttelut ja halit lampaille. 




Lähtöpäivää ennen vein jo naapureiden vieroituksessa olleet pässit naapurille, sekä Manun Sjöbergille astumaan heidän uuhet. Manu viettää talven astuen myös toisen naapurin uuhet ja sitten keväällä tulee takaisin meille. 
Viimeisenä aamuna oli poikien selät kuurassa ja ruoka alkoi jo olla vähissä. 



Pojat tuli takaisin kotiin vakuumeissa ja voin kertoa että hyvältä maistui. Nyt kuumeisesti odotan saapuvaksi taljoja Rantasen Nahkajalostamolta ja lankoja Kehräämö Christinalta! Yksi yllätys vielä saapunee, kerron tarkemmin kun itse tiedän miten ne onnistuivat.

Alla video poikien iltajumpasta, toivottavasti se toimii!






2 kommenttia:

  1. Edelleen ymmällään, ettei konetta ollut helpottamaan hommaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joillain oikeilla böndeillä onkin.. :)

      Poista

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!