Olin harkinnut joskus hankkivani ankkoja tai hanhia. Saatoin yhtenä tylsänä ajopäivänä soitella Wanhantuvan Ankkalaan ja piipahdin kylässä. Ostin muutaman ankan munan ja kauhistelin mielessäni ankan lihan kilohintoja, hinnasto roikkui siinä seinällä.
Sovimme että jos he hautovat lähitulevaisuudessa pienen erän ankanpoikia, tulisin hakemaan muutaman kesäksi meille kasvatettavaksi.
Yhtenä päivänä sain tekstarin että nyt niitä on, pikapikaa hakemaan! Olin joka tapauksessa lähdössä hakemaan lampaita ja pikku mutka matkaan ei ollut paha joten piipahdettiin hakemassa ankat samalla reissulla.
Olin lainannut naapurilta häkin ja sisustanut sen sopivaksi katsomallani tavalla. Häkissä ankanpojat saivat matkustaa turvallisesti autossa ilman suurempaa auton kuorrutusta ankan shaiballa.
Valitsin ankkoja täysin epätieteellisesti pelkän koon perusteella ja poimin niitä häkkiin. Ankat tuntuivat käteen paljon jämäkämmiltä ja karheammilta kuin kanan poikaset. Ankoilla oli hauskat pienet pyyhekumilta näyttävät nokat ja aivan kauhean kimeä ääni.
Ankat kasvoivat ihan järkyttävää tahtia.
Pian oli häkki täynnä piippaavia ja juoksentelevia ankanpoikasia. Ankat tutustui ulkoilmaan pikkuhiljaa ja pian ne pääsivät jo kanojen viereen aitaukseen asumaan.
Ankat olivat todella hauskoja tapauksia, jotenkin enemmän laumaantuvia kuin kanat. Kanat pyyhkäisevät paimennettaessa herkästi minne sattuu, mutta ankat painautuvat tiiviisti toisiaan vasten ja töpöttävät menemään juuri sinne minne koira niitä pyytää menemään. Erinomaisen kätevää.
Nyt on jo talvi kun tätä kirjoitan loppuun, ankat laitettiin patakuntoon ystäväni avustuksella jo kesän lopulla. En ole vielä kerennyt perehtyä ankkaresepteihin, joten mielenkiinnolla jään odottamaan miten ne onnistuvat.
Ensi kesäksi voisin hyvin harkita ankkojen ottamista, mutta kyllä se kakan ja vedellä lotraamisen määrä on jotain aika karmeaa. Ankat ulkoilivat paljon vapaina ja tällöin sotku myös levisi laajemmin, mutta niitä ei uskaltanut kuitenkaan jättää vapaiksi kun oltiin poissa kotoa. Ankkojen jo lähdettyä autuaammille lotrausmaille, raastin talikolla pahimmasta kohdasta nurmikon päältä reilun viiden sentin kerroksen litistettyä paskaa. Sitä ei meinannut edes saada irti pihamaasta.
Ankoilla oli myös mielenkiintoinen tapa kaivaa nokilla ihan nurmikosta tosta vaan mutalätäkkö. Sinne vaan nokka sekaan ja raivokasta edestakaista liikettä nokalla mussuttaen ja avot! kohta oli uusi mutakaistale entisen nurtsin tilalla.
Yhtenä päivänä kuulin karmean mekastuksen kanalan suunnalta. Kävelin ihan rauhassa katsomaan, ja kettu rynkytti koko painollaan ankkalan ovena toiminutta pentuaitausta. Ihme ettei hypännyt siitä yli, korkeutta oli vaan noin 80 cm. Kun näin ketun, karjaisin ja heitin sitä tyhjällä ämpärillä joka sattui olemaan kädessäni. Kettu siitä paineli tiehensä, laitoin vielä koiran varmuuden vuoksi perään. Ei onneksi näkynyt kettua sen jälkeen meidän pihassa, eikä yksikään kana tai ankka joutunut ketun paistiksi.
Kesän kiireistä taitaa hyvin kertoa se etten ole aiemmin kerennyt mitään kirjoittelemaan. Yritän parantaa tapani ja kertoilla pian lisää myös jo alkaneesta rakennusprojektista.
