Puhallusvilla

Huh, mihin tämä aika oikein hujahti?

Jossain vaiheessa oli vaan tehtävä päätös ja tilattava puhallusvilla. Ja sitten tietysti tulikin kiire. Yllättävän paljon pieniä kohtia oli viimeisteltävä että saatiin kaikki valmiiksi puhallusvillan tulla. Villatoimittaja Tammisaaresta oli kyllä oikein avulias, ja päivää olisi voinut muuttaa lyhyelläkin aikavälillä. Päätettiin kuitenkin tehdä pari viikkoa pidempää päivää raksalla että saatiin kaikki valmiiksi.

Rossipohjan alaosaan tulee kovalevyt. Myös sinne täyteen ahdettuun tekniseen tilaan. Kaikkien putkien tuonnit maasta rossipohjan läpi eristetilaan muodostivat sellaisen palapelin ettei selvitty ilman reilua kirosanavarastoa ja muutamaa ylimääräistä lepotaukoa raksasta ja siitä rakennuskumppanista. Miten voikaan olla noin julmettu määrä kaikenlaista johtoa? Viime talossa oli vain yksi sähkökaappi ja nyt niitä on kolme. Suurinpiirtein saman kokoinen talo on nyt tulossa, ja tekniikkaakin saman verran, ei tässä mitään älykotia kuitenkaan rakenneta?!

Vielä viimehetken askarteluja lisäsi takan ja kiukaan valujen eristämiset, niistä ne kinkkisimmät paikat oli jääneet viimeiseksi. Sekä tietysti se kirottu kuraeteinen. Tai siis sen valu. Siitäkin selvittiin, tietty älykkäämmät olisi varmaan ensin ruuvanneet sinne valun alapuolelle ne kirotut kovalevyt kiinni.

Toisen piipun pellitykset saatiin paikalleen viime hetkellä, kevyttä puhelinahdistelua kohdistettiin peltimieheen, mutta katto oli pakko saada vedenpitäväksi ennen puhallusvillan tuloa.

Ettei olisi liian vähän hommia ollut, niin päätin askarrella tyttäreni avustuksella vintin lattian ylijäämälankuista.  Lankkujen alle laitettiin tervapaperi, lähinnä ettei pöly ja muruset tipu lankkujen raoista välipohjaan.
Saatiinpahan vihdoin säilytyspaikka kaikelle roinalle. Todellisuus on roinaa siellä ja täällä, kaikki nämä piti saada jonnekin järkevästi ennen puhallusvillan tuloa.

Väliseiniä tehdessä huomattiin ettei osa puutavarasta ollut riittävän ilmavasti varastoitu ja osa hirsipaneeleista oli päässyt todella pahasti homehtumaan. Siitäkin syystä yritetään saada kaikki ylijäämäpuu pihalta pois ja hyötykäyttöön.

Vihdoin oli kaikki (tai niinhän me luultiin) valmista, ja sovittuun aikaan pihaan kurvasi Ekovillan auto ja kaksi miestä. Eipä aikaakaan niin oli miehet hommissa ja hyvin pienistä koloista toinen miehistä paineli yläpohjaan ja siellä ryömien eteni. Onneksi oli maskit ja suojat päällä, järkyttävän pölyistä puuhaa näytti olevan. Vajaassa kahdessa päivässä tuli valmista. Toinen miehistä kertoi säästäneensä meiltä ison remontin, hän oli huomannut teippaamatta jääneen iv-läpiviennin ja teippasi sen kunnolla. Jos siitä olisi päässyt kondenssivesi kastelemaan villat, olisi ollut iso remontti tiedossa viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Nyt vaan toivotaan että kaikki muut läpiviennit on kunnolla teipattuja. Itse teippasin jo aiemmin muutaman teippaamatta jääneen, onneksi hän huomasi vielä tuon yhden. 

Seuraava homma olikin aukkojen teippaaminen katoista ja lattian puhallusvillan tiivistäminen. Rakensin ohjeiden mukaan tuollaisen rimpulan jolla saa nuo välit taputeltua tiiviimmiksi. Lattiavasojen päältä pitää villat harjata pois että saa sitten paperit ja koolaukset laitettua. 

Onni on appivanhemmat jotka tykkäävät tehdä hommia, itse lähdin työviikolle ja sillä aikaa oli maagisesti villat tiivistetty ja harjattu lattiavasojen päälliset. Papereiden ja koolausten laittaminenkin on jo hyvässä vauhdissa. 

Välillä oli pakko huoahtaa ja huilatakin. Siellä ennen horisonttia näkyy kaksi pistettä, lapset kahlaamassa. Muistakaahan muutkin rakentajat välillä pitää taukoa, sitten taas paremmin jaksaa. Jaksaa sitä raksaa, rakasta kumppania, arkea ja töitäkin paremmin. 

Tiput

Reilu vuosi sitten sain ensimmäisen kanani naapurilta, ja Näpyksi myöhemmin nimetyllä kanalla oli silloin tiput alla. Kanat, ainakin nämä meidän maatiaissekoitukset hautovat vaikka tyhjää pesää sen kolme viikkoa joka tipujen kuoriutuminen kestää ja sitten aloittavat taas normaalisti munimisen. Hyvin säännöllisesti kanamammoihin iskee hautomakuume, ja kevään korvalla katselin että seuraavaan hautomakuumeeseen voisi antaa kanojen hautoa tipuja. 

Niin sitten miettimään eri kanarotuja. Kaipasin parveen erirotuisia kanoja, joten tilasin facebookin Munanetti-keskustelupalstan kautta ystävällisiltä ihmisiltä kahden eri rodun siitosmunia, Light Sussexeja sekä Araucanoja. Jälkimmäiset munii vaaleansinisiä munia, ja nekös olisi hauska lisä vaalean- ja tummanruskeiden munien seuraksi. Sussex on enemmän liharotu, mutta munii kuitenkin säännöllisesti.

Kun rouvat taas asettelivat itseään hajamielisen näköisinä pesiin istumaan, pyysin kiireellä kasvattajia lähettämään munia. Munat tuli perille postitse hyvin pakattuina, vain kaksi munaa oli mennyt rikki matkalla. Rouvat olivat potpotuksesta päätellen ihastuksissaan kun saivat ison kasan munia alle ja ihan luvan kanssa hautoa. Yleensä kerään munat pois, koska kukot ovat kanojen sukulaisia. Sisäsiittoisuus ei kuulemma linnuilla ole niin kauhea asia, mutta onhan siinä omat ongelmansa. 

Näppy ja tyttärensä Nirppa etummaisessa pesässä ja Riitta-rouva taaimmaisessa. Riittaa ei varsinaisesti vielä haudotuttanut, mutta kun Nirppa halusi olla mammansa kanssa samassa pesässä hautomassa, niin Riitta tilanteen nähdessän päätti ruveta hautomaan. Käsittämätöntä!

Samoihin aikoihin meillä oli kettu / supikoira / irtokoira / joku muu, mikä? käynyt hätyyttelemässä kanoja ja kukot menettivät pyrstösulkansa puolustaessaan kanojaan. Ainakin toivon että kukot oli hoitaneet hommansa kuten kuuluukin. Tässä tuoksinassa luulin yhden vaalean kanan kadonneen. Iltalaskennoissa aina välillä vaaleita kanoja oli viisi ja välillä neljä. Meillä kanat ulkoilee pihalla vapaana päivisin, joten laskeminen pitäisi tehdä kun kanat on menneet iltapuulle. Yhtenä aamuna hoksasin että yksi lähtee vähän syrjemmälle yksin ja piti sellaista keskustelupotpotusta mennessään. Harvemmin ne yksin juttelevat, joten lähdin varovasti seuraamaan kanaa. Ei se kauas mennyt mutta sellaiseen tiheikköön etten löytänyt sitä. Aavistelin jo silloin että sieltä se tulee kolmen viikon päästä tipujen kanssa ja näinhän siinä kävi. Löysin piilopesän parin viikon päästä koiran avulla, mutta päätin antaa hautomisen jatkua. Sitten yhtenä päivänä kävin tarkistamassa tilannetta ja siellä oli tiput kuoriutuneet, piipitys käynnissä, mutta yksi tipu retkotti kylmentyneenä pesän vieressä. Ei muuta kuin kana ja tiput häkkiin ja kanalaan ja kylmennyt tipu tehohoitoon sisälle.

Lämmitettiin tipunen hiustenkuivaajalla, ruiskulla hunajavettä nokkaan ja lämmittelyä sylissä.

Yön tipu vietti mun kainalossa, nokkien aina välillä kainaloa parempaan asentoon. Aamulla opeteltiin syömään ja sitten sitä mentiinkin jo sellaista vauhtia sohvaa pitkin että kävin viemässä tipun emonsa siiven alle hoitoon. Harkitsin jo vaihtoehtoja miten saan tipin otettua järkevästi mukaan töihin.. Tipulla turvallisin olo on tuolla käden alla, se simuloi kanan siiven alla olemista mukavasti. Yöllä peiton alla kainalossa oli myös mukavaa, mitä nyt pari kertaa heräsin juottamaan hunajavedellä varmuuden vuoksi. 

Samoihin aikoihin rouvakolmikko oli saanut urakkansa päätökseen ja koettiin pieniä paniikkihetkiä kanalassa kun meinasi häkit loppua kesken. Päädyttiin kuitenkin laittamaan kaikki kolme tipuineen samaan koirahäkkiin ja siellä niitä tipuja sitten yhdessä hoidettiin ja opetettiin kanojen tavoille. Videolla ensimmäiset makaronihepulit.

Tässä yksi edes sinnepäin onnistunut otos, kun tipuja on paljon ja hoitajia kolme, on aina joku liikkeessä ja väärässä paikassa. Alussa laitoin muut kanat pikkukanalan ja ulkoaitauksen puolelle päiväksi ja yön olivat sitten samassa tilassa siten että tiput ja mammat oli häkeissä turvassa. Tänään sitten yhdistin porukat ja hienosti meni. 

Tässä Papukaija (poikani nimeämä) salatipujensa kanssa.

Ja siinä vieressä ylpeä iskä katselemassa jälkikasvuaan. 

Että hieman hektistä aikaa ollut, raksapäivitykset saa nyt hetken odottaa, mä vietän raksalta ja töistä liikenevät pienet hetket katselemassa pieniä tipusia <3

Matalapainetta

Erittäin kiireisen treeni- ja rakennusviikon jälkeen sitä on ihminen ja koira aivan loppu. Eilen kesken viimeisen treenin huomasin että kelpien kynsi oli halki joten tänään se pääsi lääkäriin ottamaan kevyet päiväpöhnät. Kynsi saatiin poistettua ja nyt on jalka paketissa. Harmi vaan  kun pakettia ei saisi availla tai nuoleskella ja täten joutuu pitämään muovikauluria päällä. Sen kanssa ei vaan voi kävellä juurikaan ja eläin on nyt pikkaisen masentuneen kiukkuinen.

Antakaa mun syrjäytyä rauhassa!

Yhtään ei lohduttanut tyttären tekemä uusi kaulapanta, tai se että sai iltaruoaksi nakkeja kädestä syötettynä.

Pari päivää on ollut sateista ja selkeästi matalapainerintama päällä, mun pääni tuntee sen myös ja on täynnä sumua. Omenapuutarhassa kuljeskelu auttaa hieman. Paljon sen sijaan auttoi lähestyvä korkeapaine, toivottavasti aamulla on vihdoin kuivaa että saadaan kuusenkerkät kerättyä.

Uusi lempikukkani ojakellukka on taas kauneimmillaan, se leviää mukavasti omenapuutarhassa ja on kaunis, mutta samaan aikaan kovin vaatimaton. Ensimmäistä kertaa kun sen näin niin piti etsiä kasvikirjasta sille nimi, en ollut koskaan aiemmin ojakellukkaa nähnyt. Siitä tuli välittömästi yksi lemppareistani. Ainoa haastava asia on, että se kasvaa ruohonleikkuukorkeuden yläpuolelle, joten tähän aikaan vuodesta ruohoa ei leikata noista kohdista lainkaan.

Raksalla asiat edistyy ja sähkömiehet sekä lvi-miehet alkavat olla valmiita. Nyt päästään laittamaan lattioita ja kattoja kiinni ja vihdoin tilaamaan puhallusvillatoimittaja paikalle.

Olen kyllä edelleen kovin iloinen tästä seinän käsittelystä Tremaxilla. Käyn ihailemassa seiniä päivittäin raksalla. Työmiehiä on varoitettu koskemasta seiniin koska ne on jo käsitelty, vaikka helpostihan ne puhdistuu joko Tremaxilla tai sitten jollain klooripitoisella pesuaineella.

Hankalaa on ollut saada kuvia oikeasta sävystä, koska en ole mikään kovin kummoinen kuvaaja. Mutta tänään joku oli jättänyt seinän viereen punaisen vatupassin ja ehkä se vähän auttaa hahmottamaan tuota seinän väriä.

Seinä ei ole harmaa eikä punertava, ei kellertävä eikä valkoinen. Se on vaan kauniin hirren värinen, aavistuksen harmaaseen taittava ja oksankohdat menee tuollaiseksi vanhemman hirren väriseksi, mutta ei punaiseksi.

Tämä on sellainen tanskalaisen sisustuslehden tyylikäs sävy. Ai että!
Sitten kun projekti on joskus valmis, pyydän Minnan http://www.meidanharmoniaa.fi/ kuvaamaan! Minna otti niin hienoja kuvia viimeksikin!

Kukintaa

Pian, ihan pian on taas se aika kun omenapuutarha kylpee kukassa. Silloin kerätään kori täyteen evästä ja siirrytään retkeilemään puiden siimekseen.

Omenapuutarhassa asuu myös muita puita, on kirsikkaa ja luumua, pari päärynääkin istutin toissasyksynä. Vai oliko se vasta viime vuonna? Jotenkin nämä vuodet menee kauheaa vauhtia eteenpän, vaikka en mä nyt niin vanha vielä ole. 

Jotain hellyyttävää näissä nuorien puiden silmuissa on, ne suorastaan ryntäilee kasvuun suin päin. Ihan kuin energiaa olisi vaikka muille jakaa. Jostain kumman syystä katse kääntyy omiin lapsiin, toinen teini-iän kynnyksellä saa tarmokkuutensa keskellä väsähtämishetkiä ja toinen nuoruuden innolla siirtää leikkipaikkaansa väsymättä kalliolta omenapuutarhaan ja taas takaisin. 

Hevosmuurahaisia on nyt todella paljon liikkeellä, pitää selvittää onko niistä haittaa vai hyötyä puille kun niissäkin niitä näyttää riittävän.

Suttuinen kuva vakivieraista. Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita on täällä ihan riittämiin niitäkin. Tänään aamulenkillä satuttiin kohdakkain melko kookkaan hirven kanssa. Pysähdyin ja odotin koirien kanssa että hirvi päättää mitä kautta haluaa meidät ohittaa. Hyvin ollaan tänne kaikki mahduttu, ne on täällä olleet ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeenkin. Hetken ollaan samoilla mestoilla yhtäaikaa, kyllä sopu sijaa antaa. Ruokaa riittää kaikille. 

Hulluutensa kullakin

Harrastuksiini kuuluu..

Vanhojen ruosteisten maatyökalujen hamstraaminen. Niiden käytön opettelu yritys ja erehdys-taktiikalla.

Edellä mainituista asioista johtuen myös juolavehnän juurien poimiminen pellosta.

Tajusin muuten justiinsa että en olekaan kertonut mun ihanasta traktorista. Olin hinkunut omaa pientä traktoria jo monta vuotta, sehän olisi niin älyttömän kätevä moneen eri hommaan. Kyllä jokainen nainen yhden traktorin tarvitsee!

Jostain syystä mieheni ei ollut samaa mieltä, vaikka perusteluja oltiin käyty läpi useasti. Olin tehnyt tiedusteluja ja yksi vanha Valmet oli jo kiikarissa, mutta lupaa ei vaan heltynyt. Itseasiassa ihmettelen miten alunperin tulin edes kysyneeksi mitään lupaa, en ole sellaisia ennenkään kysellyt, mutta ehkä yritin olla kohtelias. Tämä taktiikka ei siis tuonut tuloksia joten käytin tilaisuuteni hyväksi kun mies lähti taas kerran kertausharjoituksiin.

Sovin samantien että lähden katsomaan traktoria ja kaupathan siinä syntyi. Olin siis Valmet 565 onnellinen kolmas omistaja. Kyseinen traktori oli ostettu uutena tähän muutaman kilometrin päähän vuonna 1966, jossa se on palvellut vuodesta toiseen maatalon töissä. Laitoin miehelle tekstarin jossa oli tämä kuva ja teksti: Kävin kaupoilla. Vastaus tuli pian: Jahas, hyvää yötä.

Katsokaa nyt, eikö ole söpö! Mies soitti kun pääsi puhelimen ääreen, oli kertonut kavereilleen että vaimo oli ostanut traktorin, hih. 

Sain hyvään hintaa kaikenlaista härpäkettä siihen mukaan, ostin pienen auran, äkeen, perunanistutuskoneen ja perunannostokoneen. Ja perälevyn. Perälevyllä on olllut käyttöä talvella tietä auratessa. Viime syksynä kävin kyntämässä pienen peltoni ensimmäistä kertaa, vain yhden puhelun jouduin soittamaan, muuten pärjäsin omin avuin. Tänä keväänä kun oli äestämisen aika, äes perään ja menoksi, tehdessä oppii parhaiten. Onneksi nämä vanhat koneet on selkeitä ja helppoja käyttää. Äestin useampaan kertaan ja välillä annoin rikkaruohojen kuivahtaa pinnalla. Kävin kyllä poimimassa juolavehnän juuria ämpäritolkulla aina ohi kävellessäni. 

Eilen sitten askartelin traktorin perään perunanistutuskoneen, ensin ilman etuteriä (vai mitkä ne onkaan, etuauroja? ). Takana siis kolme auraa joilla ajelin peltoon kohopenkit porkkanoille, sipuleille ja kaikelle muullekin mitä sinne tänä kevään laitan kasvamaan. 

Illalla ruuvailin kiinni etuaurat (?) ja pyörän joka kilkattaa iloisesti kun pottu pitää tiputtaa putkeen. Huomenna toivottavasti saan lapset istumaan masiinan perään ja saadaan potut peltoon. 

Siinä se nyt on, säädöistä ei ole taaskaan mitään käryä, katsotaan ensimmäiset kaksi riviä ja säädetään sitten tarpeen mukaan. Traktori on kyllä yksi mun elämään suurta iloa tuova asia, toinen on työmaisemat joista näyte alla. Kohta alkaa kuulemma helteet, kesä tulee vihdoin!

Tremax

Noin, nyt se on aloitettu. Vihdoin oli hetken aikaa ulkolämpötilat sellaiset että pystyttiin aloittamaan sisähirsiseinien pintakäsittely.

Aineen valinta oli hankalaa ja päätös syntyi kokeilujen, muutaman mutkan, tiukan tiedonhankinnan sekä loppupelissä sään saneleman ongelman ehdoilla.

Paljon rakentamiseen ja vanhojen talojen kunnossapitoon liittyviä keskustelupalstoja olen lukenut ja siellä on useita koulukuntia sisäpintojen osalta. Osa vannoo vanhan, patinoituneen pinnan nimeen ja mikäs on vannoessa, kaunistahan se satavuotias, käsin piilutettu hirsipinta on. Toinen puoli pähkäilee uusien rakennusten uusia hirsipintoja, miten ne käsiteltäisiin ja usein päädytään erilaisiin puuvahoihin, öljyihin, tai muihin jonkin verran vaaleaa pigmenttiä lisääviin aineisiin. Uudet, koneella höylätyt hirsipinnat tai liimapuupinnat, millainen meidänkin hirsi on, ei vaan ole verrattavissa ulkonäöltään siihen käsin piilutettuun, joten pinnan käsittely on syytä miettiä tarkasti.

Yksi lisähaaste on se etten itse halua hirren päälle mitään ainetta joka estää puun kosteutta vastaanottavan ja luovuttavan ominaisuuden heikentymisen, eli yleensä puhutaan puun hengittävyydestä, vaikka ei se läpi hengitäkään vaan lähinnä pinnat ottavat vastaan ja luovuttavat kosteutta ympäröivän ilmankosteuden muuttuessa.

Mikään valkoinen tai vaalea aine ei miellyttänyt, ei vaha, ei erilaiset kuultomaalit, osmoa olen käyttänyt paljon aiemmin ja sen hinta ja työstämistapa kauhistutti koska käsiteltävää alaa on hyvin paljon. Bloom oli melkein yhtä kallista, enkä pitänyt vieläkään siitä valkoisuudesta mikä näistä tulee. Mielessä oli lähinnä sävy, joka löytyy vanhoista suopakuuratuista lankkulattioista. Sellainen vaalea puu, kyllä te tiedätte.

Suopakuuraustakin mietin seinille, mutta samoihin aikoihin törmäsin aineeseen nimeltä Tremax. Tremax on puunvalkaisuaine, jonka käytöstä kävin pitkiä keskusteluja Suomen luonnonmaalit yrityksen kanssa, joka toimii aineen maahantuojana. Tremax ei ole missään nimessä mikään luonnontuote, saatikka luontoystävällinen, vaan melkoisen tymäkkä aine, vaikkakin tuotteen sisältämiä aineita käytetään hyvin monessa päivittäistavaroiden valmistuksessa.

Kuvassa käsitelty ylhäältä, alhaalta kolme alinta riviä käsittelemättä. Aine on tuollaista vähän kellertävän väristä levitettynä.

Pakko oli oman mielenrauhan takia selvittää mitä kyseinen aine sisältää ja tällaista selvisi.
Tremaxin vaikuttavat aineet on natriumhypokloriitti ja natriumhydroksidi.
Natriumhypokloriitti on kemiallinen yhdiste jota käytetään valkaisuaineena ja hapettimena. Sitä käytetään selluloosan valkaisuun ja uimahallien veden desinfiointiin.
Natriumhydroksidi on vahva emäs, arkikielessä lipeä tai kaustinen sooda. Natriumhydroksidi on tärkeä teollisuuskemikaali jota käytetään suuria määriä mm paperin ja sellun valmistuksessa, petrokemikaalien, tekstiilien saippuan ja pesuaineiden tuotannossa.

Eli hurja aine, mutta hyvää siinä on se ettei se jää hirren pintaan vaan haihtuu pois, mahdollistaen myöhemmin minkä tahansa pintakäsittelyn. Haihtuminen aiheuttaa sen että aine haisee jonkin verran kloorille ja hyvästä tuuletuksesta tilassa on tärkeä huolehtia. Ehdottoman tärkeää on myös silmien suojaus ja hanskojen käyttö, tota ei todellakaan halua silmiin. Käsissä ei ole aiheuttanut mitään muuta kuin ihon kuivumista. Housuissa sen sijaan on kaunis täplitys kun olen roiskanut sitä vaatteille. Tänään myös takapuoli sai osansa kun en mahtunutkaan telineiden ja seinän välistä niin tyylikkäästi kuin luulin mahtuvani.

Kuvassa työvälineet eli harja, muovisanko, sivellin, sangon pidike eli metallilanka tossa vieressä, tikkaat ja niiden takana lauta ruuvattu levyyn, lisää lähinnä mielenrauhaa kiivetessä korkealla ja korkeat telineet huippua varten.

Ulkonäön lisäksi tärkeää oli homeen eliminointiominaisuudet, ja tämä olikin se viimeinen niitti valintaan.

Joku saattaa muistaa ikkunoiden säilytyskuvan aiemmassa postauksessa jossa sanoin että tähän palataan vielä! Tässä linkki ja nyt tulee syy. Eli ikkunat tilattiin asennusporukan toiveesta viikolle kuusi jotta ne saatiin nostettua nostimella sisälle taloon oikeisiin paikkoihin odottamaan ennen katon asentamista. Muuten loistava idea, mutta sää aiheutti ongelman joka huomattiin vasta myöhemmin. Katon asentamista edelsi pitkä jakso vesisateita, mikä aiheutti harmaita hiuksia minulle koska yritin suojella epätoivoisesti muovivirityksillä ikkunoiden kastumista sisällä. Ikkunoiden suojaaminen onnistui loppujen lopuksi hyvin, mutta myöhemmin huomattiin että ikkunapakettien päälle satanut vesi oli roiskunut myös seinillä aiheuttaen homepilkkuja tiettyihin kohtiin seinistä ja pahin oli juuri tuo olohuoneen pitkä seinä. Kun ikkunat oli asennettu ja katto päällä, seinät kuivat ja kaikki hyvin niin yhtäkkiä huomattiin että seinissä on pilkkuja. Siitä sitten etsimään homeenestoaineita, kunnes älysin tiedustella Suomen luonnonmaaleilta soveltuuko seinille jo kaavailtu Tremax tähän, ja niin he lähettivät mulle pikapikaa testipaketin ja avot, pilkut häipyivät. Tässä alla kuva ennen ja sitten heti  ensimmäisen käsittelyn jälkeen.

Tämä paniikkiakin jo aiheuttanut homepilkkujen tulo vaan lujitti päätöksen aineen käytöstä. Nyt olen pari päivää vedellyt sitä seiniin ja olen kyllä ollut tyytyväinen ulkonäköön. Ensin hinkkasin vesirätillä kaikkia tummia sormenjälkiä mitä innokkaat talkoolaiset oli seiniin jättäneet, ammattilaisethan ei seiniin koske =D . Sekin jäi nopeaan pois kun huomasin että kaikki lika lähti tolla aineella pois, ei tarvinnut erikseen pestä ensin.

Toki pölyt harjasin pois ensin. Ikkunat on syytä suojata huolellisesti jos vähänkin epäilee roiskivansa, koska aineesta saattaa jäädä jälkiä lasiin, metalliin ja maalattuun puuhun. En tietenkään itse jaksanut suojata ikkunoita, vaan rajattoman itsevarmuuden turvin päätin levittää ainetta varo-varovasti ikkunoiden lähellä.

Yritän saada seinistä järkeviä kuvia kun lopullinen väri on asettunut. Nyt on osaan seinistä vedetty kaksi kierrosta ainetta ja osaan ei vielä mitään. Aine on levitettäessä kuin vettä, valuu todella nopeasti ja siksi kannattaa harjoitella jossain kohdassa missä valumajälki ei haittaa. Nopeasti käsittelyyn tottuu ja oppii miten vähän ja millä tavoin sitä kannattaa levittää. Tuntuu olevan todella riittoisaa, lähetin sähköpostitse tilauksen jossa kerroin lattiapinta-alan jonka seiniin sitä tarvitaan ja he laskivat kuinka paljon sitä kuluu ja lähettivät sen mukaan ainetta.

Tästä tulikin pikkaisen pidempi kirjoitus, lähinnä koska itse etsiessäni tietoa ja kokemuksia tuotteesta kumpaakin oli tarjolla melko vähän ja sekin vähän joko ylistävää tai täysin luokatonta. Eli paras oli testata itse.

Suomi hävisi juuri Tsekille jääkiekossa, pyh. Mutta nyt mä voin mennä nukkumaan. Loppuun vielä pakollinen kukkakuva.

- yhteistyössä Suomen Luonnonmaalit oy:n kanssa -

Kynsitulet

Nojaa, tiedän kyllä ettei tämä ole sama asia. Vappupäivänä kuitenkin sytytettiin meidän uuteen puuhellaan ensimmäiset tulet!

Eikös olekin somaa! Ja mukavasti lähti heti hellan kansi lämpiämään. Vähän savutti, mikä todennäköisesti johtuu siitä että lattia oli vielä auki, oli astetta parempi vinka vähän joka suuntaan. 

Tai no uusi ja uusi hella. Kuten aiemmin kerroinkin, vanhoista taloista purin kaksi puuhellaa joista toisen kaikki osat olivat ehjiä. Ne sitten hiekkapuhallettiin ja muurattiin uuteen taloon. 

Ai että mä odotan sitä hetkeä kun tossa päällä lämpiää aamulla teepannu ja sellainen suloinen lämpö valtaa keittiön, aaaah. 

Raksalla muuten tapahtuu tällä hetkellä tärkeitä, mutta omasta mielestä kovin hitaita asioita. Eli lvi-miehet askartelevat kilometreittäin ( no ei, mutta siltä se tuntuu!) vesijohtoa, viemäreitä ja ilmastointiputkia taloon.

Sähkäreiden ilmaantumista odotellaan. Toivottavasti tekevät ensivisiittinsä tällä viikolla. Sitä odotellessa on mies laitellut alapohjan levyjä paikoilleen ja mä vastaavasti telineillä niittaillut kattotuoleihin ilmansulkupapereita. Kattotuoleista tehdään tunneleita, joihin sitten puhalletaan villa. Kunhan saadaan ilmanvaihtoputket kattotuolien väliin niin voidaan paperoida koko katto ja sitten ollaan jo lähempänä puhallusvillan tilaamista. Jei!

Kuvasta muuten vielä, en viitsi laittaa tarkempia kuvia miten ja minkä päällä telineet keikkuu, tulee joku työsuojeluviranomainen tarkistamaan että täällä niitataan korkeuksissa ja kypärän puuttuminen on siinä kohdassa se pienin paha.. Onneksi meillä on vakuutus. Välillä kyllä hirvittää kun tuolla varvistelee ylettääkseen ja telineet huojuu alla. Onneksi pahin kurkottelu on jo takana.

Huomenna aloitan seinien käsittelyn sisäpuolelta!

Turvallista raksa-aikaa kaikille rakentajille.