Vanhojen ruosteisten maatyökalujen hamstraaminen. Niiden käytön opettelu yritys ja erehdys-taktiikalla.
Edellä mainituista asioista johtuen myös juolavehnän juurien poimiminen pellosta.
Tajusin muuten justiinsa että en olekaan kertonut mun ihanasta traktorista. Olin hinkunut omaa pientä traktoria jo monta vuotta, sehän olisi niin älyttömän kätevä moneen eri hommaan. Kyllä jokainen nainen yhden traktorin tarvitsee!
Jostain syystä mieheni ei ollut samaa mieltä, vaikka perusteluja oltiin käyty läpi useasti. Olin tehnyt tiedusteluja ja yksi vanha Valmet oli jo kiikarissa, mutta lupaa ei vaan heltynyt. Itseasiassa ihmettelen miten alunperin tulin edes kysyneeksi mitään lupaa, en ole sellaisia ennenkään kysellyt, mutta ehkä yritin olla kohtelias. Tämä taktiikka ei siis tuonut tuloksia joten käytin tilaisuuteni hyväksi kun mies lähti taas kerran kertausharjoituksiin.
Sovin samantien että lähden katsomaan traktoria ja kaupathan siinä syntyi. Olin siis Valmet 565 onnellinen kolmas omistaja. Kyseinen traktori oli ostettu uutena tähän muutaman kilometrin päähän vuonna 1966, jossa se on palvellut vuodesta toiseen maatalon töissä. Laitoin miehelle tekstarin jossa oli tämä kuva ja teksti: Kävin kaupoilla. Vastaus tuli pian: Jahas, hyvää yötä.
Katsokaa nyt, eikö ole söpö! Mies soitti kun pääsi puhelimen ääreen, oli kertonut kavereilleen että vaimo oli ostanut traktorin, hih.
Sain hyvään hintaa kaikenlaista härpäkettä siihen mukaan, ostin pienen auran, äkeen, perunanistutuskoneen ja perunannostokoneen. Ja perälevyn. Perälevyllä on olllut käyttöä talvella tietä auratessa. Viime syksynä kävin kyntämässä pienen peltoni ensimmäistä kertaa, vain yhden puhelun jouduin soittamaan, muuten pärjäsin omin avuin. Tänä keväänä kun oli äestämisen aika, äes perään ja menoksi, tehdessä oppii parhaiten. Onneksi nämä vanhat koneet on selkeitä ja helppoja käyttää. Äestin useampaan kertaan ja välillä annoin rikkaruohojen kuivahtaa pinnalla. Kävin kyllä poimimassa juolavehnän juuria ämpäritolkulla aina ohi kävellessäni.
Eilen sitten askartelin traktorin perään perunanistutuskoneen, ensin ilman etuteriä (vai mitkä ne onkaan, etuauroja? ). Takana siis kolme auraa joilla ajelin peltoon kohopenkit porkkanoille, sipuleille ja kaikelle muullekin mitä sinne tänä kevään laitan kasvamaan.
Illalla ruuvailin kiinni etuaurat (?) ja pyörän joka kilkattaa iloisesti kun pottu pitää tiputtaa putkeen. Huomenna toivottavasti saan lapset istumaan masiinan perään ja saadaan potut peltoon.
Siinä se nyt on, säädöistä ei ole taaskaan mitään käryä, katsotaan ensimmäiset kaksi riviä ja säädetään sitten tarpeen mukaan. Traktori on kyllä yksi mun elämään suurta iloa tuova asia, toinen on työmaisemat joista näyte alla. Kohta alkaa kuulemma helteet, kesä tulee vihdoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!