Kukintaa

Pian, ihan pian on taas se aika kun omenapuutarha kylpee kukassa. Silloin kerätään kori täyteen evästä ja siirrytään retkeilemään puiden siimekseen.

Omenapuutarhassa asuu myös muita puita, on kirsikkaa ja luumua, pari päärynääkin istutin toissasyksynä. Vai oliko se vasta viime vuonna? Jotenkin nämä vuodet menee kauheaa vauhtia eteenpän, vaikka en mä nyt niin vanha vielä ole. 

Jotain hellyyttävää näissä nuorien puiden silmuissa on, ne suorastaan ryntäilee kasvuun suin päin. Ihan kuin energiaa olisi vaikka muille jakaa. Jostain kumman syystä katse kääntyy omiin lapsiin, toinen teini-iän kynnyksellä saa tarmokkuutensa keskellä väsähtämishetkiä ja toinen nuoruuden innolla siirtää leikkipaikkaansa väsymättä kalliolta omenapuutarhaan ja taas takaisin. 

Hevosmuurahaisia on nyt todella paljon liikkeellä, pitää selvittää onko niistä haittaa vai hyötyä puille kun niissäkin niitä näyttää riittävän.

Suttuinen kuva vakivieraista. Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita on täällä ihan riittämiin niitäkin. Tänään aamulenkillä satuttiin kohdakkain melko kookkaan hirven kanssa. Pysähdyin ja odotin koirien kanssa että hirvi päättää mitä kautta haluaa meidät ohittaa. Hyvin ollaan tänne kaikki mahduttu, ne on täällä olleet ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeenkin. Hetken ollaan samoilla mestoilla yhtäaikaa, kyllä sopu sijaa antaa. Ruokaa riittää kaikille.