Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Heinää, seipäällä ja ilman

Koska pystyn kirjoittamaan vaan öisin ja myöhään iltaisin, tekstejä syntyy sitä mukaa kun on mahdollisuus valvoa. Sain inspiraation laittaessani kanoille uutta kuivaheinää pesiin. Kolmessa munintaan kelpaavassa pesässä hautoo tällä hetkellä Näppy ja hänen kaksi tytärtään, joten pari muuta pesää pitää yrittää heinittää usein. Jostain syystä nämä muut pesät eivät kelpaa munimiseen, ja niistä kuopsutetaan heinät pääsääntöisesti lattialle. Mutta jonnekinhan sitä on munittava joten yritän niihin syytää heinää sen aikaa kunnes hautomainto taas laantuu. Onneksi Näppy oli jo tänään lopettelemassa, se kestää sen kolmisen viikkoa ja sitten ollaan taas ihan muina kanoina.

Niin siitä heinästä piti kirjoittamani.

Kuten olen aiemmin jo kertonut, kun hankimme tontin, vanhat pellot olivat hyvää vauhtia taimettumassa ja naapurin Markku ne kasvustot murskasi ja antoi ohjeeksi että pitää niittää heinä joka siihen kasvaa. Hommasin jostain vanhan hevosvetoisen niittokoneen, joka oli modattu traktori- ja mönkijävetoiseksi. Samalla reissulla haettiin tyttärelle pitkään ja hartaasti odotettu koiranpentu.

Lähdin äsken etsimään niittokoneesta kuvia, mutta ei tahtonut löytyä. Lopulta muistin tämän pennunhakureissun ja menin riittävän monta vuotta taaksepäin kuva-arkistoissa. Pentu, niittokone ja mä. Tärkeysjärjestyksessä.








Pitihän sitä heti kokeilla ja ensimmäinen kokeilu tallentui videolle. Laita äänet pois, kieun siellä jotain. 



Ensimmäisenä kesänä tuli muistaakseni kolme järkyttävän hyvää satoa. Heinähän oli tosiaan kesantoheinää, kaikenlaista luonnonheinää, kukkaa, rikkaruohoa yms. Silloin ajattelin että tämä menee hukkaan jos ei näitä jollekin elukalle syötä. Siitä se ajatus kesälampaista lähti jalostumaan. Ensimmäisen vuoden heinät syötettiin peuroille. Heinänteko oli mukavaa, vaikkakin hikistä puuhaa. Ei puuttunut kuin haitarimusiikki ja joku einogrön siihen laulamaan. 

Seuraavana kesänä testailin muitakin menetelmiä kuin niittokone, lähinnä siitä syystä että mies ajoi sen jollain viimeisellä niittokierroksella kantoon ja koska vekotin on aikanaan tehty valuraudasta hevosvetoiseksi, ei se kestänyt traktorin perässä kun sillä yritettiin kiskoa kantoa ylös pellosta. No joo, tässähän sitä oppi että pitää olla kaikki kannot joko merkittyinä tai mieluiten kaivettuna pois pellosta. Sattuuhan sitä. Ja sattuikin kun kävin maksamassa hitsaajalle. Joka tapauksessa heinää tehtiin ja tällä kertaa sillä ruokittiin lampaat syksyllä kun ruoka alkoi laitumelta vähentymään. 




Täksi kesäksi sitten saatiin taas niittokone kuntoon ja aloin vähän jo ymmärtää kuinka pitkänä ja milloin heinää pitäisi niittää. Lampaita ei pätkän vertaa häirinnyt se että niitin heinää silloin kun he olivat samalla laitumella, päin vastoin, olihan se kiva käydä maistelemassa miltä juuri niitetty heinä maistuu. 

Joka tapauksessa heinää ei tehty tänä vuonna niin paljon kuin sinä ensimmäisenä kesänä. Tosin tein heinää eri aikoina ja myös pikkupellon puolelta. Tällä kertaa oli todella sateinen kesä, myös täällä etelässä ja epäilin jo että mahtaako heinät kuivua ollenkaan. Tää on tällaista testailua ja ei varmasti näillä määrillä ruokittaisi laadukkaasti pientäkään laumaa yli talven. Kuitenkin syksyllä lisäruokana kelpasi lampaille mainiosti ja hyvän tuoksuista heinää se on! Heinät siis kuivattiin seipäillä ja sen jälkeen rakoseinälatoon kuivumaan. Varsinainen latohan se ei oikeastaan ole, vaan entisen omistajan puuliiteri jossa on raot seinissä. Tuulee läpi enivei. 



Näättekös mikä siellä lampaiden takaa pilkistää! Nii-in! Sinne se on jätetty peltoon se kalliilla rahalla korjattu ja kovin ylistetty niittokone. No arvatkaapa miksi! No tietenkin se rakas mieheni ajoi sen toisen kerran TOISEEN kantoon! Ja runko aivan säpäleiksi, samasta kohtaa mistä aiemminkin oli hitsattu. Ja nyt mä kuulen jos siellä on joku mieslukija joka mutisee että sehän oli valurautaa, ei sitä voi hitsata.. No voi, mutta kovin huonosti kestää hitsaus ja varsinkin jos ajaa uudestaan kantoon. No ei voi miestä (ihan kamalasti) tästä nyt syyttää, en minäkään tiennyt että tuossa kohtaa oli pieni kanto. Nämä pellotkaan ei niin kovin suoria ja tasaisia ole, jotenkin mä ymmärrän paljon paremmin maanviljelijöitä joiden mielestä on mukavaa kun pellot on suoria ja tasaisia. Ei mene niin paljon rahaa niitten vehkeitten korjailuun! Nih! Nyt se on siellä se kone ja kävin jo soittelemaan jotain vanhaa lautasniittokonetta meille, saas nähdä miten käy. Löytyykö sellaista ja mihin hintaan ja onko toimiva. Jännitysnäytelmä niittokoneen kehitys Vestervikin tilalla siis jatkuu, ehkä jo ensi kesänä.



Jossain piti olla kuva jossa näkyy kuivaheinävarasto sisältä, mutta ei se enää löydy. Arkistointitekniikka ilmeisesti on pettänyt. Ehkä siksi ettei sellaista ole. 

Kuitenkin loput tämän kesän seiväsheinät on jaettu ystävilleni jotka harrastavat kaneja ja sitten monta säkillistä ja tynnyrillistä on tallessa omien kotkottieni pesänrakennus ja kuopsutteluheiniksi. 
Vielä muutama fiilistelykuva loppuun, öitä kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!