Maalarina maalarin paikalla

On hommia ja sitten on hommia. Parhaisiin hommiin kuuluu ehdottomasti maalaus. Nyt pääsin vihdoin maalaamaan, ja vielä pitkään himoitsemallani kalkkimaalilla.

Aiemmat kokemukseni kalkkimaalista rajoittuu ainoastaan kellarin kiviseinien maalaamiseen sillä ihan tavallisella maatiloilla käytettävällä kalkkimaalilla mitä saa jokaisesta rakennustarvikeliikkeestä.

Olen pitkään seurannut sivusta nousevaa trendiä sisustuskalkkimaaleista, joka oikeastaan on liitumaalia. Suomentajalla on käynyt jossain vaiheessa köpö, englanniksi se on chalk paint. Joka tapauksessa myös liitumaali on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta sisustuspuuhat on vielä kaukana meidän raksan arjesta.

Löysin Suomen Luonnonmaalien valikoimista Auro kalkkimaalin, jota halusin kokeilla. Auron kalkkimaali on perinteinen mineraalimaali joka on valmistettu sammutetusta kalkista. Suositellaan mineraalipinnoille, mutta ei niinkään puupinnoille. No tottakai aioin kokeilla sitä puulle. Sain jo aiemmin pienen testipurkin kalkkimaalia ja maalasin sillä testiksi puuta. Jätin puun maalattuna kalkkimaalilla auringon paahteeseen, kosteaan kylppäriin, kesäksi ulos ja pinnalle ei tapahtunut mitään. Tällä testillä perustelin itselleni että voin käyttää sitä myös suoraan puulle.

Pieni poikani oli mukana kun käytiin maaleja hankkimassa ja hän valitsi The Legend of Zelda-pelin mukaan tummanvihreän sävytteen. Sehän sopi minulle, koska itse pidän vihreästä ja olin suunnitellut eteiseen vaaleanvihreää eteissyvennystä.

Ostin siis valkoista kalkkimaalia ja tummanvihreää sävytettä. Näistä sitten sekottelin mieleistäni tummuusastetta, annoin kuivua rauhassa ja lisäsin sävyä tarvittaessa. Kalkkimaalin sävy vaalenee paljon maalin kuivuessa. Tätä oli kyllä helppo ja miellyttävä maalata, yksi kerros maalia riitti peittävään pintaan.

Sävy on raikkaan vaalean vihreä, annoin sille nimeksi Kevään tuoksu :)
Vastaava mestarimme pudisteli päätään maalin sekoittelulleni, ihmetteli miten aion saada uudestaan samaa sävyä aikaiseksi. Tein kerralla riittävän suuren satsin, problem solved!
Maalia jäi kyllä reilusti yli, en arvannut että sitä kuluu niin vähän.

Fiilistelykuvien jälkeen on hyvä palata todellisuuteen. Tässä kuva eteisen syvennyksestä jonka seinään maalatut laudat tulee. Vielä on vähän hommia jäljellä, mutta pian, ihan pian on tämäkin nurkka valmiimpi. 

Yhteistyössä Suomen Luonnonmaalit oy:n kanssa. Kiitos!

Talkoolaiset

Talkooporukka on tärkein yksittäinen voimavara meidän projektissa. Tietysti tärkeitä on asiansa osaavat ammattilaiset, mutta se joka ilmestyy päivä toisensa jälkeen tekemään mitä omituisempia, likaisempia, raskaampia ja hankalimmissa työasennoissa tehtäviä hommia, se on sitä kultaakin kalliimpaa porukkaa jonka avulla isotkin projektit tuntuvat olevan mahdollisia.

Meille on siunaantunut sukulaisia ja ystäviä jotka ilmestyvät paikalle ja tarttuvat toimeen. Hakevat puutavaraa, keräävät työkalut ja kysyvät että mistäs alotetaan? Kiitos tuntuu niin pieneltä sanalta kun toiset on päivästä toiseen hommissa, kysyvät milloin olisi hommia ja tekevät kyselemättä ruokaa koko porukalle. Yritetään kiitokseksi ruokkia talkoolaisia parhaamme mukaan ja onneksi oma äitini sekä anoppi tulevat paikalle tekemään ruokaa tarvittaessa. Itse kun mieluummin olen siellä sirkkelin kahvassa kiinni, kuin hellan ääressä kokkaamassa.

Miten teillä kiitetään talkoolaisia? Löytyykö teidän raksalta vanhemmat, sukulaiset ja kaverit apukäsinä?

Talkoolaisten ohjaaminen ominaisuuksiensa mukaisiin hommiin on myös tärkeää. Toiselle sopii kaikki koneellinen, toinen on vahva ja yksi on tarkka. Sama se on myös meillä itsellämme, mä en ole niin vahva kuin mieheni, ja miehelläni ei ehkä ole aina riittävästi kärsivällisyyttä.

Tässä anoppi tekee paskahommaa, omien sanojensa mukaan. Eli teippaa ikkunoiden vieriä tiiviiksi. Tarkkaa ja keskittymistä vaativaa puuhaa.

Koneista pitävä ystäväni elementissään katon koolauksia ampumassa kiinni naulapyssyllä.

Harvemmin kylässä käyvä ystäväni ruuvikoneen kimpussa, vähän vaati harjoittelua kyseinen laite. Mä en viitsi edes opetella sen käyttöä, sen verran vähän kipsilevyjä tähän taloon tulee. 

Mieheni kipsilevypalapelin kimpussa. 

Kolme sukupolvea Matteja, oikeanpuoleinen ehkä se kaikista ahkerin talkoolainen meillä. 

Kiitos 

Valintojen maailma

Kuuntelen Sannin biisiä ja selailen kuumeisesti lehtiä ja esitteitä mitä on tullut kerättyä messuilta, kaupoista, tapahtumista.

Nyt alkaa olla viimeiset hetket tehdä niitä näkyvimpiä valintoja taloon. Tekniset ratkaisut on tehty aikoja sitten, ja suurin osa jo asennettu tai ainakin tilattu ja nyt alkaa se mulle kaikista vaikein osuus. Sisäpintojen valinta ja sisustaminen. Avoimia kysymyksiä on ilmassa enemmän kuin hyttysiä tänä kesänä.

Kuinka kallis on liian kallis lattia?
Minkälainen tulee olla spottien värisävy?
Keittiön kivitasoon ei ole varaa, teenkö sen itse puusta?
Mistä löydän sen metallisen altaan joka nähtiin asuntomessuilla?
Millainen kattopaneeli otetaan?
Katsooko sitä paneelia enää asennuksen jälkeen koskaan?
Mistä löytyisi kiva ratkaisu kodinhoitohuoneen kattoon?
Minkä värinen ulko-ovi laitetaan? Entäs miten ne ikkunat siihen??


AAAAPUUVAAAA!

Etsin tuskissani tarjouksia sähköpostista ja koitan muistella mistä on saatu hyvät tarjoukset ja mietin minkä firman kaakelit / maalit / lamput / keittiö / lattia on se paras ja viimeisin valinta.

Jatkan pläräystä, esitteitä on kilokaupalla tuossa vieressä odottamassa.

Kesäkuvissa Laku poseeraa varakodin edessä ja toinen talo on sitten se tuleva oma loppusijoituspaikka. Kuvattuna täsmälleen samasta kohdasta.

Puhallusvilla

Huh, mihin tämä aika oikein hujahti?

Jossain vaiheessa oli vaan tehtävä päätös ja tilattava puhallusvilla. Ja sitten tietysti tulikin kiire. Yllättävän paljon pieniä kohtia oli viimeisteltävä että saatiin kaikki valmiiksi puhallusvillan tulla. Villatoimittaja Tammisaaresta oli kyllä oikein avulias, ja päivää olisi voinut muuttaa lyhyelläkin aikavälillä. Päätettiin kuitenkin tehdä pari viikkoa pidempää päivää raksalla että saatiin kaikki valmiiksi.

Rossipohjan alaosaan tulee kovalevyt. Myös sinne täyteen ahdettuun tekniseen tilaan. Kaikkien putkien tuonnit maasta rossipohjan läpi eristetilaan muodostivat sellaisen palapelin ettei selvitty ilman reilua kirosanavarastoa ja muutamaa ylimääräistä lepotaukoa raksasta ja siitä rakennuskumppanista. Miten voikaan olla noin julmettu määrä kaikenlaista johtoa? Viime talossa oli vain yksi sähkökaappi ja nyt niitä on kolme. Suurinpiirtein saman kokoinen talo on nyt tulossa, ja tekniikkaakin saman verran, ei tässä mitään älykotia kuitenkaan rakenneta?!

Vielä viimehetken askarteluja lisäsi takan ja kiukaan valujen eristämiset, niistä ne kinkkisimmät paikat oli jääneet viimeiseksi. Sekä tietysti se kirottu kuraeteinen. Tai siis sen valu. Siitäkin selvittiin, tietty älykkäämmät olisi varmaan ensin ruuvanneet sinne valun alapuolelle ne kirotut kovalevyt kiinni.

Toisen piipun pellitykset saatiin paikalleen viime hetkellä, kevyttä puhelinahdistelua kohdistettiin peltimieheen, mutta katto oli pakko saada vedenpitäväksi ennen puhallusvillan tuloa.

Ettei olisi liian vähän hommia ollut, niin päätin askarrella tyttäreni avustuksella vintin lattian ylijäämälankuista.  Lankkujen alle laitettiin tervapaperi, lähinnä ettei pöly ja muruset tipu lankkujen raoista välipohjaan.
Saatiinpahan vihdoin säilytyspaikka kaikelle roinalle. Todellisuus on roinaa siellä ja täällä, kaikki nämä piti saada jonnekin järkevästi ennen puhallusvillan tuloa.

Väliseiniä tehdessä huomattiin ettei osa puutavarasta ollut riittävän ilmavasti varastoitu ja osa hirsipaneeleista oli päässyt todella pahasti homehtumaan. Siitäkin syystä yritetään saada kaikki ylijäämäpuu pihalta pois ja hyötykäyttöön.

Vihdoin oli kaikki (tai niinhän me luultiin) valmista, ja sovittuun aikaan pihaan kurvasi Ekovillan auto ja kaksi miestä. Eipä aikaakaan niin oli miehet hommissa ja hyvin pienistä koloista toinen miehistä paineli yläpohjaan ja siellä ryömien eteni. Onneksi oli maskit ja suojat päällä, järkyttävän pölyistä puuhaa näytti olevan. Vajaassa kahdessa päivässä tuli valmista. Toinen miehistä kertoi säästäneensä meiltä ison remontin, hän oli huomannut teippaamatta jääneen iv-läpiviennin ja teippasi sen kunnolla. Jos siitä olisi päässyt kondenssivesi kastelemaan villat, olisi ollut iso remontti tiedossa viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Nyt vaan toivotaan että kaikki muut läpiviennit on kunnolla teipattuja. Itse teippasin jo aiemmin muutaman teippaamatta jääneen, onneksi hän huomasi vielä tuon yhden. 

Seuraava homma olikin aukkojen teippaaminen katoista ja lattian puhallusvillan tiivistäminen. Rakensin ohjeiden mukaan tuollaisen rimpulan jolla saa nuo välit taputeltua tiiviimmiksi. Lattiavasojen päältä pitää villat harjata pois että saa sitten paperit ja koolaukset laitettua. 

Onni on appivanhemmat jotka tykkäävät tehdä hommia, itse lähdin työviikolle ja sillä aikaa oli maagisesti villat tiivistetty ja harjattu lattiavasojen päälliset. Papereiden ja koolausten laittaminenkin on jo hyvässä vauhdissa. 

Välillä oli pakko huoahtaa ja huilatakin. Siellä ennen horisonttia näkyy kaksi pistettä, lapset kahlaamassa. Muistakaahan muutkin rakentajat välillä pitää taukoa, sitten taas paremmin jaksaa. Jaksaa sitä raksaa, rakasta kumppania, arkea ja töitäkin paremmin. 

Tiput

Reilu vuosi sitten sain ensimmäisen kanani naapurilta, ja Näpyksi myöhemmin nimetyllä kanalla oli silloin tiput alla. Kanat, ainakin nämä meidän maatiaissekoitukset hautovat vaikka tyhjää pesää sen kolme viikkoa joka tipujen kuoriutuminen kestää ja sitten aloittavat taas normaalisti munimisen. Hyvin säännöllisesti kanamammoihin iskee hautomakuume, ja kevään korvalla katselin että seuraavaan hautomakuumeeseen voisi antaa kanojen hautoa tipuja. 

Niin sitten miettimään eri kanarotuja. Kaipasin parveen erirotuisia kanoja, joten tilasin facebookin Munanetti-keskustelupalstan kautta ystävällisiltä ihmisiltä kahden eri rodun siitosmunia, Light Sussexeja sekä Araucanoja. Jälkimmäiset munii vaaleansinisiä munia, ja nekös olisi hauska lisä vaalean- ja tummanruskeiden munien seuraksi. Sussex on enemmän liharotu, mutta munii kuitenkin säännöllisesti.

Kun rouvat taas asettelivat itseään hajamielisen näköisinä pesiin istumaan, pyysin kiireellä kasvattajia lähettämään munia. Munat tuli perille postitse hyvin pakattuina, vain kaksi munaa oli mennyt rikki matkalla. Rouvat olivat potpotuksesta päätellen ihastuksissaan kun saivat ison kasan munia alle ja ihan luvan kanssa hautoa. Yleensä kerään munat pois, koska kukot ovat kanojen sukulaisia. Sisäsiittoisuus ei kuulemma linnuilla ole niin kauhea asia, mutta onhan siinä omat ongelmansa. 

Näppy ja tyttärensä Nirppa etummaisessa pesässä ja Riitta-rouva taaimmaisessa. Riittaa ei varsinaisesti vielä haudotuttanut, mutta kun Nirppa halusi olla mammansa kanssa samassa pesässä hautomassa, niin Riitta tilanteen nähdessän päätti ruveta hautomaan. Käsittämätöntä!

Samoihin aikoihin meillä oli kettu / supikoira / irtokoira / joku muu, mikä? käynyt hätyyttelemässä kanoja ja kukot menettivät pyrstösulkansa puolustaessaan kanojaan. Ainakin toivon että kukot oli hoitaneet hommansa kuten kuuluukin. Tässä tuoksinassa luulin yhden vaalean kanan kadonneen. Iltalaskennoissa aina välillä vaaleita kanoja oli viisi ja välillä neljä. Meillä kanat ulkoilee pihalla vapaana päivisin, joten laskeminen pitäisi tehdä kun kanat on menneet iltapuulle. Yhtenä aamuna hoksasin että yksi lähtee vähän syrjemmälle yksin ja piti sellaista keskustelupotpotusta mennessään. Harvemmin ne yksin juttelevat, joten lähdin varovasti seuraamaan kanaa. Ei se kauas mennyt mutta sellaiseen tiheikköön etten löytänyt sitä. Aavistelin jo silloin että sieltä se tulee kolmen viikon päästä tipujen kanssa ja näinhän siinä kävi. Löysin piilopesän parin viikon päästä koiran avulla, mutta päätin antaa hautomisen jatkua. Sitten yhtenä päivänä kävin tarkistamassa tilannetta ja siellä oli tiput kuoriutuneet, piipitys käynnissä, mutta yksi tipu retkotti kylmentyneenä pesän vieressä. Ei muuta kuin kana ja tiput häkkiin ja kanalaan ja kylmennyt tipu tehohoitoon sisälle.

Lämmitettiin tipunen hiustenkuivaajalla, ruiskulla hunajavettä nokkaan ja lämmittelyä sylissä.

Yön tipu vietti mun kainalossa, nokkien aina välillä kainaloa parempaan asentoon. Aamulla opeteltiin syömään ja sitten sitä mentiinkin jo sellaista vauhtia sohvaa pitkin että kävin viemässä tipun emonsa siiven alle hoitoon. Harkitsin jo vaihtoehtoja miten saan tipin otettua järkevästi mukaan töihin.. Tipulla turvallisin olo on tuolla käden alla, se simuloi kanan siiven alla olemista mukavasti. Yöllä peiton alla kainalossa oli myös mukavaa, mitä nyt pari kertaa heräsin juottamaan hunajavedellä varmuuden vuoksi. 

Samoihin aikoihin rouvakolmikko oli saanut urakkansa päätökseen ja koettiin pieniä paniikkihetkiä kanalassa kun meinasi häkit loppua kesken. Päädyttiin kuitenkin laittamaan kaikki kolme tipuineen samaan koirahäkkiin ja siellä niitä tipuja sitten yhdessä hoidettiin ja opetettiin kanojen tavoille. Videolla ensimmäiset makaronihepulit.

Tässä yksi edes sinnepäin onnistunut otos, kun tipuja on paljon ja hoitajia kolme, on aina joku liikkeessä ja väärässä paikassa. Alussa laitoin muut kanat pikkukanalan ja ulkoaitauksen puolelle päiväksi ja yön olivat sitten samassa tilassa siten että tiput ja mammat oli häkeissä turvassa. Tänään sitten yhdistin porukat ja hienosti meni. 

Tässä Papukaija (poikani nimeämä) salatipujensa kanssa.

Ja siinä vieressä ylpeä iskä katselemassa jälkikasvuaan. 

Että hieman hektistä aikaa ollut, raksapäivitykset saa nyt hetken odottaa, mä vietän raksalta ja töistä liikenevät pienet hetket katselemassa pieniä tipusia <3

Matalapainetta

Erittäin kiireisen treeni- ja rakennusviikon jälkeen sitä on ihminen ja koira aivan loppu. Eilen kesken viimeisen treenin huomasin että kelpien kynsi oli halki joten tänään se pääsi lääkäriin ottamaan kevyet päiväpöhnät. Kynsi saatiin poistettua ja nyt on jalka paketissa. Harmi vaan  kun pakettia ei saisi availla tai nuoleskella ja täten joutuu pitämään muovikauluria päällä. Sen kanssa ei vaan voi kävellä juurikaan ja eläin on nyt pikkaisen masentuneen kiukkuinen.

Antakaa mun syrjäytyä rauhassa!

Yhtään ei lohduttanut tyttären tekemä uusi kaulapanta, tai se että sai iltaruoaksi nakkeja kädestä syötettynä.

Pari päivää on ollut sateista ja selkeästi matalapainerintama päällä, mun pääni tuntee sen myös ja on täynnä sumua. Omenapuutarhassa kuljeskelu auttaa hieman. Paljon sen sijaan auttoi lähestyvä korkeapaine, toivottavasti aamulla on vihdoin kuivaa että saadaan kuusenkerkät kerättyä.

Uusi lempikukkani ojakellukka on taas kauneimmillaan, se leviää mukavasti omenapuutarhassa ja on kaunis, mutta samaan aikaan kovin vaatimaton. Ensimmäistä kertaa kun sen näin niin piti etsiä kasvikirjasta sille nimi, en ollut koskaan aiemmin ojakellukkaa nähnyt. Siitä tuli välittömästi yksi lemppareistani. Ainoa haastava asia on, että se kasvaa ruohonleikkuukorkeuden yläpuolelle, joten tähän aikaan vuodesta ruohoa ei leikata noista kohdista lainkaan.

Raksalla asiat edistyy ja sähkömiehet sekä lvi-miehet alkavat olla valmiita. Nyt päästään laittamaan lattioita ja kattoja kiinni ja vihdoin tilaamaan puhallusvillatoimittaja paikalle.

Olen kyllä edelleen kovin iloinen tästä seinän käsittelystä Tremaxilla. Käyn ihailemassa seiniä päivittäin raksalla. Työmiehiä on varoitettu koskemasta seiniin koska ne on jo käsitelty, vaikka helpostihan ne puhdistuu joko Tremaxilla tai sitten jollain klooripitoisella pesuaineella.

Hankalaa on ollut saada kuvia oikeasta sävystä, koska en ole mikään kovin kummoinen kuvaaja. Mutta tänään joku oli jättänyt seinän viereen punaisen vatupassin ja ehkä se vähän auttaa hahmottamaan tuota seinän väriä.

Seinä ei ole harmaa eikä punertava, ei kellertävä eikä valkoinen. Se on vaan kauniin hirren värinen, aavistuksen harmaaseen taittava ja oksankohdat menee tuollaiseksi vanhemman hirren väriseksi, mutta ei punaiseksi.

Tämä on sellainen tanskalaisen sisustuslehden tyylikäs sävy. Ai että!
Sitten kun projekti on joskus valmis, pyydän Minnan http://www.meidanharmoniaa.fi/ kuvaamaan! Minna otti niin hienoja kuvia viimeksikin!

Kukintaa

Pian, ihan pian on taas se aika kun omenapuutarha kylpee kukassa. Silloin kerätään kori täyteen evästä ja siirrytään retkeilemään puiden siimekseen.

Omenapuutarhassa asuu myös muita puita, on kirsikkaa ja luumua, pari päärynääkin istutin toissasyksynä. Vai oliko se vasta viime vuonna? Jotenkin nämä vuodet menee kauheaa vauhtia eteenpän, vaikka en mä nyt niin vanha vielä ole. 

Jotain hellyyttävää näissä nuorien puiden silmuissa on, ne suorastaan ryntäilee kasvuun suin päin. Ihan kuin energiaa olisi vaikka muille jakaa. Jostain kumman syystä katse kääntyy omiin lapsiin, toinen teini-iän kynnyksellä saa tarmokkuutensa keskellä väsähtämishetkiä ja toinen nuoruuden innolla siirtää leikkipaikkaansa väsymättä kalliolta omenapuutarhaan ja taas takaisin. 

Hevosmuurahaisia on nyt todella paljon liikkeellä, pitää selvittää onko niistä haittaa vai hyötyä puille kun niissäkin niitä näyttää riittävän.

Suttuinen kuva vakivieraista. Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita on täällä ihan riittämiin niitäkin. Tänään aamulenkillä satuttiin kohdakkain melko kookkaan hirven kanssa. Pysähdyin ja odotin koirien kanssa että hirvi päättää mitä kautta haluaa meidät ohittaa. Hyvin ollaan tänne kaikki mahduttu, ne on täällä olleet ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeenkin. Hetken ollaan samoilla mestoilla yhtäaikaa, kyllä sopu sijaa antaa. Ruokaa riittää kaikille.