jälki jäljen jäljettä?

Kielioppi ei todella ole hallussa, mutta haittaakse?

Nenätyöt kokonaisuudessaan vie ison osan ajatuksista ja käytännön treeneistäkin. Välillä on pakko tehdä valintoja, kaikkea kivaa ei vaan kerkeä tekemään niin paljon kun haluaisi. Ja toisaalta, toisen koulutettavaksi menemisen tulisi olla nimenomaan pääsemistä, kauan ja hartaasti odotettu asia, jolloin treenisuunnitelma käydään läpi ja tavoitteita mietitään, treenin aikana taas tilanteen mukaan harjoitukset vaihtuvat sutjakasti ja tarpeen mukaan, herkästi niin koiran tasoa kun ohjaajan kädettömyyttä mukaillen. Ja lisäksi pitäisi olla mukavaa ja tehokasta. Että siinä vähän vaatimustasoa kouluttajille. Tärkeintä tässä on se, että samat vaatimukset koskevat myös minua.

Jäljestämisestä piti kirjoittamani. Nyt kun tuo keväisen tuoksuva ja litisevän märkä uusi maa syrjäyttää vihdoin pehmeä lumen, johon auttamatta jää jalanjälkiä, ollaan jatkettu taas jäljestämistä. Lumella ollaan jäljestetty koko talvi, varsinkin kun on ollut hankikantoa metsässä ja aurattuja isompia alueita minne on mahtunut hyvin. Melko pian luovuin namien käyttämisestä jäljellä, muistaakseni jo viime syksynä kun ne tuntuivat vain hidastavan ja tekevän jäljen ajamisesta pysähtelevää. Testailen melko ahkerasti koiralla kaikennäköistä, ja kun pari testijälkeä ajettiin ilman nameja, tuntui hullulta niitä sinne lähteä enää lisäilemään. Kestoa kuitenkin etsimistyöskentelyssä on tullut jo pidemmän aikaa etsittäessä ruokaa, ruokapurkkeja ja esineitä erinäköisistä paikoista.

Koska testailu on tullut jo tavaksi, tein jäljen. Testijäljen. Edellisestä on jo aikaa, joten aloitettiin vaikeasta. Menin autolla metsätielle, josta lähdin kävelemään jäljen, jäljelle tuli kolme teiden ylitystä, joista ensimmäinen suoraan asvalttitien yli, oikealle piennarta pitkin 15 m, ja sitten metsään, toinen hiekkatien keskikohtaan josta vasen käännös ja tien keskiosaa pitkin noin 10 m ja taas metsään. Kolmas ylitys asvalttitien yli kohtuullisen suoraan. Jäljellä ikää 22 h, pituutta noin kilometri, 5 esinettä nousi, saattaa olla että siellä oli 6 esinettä yhteensä, en muista (noloa kylläkin). Jälki päättyi lumiseen penkkaan keskelle kuusikkoa.

Jäljelle lähdön tein siten että pysäytin auton saavuttaessa noin 30 metriä ennen edellistä pysäkkipaikkaa. Laitoin koiran liinaan ja kysyin että olisko siellä jälki? Nasa tuumasi että mennäänpä katsomaan, haisteli siinä matkalla ja teki tarpeensa, kun tultiin kohtaan missä olin noussut autosta, niin rupesi koiran nenä käymään. Siinä teki pitkään töitä ja mietiskeli että mitä on tapahtunut, selvästi oli vaikeuksia, alusta missä auto oli ollut on karkeaa soraa, matala piennar juuri sulanutta uutta maata ja lumiplänttejä ympäriinsä. Siinä teki todella pitkään töitä, haisteli kaikkea muutakin ja kerkesin jo ajatella ettei tästä mitään tule. Kysyin kuitenkin että olisko jälki, ja näytin kädellä maahan. Pitkään taas teki töitä, kävi tarkastamassa uudestaan kohdan missä olin noussut autosta ja sitten lähti matkaan. Selkeästi oli helpompaa lumikohdissa. Lumella ollaan nyt talven aikana ajettu kaikki jäljet, lisäksi juuri sulanut maa on täynnä tuoksuja ja lumessa hajut säilyvät hieman eri tavalla kuin sulassa.

Kun sai ideasta kiinni, oli loppu helppoa. Teiden ylityksistä ensimmäinen meni täysin mallikelpoisesti, kävi tarkastamassa noin metrin verran vasemmalle, penkan päälle ja piennarta pitkin metrin yli jäljestä ja sitten taas mentiin. Toinen ja kolmas ylitys olivatkin hankalia. Odottelin vaan ja annoin koiran itse ratkaista ongelmat, päästin liinasta irti kun lähti menemään väärään suuntaan ja 4 m päästä teki uukkarin ja tuli takaisin, ei se siellä ollutkaan. Tarkasti kaikki penkat ja sitten löysi penkasta jäljen, ei siis jäljestänyt tien keskellä menevää jälkeä. Viimeinen ylitys oli myös hankala ja tuli yhden kerran kyselemään apuja (?), mitä ei ole aiemmin tehnyt.

Riehuttiin yhdessä ihan urakalla jäljen loputtua, taisi olla rankka homma sillä koira oli seuraavan päivän aika rauhallinen.

Testijäljestä lähti seuraavat suunnitelmat, eli nyt tehdään hajustetulla vedellä kovalla pinnalla jälkeä koska selkeästi lähti hakemaan hajuja pientareilta ja metsän puolelta, ei meinannut uskoa että siinä keskellä tietä se kulkee, vaikka selvästi sai hajun siitä mennessään pari kertaa. Lisäksi tehdään sulassa maassa jälkiä sekä lähdetään yleistämään eri paikkoihin ja häiriöihin.

Suunnitelmista tekoihin, tänään tein kaksi jälkeä tuossa kadulla, 30 m ja 50 m, tuoreita, vedellä tehostettuja. Alussa, keskellä ja lopussa pienet esineet. Ekalla oli hieman että haisee joo, mutta kävi tarkistamassa tien laidat, tokan esineen kohdalla uskoi ja alkoi mennä nenä ihan kiinni asvaltissa ja suoraan jäljellä. Toka olikin sitten jo helppo ja olisi saanut olla pidempikin. Mutta nyt levätään huomiseen ja sitten pidempää jälkeä asvaltilla.

Siitä se taas lähtee, jäljelle mars!

Ajan tasausta?

Nyt kuulostan ihan äidiltäni, mutta siitä huolimatta: Ai KAMALA miten aika menee. Tuosta pennusta on kasvamassa iso miäs, treenattu on jonkun verran ja määrään nähden edetty hyvin.

Luin viimeisen postauksen ja se oli ajalta ennen hajuerottelukurssia joten siitä heti alkuun muutama sana. Päivi Romppainen tuli pitämään tunnistusjälki 1 kurssin, jonka olisi tarkoitus olla esimakua sitten kursseille 2 ja 3.

Tätä kurssia järjestäessä tuli mieleen Wayne´s World leffasta sitaatti, if you build it, they will come. vai olikse että if you book them, they will come. Anyway, järkkäsin kurssin koska halusin sille itse (ja Mia myös). Lopputulemana oli että vain me kaksi oltiin paikallisia ja loput kurssilaiset ympäri Etelä-Suomea.

Kurssilta parasta antia oli ehdottomasti käytännöt, millä tavalla ja kuinka monta toistoa jne. Teoria oli muuten jo suurimmalta osalta tuttua, koska ihan oikeasti tilaan ja luen ne kirjat joita luennoitsija suosittelee luettavaksi. Tavoitteena siis koko setissä pystyä antamaan koiralle lähtöhaju harsosta tai esineestä ja koira etsii vain annetun hajun hajuisia esineitä / jälkeä / ihmistä.

Nasa oli kyllä hyvä kurssilla, keskittynyt ja innoissaan haistelemaan ja etsimään. No sen ei pitäisi olla yllätys, sitä varten koiraa on rakennettukin. Toiveena on jatkaa saman homman parissa edelleen, saa nähdä tulevaisuudessa vaan vielä että millä tavoin..

Kurssin kotiläksyinä etsittiin siis paljon eri hajuja niin purkkiradalta kun sisätiloistakin. Haastavinta oli kuitenkin hajujen kerääminen. Tyyliin, anteeksi, voitko ottaa tästä kymmenisen sideharsotaitosta ja hieroa niitä itseesi ja sen jälkeen laittaa ne tähän lasipurkkiin. Ai miksikö tarviin sun hajua.. no öhömm. Ja siis vierailta ihmisiltä piti kerätä paljon hajuja, viimeisinkin häveliäisyyden verho hävisi kun iltakymmeneltä meni naapurilta kyselemään että oletko käynyt jo saunassa, ai et, NO HYVÄ, miten jos saisin sulta vähän hikeä?

Luulen kuitenkin että tuo oli se helppo osuus. Seuraava menee jotenkin näin. Voitko mitenkään armas naapurini antaa minulle jonkun pienen esineen tänne purkkiin. Ja sitten jos voisit mennä metsään / kaupungille kävelemään ja odotella pitkän aikaa niin tullaan sitten koiran kanssa etsimään sut? Juu ei kestä kun muutaman tunnin.

Että huoh vaan näiden harrastuksien kanssa. Helpommallakin vois päästä, mutta ei se varmasti olisi näin kivaa!

Lapset on ottaneet tämän karvaisen pikkuveljen hyvin omakseen, treenaavat jos vaan sallin, menevät piiloon pyydettäessä, haluavat olla pulkan kyydissä vetoharjoituksissa, nukkuvat kainalossa ja leikkivät omia leikkejään koiran kanssa. Usein koiralla on seuraajan rooli, tarkoittaa siis että koira katselee kun pienempi leikkii. Jos ei katsele, se pyydetään siihen leikkiin mukaan ja hirveän hyvin niillä synkkaa. Kumpikin osallistuu omalla tavallaan ja hauskaa on. Yksi hauskimmista tähän asti oli uuden mallinen piilotusleikki. Eli poika piilotti koiran sohvatyynyjen alle ja sitten kyseli missä koira on. Kun koira kurkkasi jostain raosta, se sai suukkoja ja taas uudestaan piilotettiin. Välillä koira lähti menemään, mutta meni aina itse uudestaan leikkimään, joten ei se niin kamalaa voinut olla.

Nenätöitä

Oltiin kuuntelemassa porukalla Ilkka Hormilan hajusemmaa Sipoossa, alkulaukauksena täällä meillä järjestettävään tunnistusjäljestys kurssiin joka alkaa hajuerottelulla.

Eipä hirveästi tullut uutta tietoa, muutama hyvä linkki uusiin tutkimuksiin jotka pitää lukea ja pari uutta kirjaa tilattavaksi. Enemmänkin itselle oli hyötyä käytännön vinkeistä, miten he ovat asiaa aikaisemmin testailleet kannattavaksi tehdä.

Aloitettiin Nasan kanssa jo aiemmin nenän purkkiin laittaminen ja sitä on kotiläksynä harjoiteltu ahkerasti. Toimii, vaikka naksuttelu yleisesti ottaen ei ole todellakaan mun vahvin laji..

Naksutellen ollaan askarreltu myös takapäänkäyttöä, pyöritty ympyrää ämpärin päällä, tasapainoiltu laudalla ja tyynyllä, nosteltu pelkkiä takajalkoja. Hieman hitaasti toimii, syyllinen tähän löytyy tod näk naksun pitelijästä..

Semman jälkeen innostuin tekemään eläinkokeita jäljen suhteen ja heitin tuohon takamettään hankikannolle jäljen, ei nameja, 5 esinettä, ikää tunti. Jälkeä ollaan viimeksi ajettu ehkä marraskuussa, silloin kun lumi tuli. Alkuun koira oli että joo, täällä haisee, mutta mites tää menikään. Kun näytin että jälki, niin jo läks, kerran eksyi, mutta löysi itse takaisin jäljelle ja kaikki esineet nousi.

Sittemmin ollaan tehty viimeksi eilen taas jälkeä, n.200 m, 5 esinettä, 1,5 h vanha, lumen päällä ja pimeässä ajettiin. Ei ongelmia. Tänään aamulla lenkillä kävi vielä jäljestämässä kunnes pyysin mukaan, eli 12 h vanhaa jälkeä haisteli menemään ihan huolella. Testissä seuraavaksi siis yön yli vanha jälki.

Käytiin paikallisen koiraurheiluhallin avoimissa ovissa demoamassa nenänkäyttöä esine-etsinnän muodossa. En tiedä oliko siitä yleisölle mitään hyötyä, mutta kun pyydettiin niin käytiin. Tyytyväisin olin siitä että yleisön edessä, jossa koirat myös haukkuivat, Nasa teki oikein mainiota nenätyötä ja löysi nopeasti ja tehokkaasti esineet.

Nyt siis odotellaan hajuerottelukurssin alkua ja jäljestellään ja hakuillaan tässä välissä.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Elämä on yllättänyt, kiireellä, positiivisuudella, uudella perheenjäsenellä, uusilla tutuilla ja uusilla ystävillä. Lupauksia, haasteita ( yksi viiva tukkimiehenkirjanpitoon, Jenny ja Perttu!) ja jotenkin jännää kaikkea kivaa tulossa.

Ehkä nää ylläolevat on riittävä syy, etten ole vaan saanut aikaiseksi kirjottaa tänne kuulumisia. Pennut syntyivät, minä onnellinen sain olla katsomassa ja avustamassa. Suuri kiitos huipputyöharjoittelupaikalle / kasvattajalle / uudelle ystävälle, Kaisalle, siitä niin luonnollisesta mutta mulle isosta ja uudesta kokemuksesta minkä synnytyksen ihme on. Itse oon synnyttänyt, mutta enpä ole kenenkään sitä livenä nähnyt aiemmin tekevän..

Synnytyksessä sattui ja tapahtui, hyvin normaaleja asioita, mutta mulle mieleenpainuvia. Paras muisto jäi ehdottomasti yhden pennun kiikuttamisesta pikaisesti eläinlääkärille paikattavaksi vaan muutama minuutti syntymän jälkeen. Tuohon pentuun jäi syvä kiintymyssuhde ja toivoin pitkään että se olisi ollut minulle se oikea pentu. Kutsuin pentua Napaksi, sillä napa siltä paikattiin. Kennelnimeksi pentu sai huikean Napapiirin Sankari nimen, jota nykyisen omistajan vakuutusyhtiön tätien on huomattavan vaikea tavata oikeaksi papereihin. Ominaisuudet ja mun toiveet ei oikein kohdanneet Napan kohdalla ja Kaisan sekä pentutestaajan suosituksesta päädyttiin ratkaisuun että meille tuli Kelmi Nils Holgersson. Lennokkaasta nimestä huolimatta, tyyppi oli tasaisin ja ehkäpä rauhallisin uroksista.

Nils sai uudeksi nimeksi Nasa, ja space monster aiheessa pysyttiin heti ekasta päivästä lähtien. Tyyppi oli sitä mieltä että heippa, mä lähen meneen, katellaan! En oikein meinannut uskoa että heti siinä pitäisi keskustella kysymys luoksetulemisesta, mutta niin vaan sitten tehtiin. Ja taas maine vaan kasvoi naapurustossa, kun ihminen "huutaa" pienelle pennulle. Huoh.

Nyt pennut on jo isompia, ainakin meillä alkava mörkökausi ja pienet ison pojan elkeet tekevät tuloaan. Opettelua on vaatinut taas uuden rodun omat piirteet sekä juuri tämän tyypin kanssa toimiminen. Nasa on alusta asti ollut hyvin rauhallinen autossa, jäänyt hyvin yksin kotiin, ollut rentona ja iloisena uusissa tilanteissa sekä on hyvin sosiaalinen ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Kiitos Kaisan lauman, osaa Nasa leikkiä niin pienten kuin isojenkin koirien kanssa.

Ollaan pääasiassa treenattu nenähommia, uusia paikkoja ja alustoja sekä pientä tottistelua kotona, pihalla ja duunissa.
Nenähommista aloitettiin jäljellä ja ihmisten etsimisellä tuulen avulla. Ruokaa etsittiin kaikista mahdollisista paikoista, sitten siirryttiin ruokaan jotka olivat purkeissa ja sitten vaihdettiin esineisiin. Tiedän että tämä tyyli aiheuttaa keskusteluja, mutta olen itse kokenut sen koiralle hyväksi tavaksi käyttää ruokailuhetket hyödyksi sekä avata nenää eri paikoissa. Eikä haittaa ole heti alusta lähtien tulevasta primäärivahvisteesta nenätyön palkkanakaan.
Paimentamassa ollaan käyty huikeat kaksi tai kolme kertaa, Nasu oli hyvä, mä säädin kaikkee kummallista. Ja aksaa ollaan kerran käyty testaamassa, kivaa oli!

Tästä pääsemmekin kivasti 3 kk työn skippaamalla tähän päivään ja tän päivän reeneihin. Ensin taiteiltiin jännissä portaissa veneessä, odottelin ihan rauhassa että meinaako poika uskaltaa vai ei ja sitten vähän autoin tukemalla takajalkojen takaa ja kaulapannasta (valjaat ei nyt vaan sattuneet olemaan päällä..). Kuljin siis itse takaperin portaita alaspäin ja koira etuperin. Päästiin alas ja ihmeteltiin hetki outoja hajuja ja suhinoita konehuoneessa.
Illalla sitten lähdettiin katsomaan raketteja. Joo, tiedän että moni ihmettelee miksi se koira muka kattoo raketteja. Itse koen asian niin että kun koira on porukassa mukana ja saa tutustua rakettien paukutteluun matkan päästä, sitä koko ajan iltaruoalla syöttäen, on se turvallisempaa kun jättää koira yksin kotiin eikä tiedä mitä siinä naapurissa paukutellaan. Oltiin siis tuossa lähirannalla, mikä on kiva paikka kun kaikki ampuu raketit samassa kohdassa ja näinollen pääsee perääntymään paikalta jos siltä tuntuu. Koiran reaktio raketteihin oli lähinnä sama kun muihin taivaalla tapahtuviin asioihin. Kato, tuol on valo, ja poks jaaha. Mammalla tais olla herkkuu?? Kaksi kertaa hätkähti paukuista heti aluksi, kuitenkaan tassut ei liikkuneet paikaltaan eikä katse kääntynyt, joten eipä tainnu tyyppiä häiritä.

Uudelle vuodelle odotetaan innolla Hajuseminaaria, tunnistusjäljestyskurssia, lisää hakua, paimennusta ja aksaa. Ja jälkeä tietty, mun lempparia! Kaikkea silleen sopivasti.

Tähän loppuun söpö kuva, kuten aiheeseen kuuluu. Häpi nuu jier!

Pennut on syntyneet!

Kukan, eli Kelmi Patukan Puute, pentue on syntynyt. Olin itse paikalla todistamassa tapahtumaa, ihailin erityisesti matalaa AIJAIJAAJJJAAA vaikerrusta mikä koiralta pääsi kun kunnolla ponnistutti. Eipä jäänyt epäilyksiä miltä se ponnistaminen tuntui, teksti oli hyvin selvä, murre vain hieman eri.

Pentuja syntyi 7 kappaletta, joista 3 urosta ja 4 narttua, joista 3 ruskeaa tan-merkein ja 4 mustaa samoin merkein. Tasainen pentue taisi tulla, kiva jakauma ja erona vain se että ruskeat olivat pikkaisen isompia kuin mustat.

Ensimmäinen pentu saatiin ulos eläinlääkärin antaman oksitosiini ja kalsium-piikkien ansiosta, silti oli lähellä ettei joutunut leikkaukseen. Loput syntyivät kolmen tunnin välein kasvattajan luona. Yksi käytiin vielä lähieläinlääkärin luona paikkaamassa, napa repesi synnytyksen yhteydessä, lienekö ollut jotain heikkoutta navan alueella, liian reipas jalkeille nousu nartulta kun istukka oli vielä syntymättä tai napatyrän mahdollisuutta? Ken tietää, mutta kasvattaja päätti että kyseinen pentu menee Ei jalostus-rekisteriin, jottei mahdollinen napatyrä tms periydy.

Pitkä ja raskas synnytys oli, mutta hienoa kun pääsin sen katsomaan ja olemaan vähän jopa hyödyksikin. Nyt mielenkiinnolla odotetaan millaisia pikku penneleitä niistä öttiäisistä kasvaa, ja löytyykö sieltä minun käteen sopiva elukka.. Vielä joutuu hieman odottelemaan, sillä aikaa rakentelen pihalle aitausta (miehen hermot - vs - iltavillikohtaukset), tilailen ruokaa pakkaseen, askartelen leluja ja teen treenisuunnitelmaa valmiiksi.

Pian, ihan pian se pissi ja kakkasirkus taas alkaa. Onpa ihanaa..

Hiljaisuutta .. vai onko?

Joku sai minut nyt juuri tällä hetkellä kirjoittamaan ja vähän muokkaamaan tota ulkoasua. Sitä koiranpentua edelleen odotellaan koko perheen voimin, mies ehkä vähemmän innokkaasti kun muut.. Tässä välissä perhe on kasvanut akvaariollisella kaloja, joista yksi jo heitti evät suoriksi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. En käynyt ruumiinavausta suorittamaan, sitä kroppaa kun oli sen verran vähän jäljelläkin.

Akvaariota asuttaa perus kaloja, paras lasten mielestä on Suklaaksi nimetty täplämonni jolla on erikoisia taipumuksia ottaa iltaisin kunnon spurtteja ympäri ah niin rajoitettua elinympäristöä.
Raita on tiikerinuoliainen, joka on onnistunut löytämään niin hyvän piilon ettei sitä todellakaan pysty havaitsemaan ellei se itse tule näytille. Epäilen että sillä on salainen ruokajemma jossain ja huomenna pohjan putsauksen yhteydessä yritän etsiä sen. HÄHHÄÄ!
Sitten on platyt Pulla (se pienempi) ja Kulta (se läski) jotka seurailevat toisiaan paikasta toiseen, usein vääntäen jotain kohtuuttoman suuria shaisseja niiden kroppiin nähden.
Kaksi hyvin pientä parvea, kardinaalitetroja neljä kappaletta (yksi jo kerkesi kuolla) jotka surffaavat virtaavassa vedessä, ovat päättäneet että siitä löytyy ruokaa ja ovat hyvin hämillään kun muut kalat syövät, mutta ruoka ei tulekaan tetrojen luo. Ja kyllä, olen muutaman tunnin näitä jo tarkkaillut.
Sitten viimeisimpinä, vaan ei tiettykään vähäisimpinä tiikeribarbit, joille ei myöskään ole annettu nimiä, paitsi ehkä sille jahtaajalle. Yksi siis on parven koossa pitävä voima joka jahtailee muita jos ne kehtaavat lähteä livohkaan parvesta. Käy myös säälimättä muiden kalojen kimppuun jos ovat samoilla sapuska-apajilla. En oikein ole päättänyt mitä mieltä olen barbeista, mutta ainakin ne ovat ensimmäisinä ja kekseliäimpinä uuden ruokintatavan kimpussa. Okei, kesti vaan kaksi viikkoa että ne keksivät että välillä ruokaa tulee pinnalle ja siellä kannattaa hengata heti ruokintakoputuksen jälkeen.

Tässä yritän keksiä kaloille aktivointia, jos joku fiksu tietää miten niitä onnettomia voi aktivoida niin kertokaahan tännekin päin.

Olen tässä miettinyt kun on olemassa niin paljon mielenkiintoisia sivuja ja blogeja että pitääkö niiden kirjoittajilta pyytää lupa jos lisään linkiksi oman sivun laitaan? En tiedä enkä ole jaksanut netikettiä tutkailla, joten lisäilempä vaan. Heissulivei!

huoleton on koiraton nais

.. Nyt kun Indyn lähdöstä on jo jonkun aikaa, voin taas kirjoittaa muutaman rivin. Alkuun oli suuri suru, uskomaton tyhjyys kodissa ja aivan liikaa vapaa-aikaa.

Nyt huomaa hyvin liikunnan puutteen, kun ei automaattisesti käy aamuin illoin kävelyllä ja reeneissä niin on pitänyt aloittaa liikunta liikkumisen itsensä vuoksi. Ja vähän ehkä oman terveydenkin takia. Itselleni sopii juoksulenkit heti aamusta, kun oikeastaan ei vielä edes tajua mitä on tekemässä ja kroppa ei ole vielä herännyt tarpeeksi esittääkseen vastalauseita.

Ollaan myös päästy perheen kanssa liikkumaan eri tavalla, pääsee yllättävän helposti lähtemään vaikka yön ylikin reissuun kun ei tarvitse huolehtia koiruuden hoidosta.

Tuossa yksi ilta kun ei oikeasti ole mitään tekemistä niin keksittiin aloittaa saunaremppa. Kiskaistiin lauteet irti, pestiin, hiottiin ja öljyttiin ne. Käsiteltiin saunan seinät ja katto sävytetyllä saunasuojalla ja lisättiin yksi lamppu. Hiano tuli, mutta hyvin kertoo siitä kuinka paljon energiaa jää käyttämättä ja sen kohdentuessa johonkin saattaa tapahtua mitä vaan.

Vielä ei ole aivan kauhea pentukuume iskenyt, mutta pikkuhiljaa olen jo tiiraillut tulevia astutuksia ja pentueita. Ehkä tässä jossain välissä meille tulee taas pieni karvapallero. Odotellaan ja katellaan.

Tässä odotellessa koitan saada valmiiksi rästiin jääneitä koulutöitä, tehdä työharjoitteluita ja viettää kesää ihanan perheeni kanssa.