Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Materiaalivalintoja

Haa, inspiraatio iski ja nyt tulee jo päivän toinen postaus! Historiallista, piirtäkää rasteja seiniin!

Paljon on raksalla tapahtunut ja kauheaa kiirettä ollut joten huonosti on ollut aikaa kirjoittamiseen. 

Rakentamisen aikana ei niitä materiaalivalintoja oikein aina kerkeä tehdä, joten olisi hyvä että olisi idea millaista pintaa haluaa tulevaan taloonsa. No ei mulla vaan ollut ideoita, ja kiireessä sitten Pinterestiä selaamaan ja miettimään mitä haluttaisiin. Kummallekaan meistä ei ole suotu sisustussilmää, joten mennään näillä tavallisilla vaan.

Kierrettyäni vähintään puolet Etelä-Suomen kaakelikaupoista, äitini raahasi minut Nummelan Värisilmäliikkeeseen. Ensimmäinen putiikki mistä sai palvelua välittömästi, asiakas oli kiinnostava, keskusteltiin ja välitettiin oikeasti että saadaan sellainen lopputulos kuin halutaan. Ja mehän ei edes tiedetty mitä halutaan.

Jotain tällaista mietin kodinhoitohuoneen seinään. Kodinhoitohuoneen pääasiallinen tarkoitus meillä on kerätä kuraiset ja märät vaatteet ja kengät ja tehdä niistä kuivia ja puhtaita. Eli kuraeteinen ja pyykkihuolto tapahtuu tässä tilassa.



Jotenkin sieltä löytyi ( olisko myyjän ammattitaidolla jotain tän kanssa tekemistä ) ne silmää miellyttävät kaakelivaihtoehdot. Saatiin mukaan raksalle kokeiltavaksi iso kasa kaakeleita, joita en ole vieläkään palauttanut. Hinnoista tehtiin kohtuulliset sillä että valittiin yksi sellainen mitä oikeasti halutaan ja loput kaakeleista sieltä edullisemmasta päästä.

Suihkuun haluttiin rauhallista tunnelmaa, kuitenkin jotain vähän erilaista suihkuseinälle, siihen tuo alimmainen harmaa struktuurikaakeli. Muille seinille tulee vähän isompaa laattaa valkoista kaakelia.



Ihan viimeisistä valinnoista ei ole kuvia, saatte yllättyä iloisesti kun näette!
Nyt on sitten kaakelit tilattu ja odotellaan niitä saapuvaksi raksalle. Laittelen parempia kuvia kun ruvetaan seiniä kaakeloimaan.

Kosteiden tilojen lattiat haluttiin tummiksi ettei lika näy niin helposti. Lattian tulisi olla märän jalan alla pitävä, eli ei kovin liukas. Vähän suurempaa laattaa etsittiin ja mies toivoi eteisen lattiaan liuskekiveä. Liuskemestareiden sivuilta löysin ihastuttavan Paljakan pronssin, mutta sen paksuusvaihtelut ei sopinut enää eteisen lattian koron kanssa yhteen. Harmitti vietävästi, mutta tadaa!


Liuskemestareilta lähettivät valikoiman erilaisia kiviä testattavaksi eteiseen. Mies ihastui välittömästi paanukiveen ja asia oli sillä päätetty. Eli kuvassa ylin oikealla. 

Mielestäni mahtavaa asiakaspalvelua että lähettävät näytteitä, vielä kohtuu painavia näytteitä, matkahuollossa tuosta noin vaan ympäri Suomea. Ei mulla ole aikaa lähteä ajelemaan ympäriinsä, joten tilaan tuotteet sieltä mistä saan hyvää palvelua ja homma toimii ja hinnat ei ole kauheita. 

Tätä kolmen koplaa on pyöritelty eri kulmissa ja moneen eri suuntaan. Kuvassa siis vasemmalta lämpökäsitelty saarnilauta, keskellä paanukivi ja oikealla Interno Rust keittiön lattiakaakeli. Mietin todella pitkään tuota ruskea-harmaa komboa, voisiko se toimia? Pitkään ja hartaasti sitä on tuijoteltu, myös värivastaava Minnan kanssa. Tämä on siis nurkkaus josta avautuu oikealle keittiö, vasemmalle olohuone ja taaksepäin eteinen. Joskus pitää vaan tehdä päätös ja minä tykkään kovasti noista kaikista materiaaleista. 



Lattian valinta myös muihin kosteisiin tiloihin oli edessä, joten päästimme itsemme helpolla ja laitetaan kodinhoitohuoneeseen, suihkuun ja saunaan tuota samaa paanukiveä. Se on miellyttävän tuntuinen jalan alla, kaunis, eikä liian sileä. 

Lisää materiaaleista tuonnempana, kiireisimmät voitte käydä kyselemässä matskuista Nummelan Värisilmästä ja Liuskemestareilta

Luonnolliset materiaalit on lähellä sydäntäni, laitan tähän loppuun vielä kuvan minkä otin töissä. Siinä sitä on käsityöläisillä ollut tekemistä, materiaalikin on hyvin läheltä hankittu. Jos joku arvaa mistä kuva on, niin saa palkinnoksi rajattomasti iloa ja repullisen kunniaa! Äiti ei saa arvata. 






Lattiahommia

Lattialämmitystä ollaan askarreltu lähiaikoina. Lattiavasojen päälle tuli koolaus ja siihen päälle Koskithermin lastulevyt. Levyissä on urat joihin tulee ensin lämmönluovutuslevyt joiden tarkoitus on ohjata lämmön kulku enemmän ylöspäin kuin alas. Lämmönluovutuslevyjen päälle uriin laitettiin vesikiertoisen lattialämmityksen putket.

Levyjen asentamista varten saatiin lattialämpöurakoitsijalta kuvat, joista oli helppo katsoa mitenpäin levyt asennetaan ja mitkä osat jätetään kiinnittämättä. Tomallen myös laski levyjen menekin ja tilasimme levyt itse.



Putket tuli asentamaan yrityksen työntekijät, meidän tehtäväksi jäi kiinnittää levyjä sitä mukaa kun putket saatiin vedettyä ja auttaa putkien kanssa. Muutama purku jouduttiin tekemään, mutta loppujen lopuksi hommasta selvittiin parissa päivässä.

Tämän projektin kanssa oli poikkeus työntekijöissä, toinen asentajista oli oudolla asenteella liikenteessä. Annoin palautteen firmalle, onneksi hän ei tullut seuraavana päivänä enää työmaalle. Hommia tehdään tiiviisti rinnakkain, jolloin huonoa asennetta, tiuskimista ja ylimielisyyttä ei kaivata. Varsinkin kun pitäisi saada kalliit työvaiheet tehtyä hyvin. Meillä aina tarjotaan työporukalle kahvit ja pullat, kerrotaan mistä löytyy parhaat ruokapaikat tai tarjotaan ruuatkin välillä. Huolellisuus vaatii kunnon eväät.




Lattialämmityksen jakotukkeja tulee yhteensä kolmeen paikkaan. Kaksi alakertaan ja yksi yläkertaan. 


Yläkerrassa päästiin lattian asennukseen heti kun putket oli lattiassa. Pintamateriaalin alle tulee Isolina pellava askeläänieristematto. Yläkertaan laitetaan mäntylautalattia. Tai laitettiin, valmishan se on jo, en ole vaan kerennyt hirveästi blogia kirjoittaa. 




Olen kyllä hurjan tyytyväinen tuon lattian ulkonäköön jo nyt. Kaunista lautaa, yhtään lautaa ei tainnut olla mitä ei olisi voinut käyttää. Pienet reunaviisteet tekee huolitellun ulkonäön, päätyponttaus vähentää hävikin määrää. Menekki oli todella hyvin laskettu, koska taisi jäädä ainoastaan vajaa puolikas lauta yli. Laudan hankin Sarokkaalta, kuten kattopaneelitkin. 


Vihdoin, vihdoin sai myös alakerran lattia saapua. Alakerran lautalattiaa on pähkäilty pitkään ja hartaasti. On vertailtu hintoja ja ihmetelty sävyjä. Tiesin että haluan saarnilattian, mutta mieluiten tummana. Kampin puulta löysin saman lattiarakenteen mikä oli viime talossakin, eli kolmikerrosrakenteinen lattialauta. Viime talossamme oli koivulautalattia, se palveli hyvin mutta kaipasin välillä tummempaa lattiaa. Saarnea saa myös lämpökäsiteltynä, joten sellainen otettiin. Paketit painoi tuhottoman paljon. 


Siinä ensimmäinen vilaus lattiasta, ai että!! Lattiaa on jo hyvän matkaa asennettukin, jännä nähdä miltä lopullinen versio näyttää öljyttynä. 








keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Makumatka Vestervikiin

Omena-aika tuli ja meni, herkut jäi jäljelle!

Hankalinta on että omenia tulee niin eri aikoihin, kausi alkaa vaalealla, isolla omenalla joka on ehkä Vaalea kuulas. Lajikkeiden nimistä mulla ei ole mitään tietoa. Nämä puut on istutettu noin sotien jälkeen, eli omenapuut on ehkä 70-vuotiaita. Varmuutta ei ole, uudempi tämän tontin vanhoista taloista oli valmistunut vuonna 1942. Talosta otettujen valokuvien taustalla näkyy jo noin 10-vuotiaita omenapuita. No vanhoja puita nämä joka tapauksessa on.




Aloitettiin silloin paikan hankinnan jälkeen heti omenapuiden hoito varovaisella isojen oksien karsimisella, jonka jälkeen olen opetellut joka vuosi näiden leikkaamista. Pikkuhiljaa alan nähdä muutokset jotka syntyy leikkausten jälkeen. Ehkä vielä joskus opin näitä hoitamaan.

Yleensä olen lannoittanut ja kalkinnut omenapuut vain keväisin, mutta tänä vuonna äitini oli jostain lukenut että syyslannoitus on hyvin tärkeää. Ei muuta kuin syyslannoitetta kaupasta ja maahan. Toivottavasti puut voivat ensi vuonna entistä paremmin. Myös uudet puut saivat syyslannoitteen. Kuvassa päärynäpuu ja Pekka.



Myöhäisimmät omena kypsyy vasta lokakuun puolella. Tämä tarkoittaa että joudun tekemään monta reissua mehuasemalle. Tänä vuonna en yksinkertaisesti kerennyt, joten ollaan syöty paljon omenia suoraan puista. Myös peurat on ottaneet oman osansa, valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita näkyy pihalla joka päivä. Hirviäkin silloin tällöin.

Omppuja kerättiin muutama laatikollinen ja kaiken raksakiireen keskellä sain varattua Sammatin mehuasemalta ajan ja otin vapaapäivän itselleni.

Sammatin mehuasema on ihana paikka, sinne ajaessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Pieniä kauniita kyliä tien varrella, kauniita kivirakennuksia, hoidettuja kirkkomaita, sellaista pienen ja tiiviin yhteisön tunnelmaa koko matkan. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia matkan varrelta.

Sammatin mehuasemaa hoitaa Sammatin maamiesseuran talon kellarissa vanhemmat rouvat, jos varovaisen arvauksen laitan niin kuulunevat Marttoihin.
Iloinen rupattelu ja hyörinä on aina vastassa kun sinne menee. Tämä ei sitten ole mainos, ette mene sinne ensi kesänä täyttämään kaikkia aikoja, mä en suostu menemään muualle enää vaikka matkaa kertyykin turhan paljon. Samalla saan pienen vapaapäivän itselleni.


Käyn aina reissun ohessa ihmettelemässä Kasvihuoneilmiössä ja syömässä välipalaa. Täysin hysteerisen hillitön kauppa! Mä taidan todellakin tarvita itseäni kolme kertaa suuremman kivisen leijonan pihalle. Tai kultaisen tuolin.



Tärkeintä kuitenkin on että edes osa ompuista saatiin talteen ja meidän herkkusuiden iloksi siitä tuli tänäkin vuonna ihanan pirskahtelevan raikasta omenamehua. Nam. 





torstai 12. lokakuuta 2017

Portaikko

Kaikki ajallaan on vissiin mun motto. Ei kyllä se on että aina pitää olla eväät. Nyt ei kuitenkaan retkeillä vaan rakennetaan.

Aikataulutuksessa yritän suunnitella hommat niin että ne tehtäisiin älykkäässä järjestyksessä. Telineiden ja sirkkeleiden siirrot, materiaalien hankinnat ja työn tekijät kohtaisi siten että säästetään aikaa ja lihasvoimaa, sekä mielellään rahaakin.

Portaikko on taas tässäkin talossa kammottavan korkea ja suunnitelmana oli tehdä portaikon vaatimat hommat ennen lattian tekoa, ettei telineitä tarvitsisi kasata lastulevyjen tai jopa valmiin lattiapinnan päälle. Tarkoitus oli myös pärjätä yhdellä telineiden kasaamisella ja purkamisella ettei sinne korkeuksiin enää tarvitsisi mennä millään tikkailla heilumaan myöhemmin.



Timpurimme on hauska vanha mies joka on kuulemma ollut eläkkeellä jo monta vuotta, mutta eihän se malta hommia silti lopettaa. Hän on myös huolehtivainen ja oli miettinyt ihan samaa portaikon suhteen. Joten kun oli yläkerran katon paneloinnin aika, ja telineet oli paikoillaan portaikossa katon panelointia varten, laitettiin koko portaikko kuntoon kerralla.



Maalasin portaikon Auron plantodecor-maalilla. Mukava maali kun ei haissut yhtään. Auringossa jo hieman tummentunut mäntypaneeli vaati kaksi kerrosta maalia, mutta ihanan valoisa ja siisti pinta siitä tuli. Päätin kesken maalauksen maalata myös yläkerran aulan. Onneksi asiakaspalvelu oli taas huipussaan kun soittelin paniikissa Suomen luonnonmaaleille että maali on loppu! Kahden päivän päästä oli matkahuollossa maalipytty odottamassa että pääsin jatkamaan hommia. Ostin ihan valkoista sävyttämätöntä maalia portaikkoon ja sitä sitten yllättäen meni myös ruokakomeroon ja tyttären huoneeseen.




Kävin pikana hankkimassa ikkunalistat ja kattolistat yläkertaan, niin saatiin myös ne paikoilleen samalla. Soitto sähkärille ja jo oli katossa roikkulampulle paikka laitettuna, toinen soitto lvi-miehille ja jo oli myös ilmanvaihdon poistoilmaventtiili paikoillaan. Joko meillä on todella mahtava työporukka sattunut kaikista firmoista, tai sitten ne ei uskalla mulle sanoa ei. Mä uskon päättäväisesti tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Ja koska telineet nyt oli paikoillaan, niin päätin laittaa kattoon myös lampun samalla. Tiesin jo valmiiksi mikä lamppu tuohon kuuluu. Kävin etsimässä lampun varastosta ja totesin että siinä on aivan liian lyhyt johto.

Keskustelut sähkömiehen kanssa, kevyttä juoksentelua ympäri kaupunkia ja löysin kun löysinkin sopivat romppeet pikku projektia varten.

Auto- ja venetalosta mustaa johtoa, Varubodenista koristeketjua, vähän työkaluja ja mittailua ja niin sain lampun kattoon.




Vanha ketju vasemmalla, uusi oikealla. Eihän ne samalta näytä mutta en raaskinut ottaa vanhaa pois joten lisäsin vain pituutta tuolla uudella. 





Osat kyllä irtosi toisistaan helposti, mutta sitten sai hetken aikaa pähkäillä että miten ne saikaan takaisin yhteen. Kunnes tajusin laittaa palaset täsmälleen oikeassa kulmassa, tietenkin niillä oli vain yksi kohta missä palat sopivat yhteen. 



Nyt on lamppu katossa, listat paikoillaan ja portaikko maalattu! Portaikko näyttää oudon valmiilta, muuten vielä vaiheessa olevassa talossa. Toki vielä puuttuu portaiden keskivaiheille jäävän ikkunan ja oven listat sekä seinälamput. Mutta laitetaan ne sitten kun portaat on paikoillaan. 



perjantai 6. lokakuuta 2017

Lattiavalu

Pikapäivitys tässä kiireen keskellä. Rakentamisessa on yksi asia mikä ei vaan sovi meille, deadlinet, aikataulut, kiire. Kiireisen rupeaman jälkeen oltiin taas yhtä isoa autoa aamulla vastassa. Raaseporin betonin auto tekee aamuvenyttelyä pihalla.



Omasta mielestämme ollaan hoidettu tämä rakennusprojekti maltilla ja kivan rauhallisella tahdilla. Tietysti ollaan tehty paljon hommia, suunnittelua, mietintää, talkoita, kantamista ja kaikenmaailman pikku detaljien nysväystä. Kaikki menee ilman stressiä niin kauan kun ei ole mitään tarkkaa päivämäärää milloin kaiken pitää ehdottomasti olla valmista.

Kuitenkin niitä deadlineja tulee olla että saadaan työvaiheet sovitettua eri alojen ammattilaisten aikataulujen kanssa yhteen. Kuten esimerkiksi tämä kosteiden tilojen lattioiden valu. Pitää olla eristeet, höyrynsulkupaperit, koolaukset, vielä lisää koolauksia, lattiakipsilevyt, kurasyöpön valu (oikeassa korossa), lvi-miesten lattiakaivot (mielellään oikeassa korossa), läpivientien tiivistykset, lattialämmitysputket läpivienteineen, seinien suojaus vesivanerilla ja solumuovilla, seinäkipsilevyjen paklaukset, teräsverkot. Varmasti joku jäi mainitsemattakin. Eli pari pikku juttua valmiina ennen valua. Ja jokainen mielellään oikeassa järjestyksessä. Noista suurin osa laitettiin itse, mokattiin vain kurasyöpön korko. Sekin saatiin kyllä ratkaistua myöhemmin.

Sitten kun valua tilattiin niin taas piti saada ammattilaiset raksalle yhtäaikaa. Sopiminen meni helpoiten kun soittelivat keskenään mitkä päivät sopii. Päiväksi saatiin sovittua torstai ja siihen mennessä saatiin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi. Timpuri viimeisteli osan, me käydään kumpikin normaalisti duunissa tässä ohessa, niin aina ei saa kaikkea tehtyä itse. Onneksi sattui timpuri olemaan juuri nyt paikalla.

Itse valu sujui hyvin, kuraa ei roiskunut paljonkaan seinille ja ammattilaiset näyttivät osaamistaan.




Nyt se kauan odotettu lattiavalu on vihdoin tehty, lattian kuivumista odotellessa toivotaan että muurarin aikatauluun mahtuu seinien kaakeloiminen. Toki jonkun pitäisi ehkä hommata ne kaakelit ensin. Muut on jo hyvin selvillä, mutta yläkerran vessan lattiakaakeli ja kodinhoitohuoneen kurasyöpön ja saappaiden kuivatustilan vieressä olevan seinän kaakelit puuttuu. Karmean vaikeita valintoja!

Pikapäivitys tai ei, nyt on niin paljon menossa raksalla jotenkin yhtäaikaa, että pakko ottaa yksi aihe kerrallaan. Toivottavasti joku päivä paistaisi vähän aurinko että saisi parempia kuvia.

Sunnuntaina taas talkoillaan, tervetuloa mukaan!

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ensimmäinen sisäovi

Olen aina pitänyt paljon ovista, vanhoista, erikoisista, kummallisista ja erityisesti kauniista ovista. Joten kun meille taloa hankkiessamme tarjottiin ovipaketteja ulko- ja sisäoviksi, kieltäydyimme kohteliaasti. Otimme kuitenkin harkinnan jälkeen ulko-ovet talotehtaan kumppanilta Kaskipuulta. Sellaisia hieman tylsiä perusovia. Pääsisäänkäynnin oven tilaamme erikseen.

Sisäovia tarvitaan jonkin verran, mutta niillä ei oikeastaan ole kiire joten valittiin hieman eri linja sisäovien hankintaan. Saimme appiukkoni kotitilalta vanhoja sisäovia ja mieheni osti nettikirppikseltä yhden kun sattui tulemaan vastaan. Lisäksi rakennetaan myöhemmin muutamia liukuovia, lähinnä vaatehuoneisiin sekä skafferiin. Tai siis ruokakomeroon.

Aloitin muiden materiaalien kuivumista odotellessa ensimmäisen oven kunnostuksen. Ovesta oli osittain poistettu vanhaa maalia ja sitten maalattu uudestaan päälle, joten oven maalipinta oli vähintäänkin epätasainen. Lähdin sitten kokeilemaan ensimmäistä kertaa maalinpoistoainetta, koska maalikerrokset tuntuivat istuvan kovin tiukassa.





Maalinpoistoainetta pitikin laittaa melko paksu kerros että maali irtoaa. Sitten maali lähti rypistymään ja irtosi hyvin. Jos maalinpoistoaineen antoi kuivua liiaksi, maali kerkesi kuivua takaisin kiinni osittain. 


Maalinpoiston jälkeen vein oven raksalle odottelemaan maalausta. Timpurimme näki oven ja että käytin maalinpoistoainetta. Hän sitten huolehtien mainitsi että maalinpoistoaineen käytön jälkeen maali ei enää pysy puussa kiinni. En oikein uskonut että ainetta edelleen olisi myynnissä jos sen jälkeen ei voisi käsitellä puuta. Netin ihmeellisistä syövereistä löysin luotettavan tuntuisen yrityksen, Saneeraus Helmisen. Soitin hälle ja kyselin apua. Sain hyviä vinkkejä oven käsittelyyn ja ehdotuksen pestä tai pyyhkiä kostealla rätillä ovi maalinpoistoaineen jälkeen. Pitäisi sitten maalin taas tarttua. 

Harjasin oven tiskiharjalla, pyyhin märällä ja kuivalla rätillä ja annoin oven kuivua ensin ulkona tuulessa ja sitten sisällä. 




Täytyy vielä selvittää millä nuo hantaakit saa puhtaaksi maalista. Se saa kuitenkin jäädä hetkeksi vielä mietintämyssyyn, sillä viikonloppu koitti ja minä huhkin keittiössä kuin heikkopäinen. Oli tulossa porukkaa syömään. Päätettiin laittaa ruokapöytä raksalle, siellä olisimme mahdollisimman vähän muun perheen tiellä. Meillä oli meinaan mummovoimaa kyläilemässä, en edes uskalla kysyä mitä kaikkea ne tekivät, ainakin omput on nyt kellarissa odottamassa puristuskonetta. 

Juhlavalmistelut jäi tyttären ja miehen harteille ja tadaa! Katsokaa kuin nättiä! Illemmalla kun hämärä laskeutui, oli vielä kauniimpaa kun kynttilät, sirkusvalot ja takan lämmin loiste pääsi paremmin oikeuksiinsa. Eihän siellä vielä ollut lattiaa, lämmitystä tai valoja mutta hyvä fiilis korvasi nämä pikku puutteet.


Takkakin on jo saanut valkoisen rappauksen päälleen. Kummasti koko massiivinen möykky pieneni ja muuttui kodikaammaksi. 


Itse ovikin pääsi arvoiselleen paikalle, juomapöydäksi. Kunhan tästä edistytään niin taidan laittaa sen vessan oveksi, luulisin että sillä paikalla olisi hyvä olla melko nopeasti ovi paikoillaan. 


Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, illalla pyöräiltiin pitkin poikin kaupunkia ja koputeltiin vieraita ovia jälkiruoan toivossa. Lopuksi vielä jalalla koreasti ja otsalampun kajossa fillaroitiin yöllä kotiin. Aamulla raksalle siivoamaan jäljet, rakentaminen voi taas alkaa. 





keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Ränni (t)

Heti kun selkänsä kääntää niin jo rupiaa tapahtumaan!

Pari pitkää työvuoroa takana ja menossa, viikonloppu koiraleirillä ja avot, raksalla tapahtuu sillä aikaa vaikka mitä.

Saatiin siis räystäslaudat maalattua ja siihen sitten rännejä suunnittelemaan. Kauhean paljoa en viitsinyt niihin energiaa käyttää. Mies bongasi kaupungilla Vesivekin auton ja siitä se idea sitten lähti. Sieltä tuli nopeasti mies käymään, katsottiin mitä laitetaan ja parin viikon päästä kaikki oli jo valmista.



Ihan mahtavaa, ei tarvitse enää ahdistua että vesi valuu katolta pitkin otsalautoja, vaan nyt se menee sinne minne pitääkin. Ränniin. Ja juoksuputkiin. Ja mitä näitä nyt on.

Muuten olen tyytyväinen, mutta toisen kerroksen tikkaat jäivät suunnittelusta ja sopimisesta huolimatta liian lyhyiksi. Hoitunee kun muistaa soittaa asiasta..



Nyt on nokikolarillakin turvallista, on tikkaat piipuille ja sellaiset kävelysillat myös.



Lumiesteetkin laitettiin pariin paikkaan. Valmista näyttäis olevan ja tykkään kyllä tuosta mustasta väristä. Kallista? Kyllä! Sainko alennuksia vaikka kinusin? En! Plääh. Mutta ne on nyt paikoillaan ja se on pääasia.