Nenätöitä

Oltiin kuuntelemassa porukalla Ilkka Hormilan hajusemmaa Sipoossa, alkulaukauksena täällä meillä järjestettävään tunnistusjäljestys kurssiin joka alkaa hajuerottelulla.

Eipä hirveästi tullut uutta tietoa, muutama hyvä linkki uusiin tutkimuksiin jotka pitää lukea ja pari uutta kirjaa tilattavaksi. Enemmänkin itselle oli hyötyä käytännön vinkeistä, miten he ovat asiaa aikaisemmin testailleet kannattavaksi tehdä.

Aloitettiin Nasan kanssa jo aiemmin nenän purkkiin laittaminen ja sitä on kotiläksynä harjoiteltu ahkerasti. Toimii, vaikka naksuttelu yleisesti ottaen ei ole todellakaan mun vahvin laji..

Naksutellen ollaan askarreltu myös takapäänkäyttöä, pyöritty ympyrää ämpärin päällä, tasapainoiltu laudalla ja tyynyllä, nosteltu pelkkiä takajalkoja. Hieman hitaasti toimii, syyllinen tähän löytyy tod näk naksun pitelijästä..

Semman jälkeen innostuin tekemään eläinkokeita jäljen suhteen ja heitin tuohon takamettään hankikannolle jäljen, ei nameja, 5 esinettä, ikää tunti. Jälkeä ollaan viimeksi ajettu ehkä marraskuussa, silloin kun lumi tuli. Alkuun koira oli että joo, täällä haisee, mutta mites tää menikään. Kun näytin että jälki, niin jo läks, kerran eksyi, mutta löysi itse takaisin jäljelle ja kaikki esineet nousi.

Sittemmin ollaan tehty viimeksi eilen taas jälkeä, n.200 m, 5 esinettä, 1,5 h vanha, lumen päällä ja pimeässä ajettiin. Ei ongelmia. Tänään aamulla lenkillä kävi vielä jäljestämässä kunnes pyysin mukaan, eli 12 h vanhaa jälkeä haisteli menemään ihan huolella. Testissä seuraavaksi siis yön yli vanha jälki.

Käytiin paikallisen koiraurheiluhallin avoimissa ovissa demoamassa nenänkäyttöä esine-etsinnän muodossa. En tiedä oliko siitä yleisölle mitään hyötyä, mutta kun pyydettiin niin käytiin. Tyytyväisin olin siitä että yleisön edessä, jossa koirat myös haukkuivat, Nasa teki oikein mainiota nenätyötä ja löysi nopeasti ja tehokkaasti esineet.

Nyt siis odotellaan hajuerottelukurssin alkua ja jäljestellään ja hakuillaan tässä välissä.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Elämä on yllättänyt, kiireellä, positiivisuudella, uudella perheenjäsenellä, uusilla tutuilla ja uusilla ystävillä. Lupauksia, haasteita ( yksi viiva tukkimiehenkirjanpitoon, Jenny ja Perttu!) ja jotenkin jännää kaikkea kivaa tulossa.

Ehkä nää ylläolevat on riittävä syy, etten ole vaan saanut aikaiseksi kirjottaa tänne kuulumisia. Pennut syntyivät, minä onnellinen sain olla katsomassa ja avustamassa. Suuri kiitos huipputyöharjoittelupaikalle / kasvattajalle / uudelle ystävälle, Kaisalle, siitä niin luonnollisesta mutta mulle isosta ja uudesta kokemuksesta minkä synnytyksen ihme on. Itse oon synnyttänyt, mutta enpä ole kenenkään sitä livenä nähnyt aiemmin tekevän..

Synnytyksessä sattui ja tapahtui, hyvin normaaleja asioita, mutta mulle mieleenpainuvia. Paras muisto jäi ehdottomasti yhden pennun kiikuttamisesta pikaisesti eläinlääkärille paikattavaksi vaan muutama minuutti syntymän jälkeen. Tuohon pentuun jäi syvä kiintymyssuhde ja toivoin pitkään että se olisi ollut minulle se oikea pentu. Kutsuin pentua Napaksi, sillä napa siltä paikattiin. Kennelnimeksi pentu sai huikean Napapiirin Sankari nimen, jota nykyisen omistajan vakuutusyhtiön tätien on huomattavan vaikea tavata oikeaksi papereihin. Ominaisuudet ja mun toiveet ei oikein kohdanneet Napan kohdalla ja Kaisan sekä pentutestaajan suosituksesta päädyttiin ratkaisuun että meille tuli Kelmi Nils Holgersson. Lennokkaasta nimestä huolimatta, tyyppi oli tasaisin ja ehkäpä rauhallisin uroksista.

Nils sai uudeksi nimeksi Nasa, ja space monster aiheessa pysyttiin heti ekasta päivästä lähtien. Tyyppi oli sitä mieltä että heippa, mä lähen meneen, katellaan! En oikein meinannut uskoa että heti siinä pitäisi keskustella kysymys luoksetulemisesta, mutta niin vaan sitten tehtiin. Ja taas maine vaan kasvoi naapurustossa, kun ihminen "huutaa" pienelle pennulle. Huoh.

Nyt pennut on jo isompia, ainakin meillä alkava mörkökausi ja pienet ison pojan elkeet tekevät tuloaan. Opettelua on vaatinut taas uuden rodun omat piirteet sekä juuri tämän tyypin kanssa toimiminen. Nasa on alusta asti ollut hyvin rauhallinen autossa, jäänyt hyvin yksin kotiin, ollut rentona ja iloisena uusissa tilanteissa sekä on hyvin sosiaalinen ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. Kiitos Kaisan lauman, osaa Nasa leikkiä niin pienten kuin isojenkin koirien kanssa.

Ollaan pääasiassa treenattu nenähommia, uusia paikkoja ja alustoja sekä pientä tottistelua kotona, pihalla ja duunissa.
Nenähommista aloitettiin jäljellä ja ihmisten etsimisellä tuulen avulla. Ruokaa etsittiin kaikista mahdollisista paikoista, sitten siirryttiin ruokaan jotka olivat purkeissa ja sitten vaihdettiin esineisiin. Tiedän että tämä tyyli aiheuttaa keskusteluja, mutta olen itse kokenut sen koiralle hyväksi tavaksi käyttää ruokailuhetket hyödyksi sekä avata nenää eri paikoissa. Eikä haittaa ole heti alusta lähtien tulevasta primäärivahvisteesta nenätyön palkkanakaan.
Paimentamassa ollaan käyty huikeat kaksi tai kolme kertaa, Nasu oli hyvä, mä säädin kaikkee kummallista. Ja aksaa ollaan kerran käyty testaamassa, kivaa oli!

Tästä pääsemmekin kivasti 3 kk työn skippaamalla tähän päivään ja tän päivän reeneihin. Ensin taiteiltiin jännissä portaissa veneessä, odottelin ihan rauhassa että meinaako poika uskaltaa vai ei ja sitten vähän autoin tukemalla takajalkojen takaa ja kaulapannasta (valjaat ei nyt vaan sattuneet olemaan päällä..). Kuljin siis itse takaperin portaita alaspäin ja koira etuperin. Päästiin alas ja ihmeteltiin hetki outoja hajuja ja suhinoita konehuoneessa.
Illalla sitten lähdettiin katsomaan raketteja. Joo, tiedän että moni ihmettelee miksi se koira muka kattoo raketteja. Itse koen asian niin että kun koira on porukassa mukana ja saa tutustua rakettien paukutteluun matkan päästä, sitä koko ajan iltaruoalla syöttäen, on se turvallisempaa kun jättää koira yksin kotiin eikä tiedä mitä siinä naapurissa paukutellaan. Oltiin siis tuossa lähirannalla, mikä on kiva paikka kun kaikki ampuu raketit samassa kohdassa ja näinollen pääsee perääntymään paikalta jos siltä tuntuu. Koiran reaktio raketteihin oli lähinnä sama kun muihin taivaalla tapahtuviin asioihin. Kato, tuol on valo, ja poks jaaha. Mammalla tais olla herkkuu?? Kaksi kertaa hätkähti paukuista heti aluksi, kuitenkaan tassut ei liikkuneet paikaltaan eikä katse kääntynyt, joten eipä tainnu tyyppiä häiritä.

Uudelle vuodelle odotetaan innolla Hajuseminaaria, tunnistusjäljestyskurssia, lisää hakua, paimennusta ja aksaa. Ja jälkeä tietty, mun lempparia! Kaikkea silleen sopivasti.

Tähän loppuun söpö kuva, kuten aiheeseen kuuluu. Häpi nuu jier!

Pennut on syntyneet!

Kukan, eli Kelmi Patukan Puute, pentue on syntynyt. Olin itse paikalla todistamassa tapahtumaa, ihailin erityisesti matalaa AIJAIJAAJJJAAA vaikerrusta mikä koiralta pääsi kun kunnolla ponnistutti. Eipä jäänyt epäilyksiä miltä se ponnistaminen tuntui, teksti oli hyvin selvä, murre vain hieman eri.

Pentuja syntyi 7 kappaletta, joista 3 urosta ja 4 narttua, joista 3 ruskeaa tan-merkein ja 4 mustaa samoin merkein. Tasainen pentue taisi tulla, kiva jakauma ja erona vain se että ruskeat olivat pikkaisen isompia kuin mustat.

Ensimmäinen pentu saatiin ulos eläinlääkärin antaman oksitosiini ja kalsium-piikkien ansiosta, silti oli lähellä ettei joutunut leikkaukseen. Loput syntyivät kolmen tunnin välein kasvattajan luona. Yksi käytiin vielä lähieläinlääkärin luona paikkaamassa, napa repesi synnytyksen yhteydessä, lienekö ollut jotain heikkoutta navan alueella, liian reipas jalkeille nousu nartulta kun istukka oli vielä syntymättä tai napatyrän mahdollisuutta? Ken tietää, mutta kasvattaja päätti että kyseinen pentu menee Ei jalostus-rekisteriin, jottei mahdollinen napatyrä tms periydy.

Pitkä ja raskas synnytys oli, mutta hienoa kun pääsin sen katsomaan ja olemaan vähän jopa hyödyksikin. Nyt mielenkiinnolla odotetaan millaisia pikku penneleitä niistä öttiäisistä kasvaa, ja löytyykö sieltä minun käteen sopiva elukka.. Vielä joutuu hieman odottelemaan, sillä aikaa rakentelen pihalle aitausta (miehen hermot - vs - iltavillikohtaukset), tilailen ruokaa pakkaseen, askartelen leluja ja teen treenisuunnitelmaa valmiiksi.

Pian, ihan pian se pissi ja kakkasirkus taas alkaa. Onpa ihanaa..

Hiljaisuutta .. vai onko?

Joku sai minut nyt juuri tällä hetkellä kirjoittamaan ja vähän muokkaamaan tota ulkoasua. Sitä koiranpentua edelleen odotellaan koko perheen voimin, mies ehkä vähemmän innokkaasti kun muut.. Tässä välissä perhe on kasvanut akvaariollisella kaloja, joista yksi jo heitti evät suoriksi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. En käynyt ruumiinavausta suorittamaan, sitä kroppaa kun oli sen verran vähän jäljelläkin.

Akvaariota asuttaa perus kaloja, paras lasten mielestä on Suklaaksi nimetty täplämonni jolla on erikoisia taipumuksia ottaa iltaisin kunnon spurtteja ympäri ah niin rajoitettua elinympäristöä.
Raita on tiikerinuoliainen, joka on onnistunut löytämään niin hyvän piilon ettei sitä todellakaan pysty havaitsemaan ellei se itse tule näytille. Epäilen että sillä on salainen ruokajemma jossain ja huomenna pohjan putsauksen yhteydessä yritän etsiä sen. HÄHHÄÄ!
Sitten on platyt Pulla (se pienempi) ja Kulta (se läski) jotka seurailevat toisiaan paikasta toiseen, usein vääntäen jotain kohtuuttoman suuria shaisseja niiden kroppiin nähden.
Kaksi hyvin pientä parvea, kardinaalitetroja neljä kappaletta (yksi jo kerkesi kuolla) jotka surffaavat virtaavassa vedessä, ovat päättäneet että siitä löytyy ruokaa ja ovat hyvin hämillään kun muut kalat syövät, mutta ruoka ei tulekaan tetrojen luo. Ja kyllä, olen muutaman tunnin näitä jo tarkkaillut.
Sitten viimeisimpinä, vaan ei tiettykään vähäisimpinä tiikeribarbit, joille ei myöskään ole annettu nimiä, paitsi ehkä sille jahtaajalle. Yksi siis on parven koossa pitävä voima joka jahtailee muita jos ne kehtaavat lähteä livohkaan parvesta. Käy myös säälimättä muiden kalojen kimppuun jos ovat samoilla sapuska-apajilla. En oikein ole päättänyt mitä mieltä olen barbeista, mutta ainakin ne ovat ensimmäisinä ja kekseliäimpinä uuden ruokintatavan kimpussa. Okei, kesti vaan kaksi viikkoa että ne keksivät että välillä ruokaa tulee pinnalle ja siellä kannattaa hengata heti ruokintakoputuksen jälkeen.

Tässä yritän keksiä kaloille aktivointia, jos joku fiksu tietää miten niitä onnettomia voi aktivoida niin kertokaahan tännekin päin.

Olen tässä miettinyt kun on olemassa niin paljon mielenkiintoisia sivuja ja blogeja että pitääkö niiden kirjoittajilta pyytää lupa jos lisään linkiksi oman sivun laitaan? En tiedä enkä ole jaksanut netikettiä tutkailla, joten lisäilempä vaan. Heissulivei!

huoleton on koiraton nais

.. Nyt kun Indyn lähdöstä on jo jonkun aikaa, voin taas kirjoittaa muutaman rivin. Alkuun oli suuri suru, uskomaton tyhjyys kodissa ja aivan liikaa vapaa-aikaa.

Nyt huomaa hyvin liikunnan puutteen, kun ei automaattisesti käy aamuin illoin kävelyllä ja reeneissä niin on pitänyt aloittaa liikunta liikkumisen itsensä vuoksi. Ja vähän ehkä oman terveydenkin takia. Itselleni sopii juoksulenkit heti aamusta, kun oikeastaan ei vielä edes tajua mitä on tekemässä ja kroppa ei ole vielä herännyt tarpeeksi esittääkseen vastalauseita.

Ollaan myös päästy perheen kanssa liikkumaan eri tavalla, pääsee yllättävän helposti lähtemään vaikka yön ylikin reissuun kun ei tarvitse huolehtia koiruuden hoidosta.

Tuossa yksi ilta kun ei oikeasti ole mitään tekemistä niin keksittiin aloittaa saunaremppa. Kiskaistiin lauteet irti, pestiin, hiottiin ja öljyttiin ne. Käsiteltiin saunan seinät ja katto sävytetyllä saunasuojalla ja lisättiin yksi lamppu. Hiano tuli, mutta hyvin kertoo siitä kuinka paljon energiaa jää käyttämättä ja sen kohdentuessa johonkin saattaa tapahtua mitä vaan.

Vielä ei ole aivan kauhea pentukuume iskenyt, mutta pikkuhiljaa olen jo tiiraillut tulevia astutuksia ja pentueita. Ehkä tässä jossain välissä meille tulee taas pieni karvapallero. Odotellaan ja katellaan.

Tässä odotellessa koitan saada valmiiksi rästiin jääneitä koulutöitä, tehdä työharjoitteluita ja viettää kesää ihanan perheeni kanssa.

Luovutan, kiitän ja kumarran.

Yksi luku lisää sarjassamme elämän vaikeita päätöksiä. Sinänsä helpompaa kuin normaalisti, sillä nyt minulla ei ollut vaihtoehtoja. Poliisikoiralaitokselta tuli tieto että tarvetta on ja Indy on sopiva tehtävään joten nyt Inkkari jatkaa uuden ohjaajan kanssa harjoituksia. Kävin viemässä koiran Hämeenlinnaan torstaina ja tapasin uuden ohjaajan, Mikko vaikuttaa oikein mukavalta kaverilta ja toivottavasti heidän yhteiselo toimii hyvin ja pääsevät yhdessä koulutuksessa eteenpäin.

Raskasta on vielä tällä hetkellä, vaikka kuinka tiesin että koira lähtee joskus, ei se oikein helpota juuri nyt. Paljon jäi tekemättä, monta asiaa kokematta ja treenit pahasti kesken. Välitän kaiken itselläni olevan tiedon treenipäiväkirjan, terveyspäiväkirjan ja suomi-Indy sanakirjan muodossa uudelle ohjaajalle ja toivotan tuloksekkaita vuosia.

Viimeiset 22 vuotta minulla on ollut koiria, joten nyt tuntuu hieman tyhjältä. Koti on vähän liian siisti, lenkille ei tarvitse lähteä, jotain yksinkertaisesti puuttuu. Onneksi lapset ovat niin ihania, Timi kysyi eilen että oletko mamma surullinen kun Indy lähti? ja tuleeko nyt Wilma takaisin? No, eihän se ihan niin mene.

Paljon hyvää sain Indyn kanssa kokea, opin taas yhdenlaisen kakaran metkut ja miten niistä selvitään. Pääsin hyvin käytännössä kokeilemaan kaikkea Kannuksessa oppimaani. Oli aivan ihana treenata huippumotivoituneen ja lähes mistä vaan palkkautuvan, todella saalisviettisen, nopeaoppisen ja kohtuullisen kovan koiran kanssa. Ongelmia oli, mutta niistäkin otettiin oppia.

Nyt astetta viisaampana rupean suunnittelemaan seuraavan koiruuden hankintaa. Tässä samalla joudun myös opettelemaan uuden elämän muodon, koirattoman ihmisen elämän. Mitä varten nyt mennään metsään? Kehtaako lähteä reeneihin notkumaan ilman koiraa? Oliko mulla muita kavereita kun reenikaverit? Siis mikä elämä??

Tähän päättyi yksi pieni osa, seuraavia odotellessa.

jälkeä ja puruja

Onpas siitä aikaa vierähtänyt kun olen viimeksi päivittänyt blogia. No tässä pikakelauksella viimeisimmät.

Jälki
Jälkeä ruvettiin ajamaan jo talvella, lähinnä ne oli sellaisia testejä, pitkiä jälkiä ilman nameja. Nyt sitten kun loskakaudesta päästiin eroon, niin ajattelin aloittaa homman alusta siten kun alkeet on minulle opetettu. Tein pari ruutua ja lyhyitä makkarajälkiä. Ruudut ok, mutta ihmettelin kun lyhyet, joka askeleella makkaraa, jäljet ei lähteneet kulkemaan. Tai siis kulkihan ne, tuhatta ja sataa, hyvä ettei jäänyt oja jälkeen kun Inkkari kuopi menemään. Tein muistaakseni noin 7 lyhyttä jälkeä noin ja sitten riitti. Soittelin neuvoja Rautasen Keijolta ja Ikosen Jarin kanssa käytiin pitkiä keskusteluja jäljestä ja sen ideologiasta.

Neuvot mielessäni tein yhtenä iltana pikku testin. Takamettään pitkä jälki, ikää tunti ja ruokakupit sammaleeseen piiloon. No avot, viiden minsan minimakkarajäljet olivat vaan Indystä aivan liian helppoja ja tylsiä, heti kun piti oikeasti tehdä töitä nenällä niin jo ajettiin rauhassa ja liina löysällä. Mitä tästä opimmekaan? Ei pidä aliarvioida koiraa ja tulee koittaa kaikin tavoin keksiä mikä on harjoituksessa vikana, koirassa se vika ei ollut vaan ohjaajassa. 
Jälki alkoi tämän oivalluksen jälkeen kulkea paremmin ja ollaan tehty asvaltin ylityksiä, mutkia jne. Aloin myös erillisenä harjoituksena ottaa esineitä mukaan puuhaan. Ollaan jo aiemmin naksun avulla opeteltu käsky näytä, mikä tarkoittaa että maahan ja nenä esineen päälle. Aloitin niin että ihan tavallisia esineitä kotoa kylvin maahan jonoon noin 5 m välein, ikään kuin jäljelle. Lähdettiin kävelemään ja kun esine tuli, naksutin ensin vaan kun koiran näytti huomanneensa esineen ja sitten odotin, tuloksena koira tarjosi maahan menoa ja nenää esineen päälle saadakseen naksun ja namin. Siinä yhdellä esineellä vietettiin paljon aikaa ja naksuteltiin. Esine taskuun ja etiäpäin.

Purut
Käytiin kaksi kertaa Poliisikoiralaitoksella Hämeenlinnassa Tikkasen Antin kanssa reenailemassa. Ensimmäisellä kerralla käytiin pimeä talo, liukkaat portaat, ritiläportaat ja taso, otettiin esine etsintää sekä puruja. Tokalla kerralla vain purut.

Puruissa ensin tuli kommenttia että kuumuu paljon. Tokalla kerralla kommentti oli että koira on vähän liiankin hyvä. Jaha, en osaa sanoa mitä tuo tarkoitti tai miten se vaikuttaa, mutta tyytyväinen pitänee olla. Irrotus meillä on hyvin hanskassa, irrotuksesta saa usein palkaksi uuden leikin. Kun leikitään patukoilla tai leluilla olen opettanut että leikki jatkuu vain jos lelun tuo takaisin minulle. Purut on itselleni vierasta aluetta, tiedän karkeasti mitä koiran pitää tehdä ja miten reagoida tiettyihin asioihin, mutta suorituksen vivahteiden lukeminen ei onnistu. En siis pysty erittelemään tarkasti miksi meni hyvin ja mitä asioita pitäisi tarkkailla suorituksen aikana. Ollaan otettu maalimiehen kanssa yhteensä puruja kolme kertaa, eli hyvin vähän. Toki ollaan leikitty purujen omaisesti ja taisteluleikki onkin Indyn lempipalkka.. Olen pitänyt siitä kiinni että meillä pitää olla hauskaa ja irrotus, lelun tuominen ja kohdentaminen pitää olla kunnossa. No ehkä tästä opin joku päivä lisää.

Luontopuuhat
Yleishallinta vähän kärsi, olen ollut viikon reissussa ja parin päivän pikkureissuja joten mies on pitänyt huolta Indystä. Hänellä ei ole yhtä tarkka hallinta koiraan, joten siihen olen käyttänyt lähiaikoina paljon aikaa. Lähinnä se koostuu omaehtoisen kontaktin ja omaehtoisen luopumisen hyvästä palkkaamisesta ja kutsuttaessa luoksetulon hyvästä palkkaamisesta. Olen myös luonut tilanteita kuten häiriökoiria, lintuja jne. Jäniksen ja kissan perään paineli tässä yksi päivä, eikä vihellys tuonut koiraa takaisin. En antanut sen häiritä ja jatkoin matkaa normaalisti, en siis lähtenyt tietenkään koiran perään, ja pian se sieltä tuli onnellisena takaisin. Hauska tapaus sattui yksi päivä, näin että Indy löysi jotain ja menin katsomaan. Rannassa kökötti suuri uroshaahka aivan paikoillaan ja Indy nuoli autuaana sen päätä. Lintu ei liikkunut, mutta oli elävä, joten koin parhaaksi jatkaa matkaa rennosti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sanoin, mennään, ja jatkettiin matkaa. En uskaltanut edes katsoa taakseni, sillä muuten Indykin olisi kääntynyt ja jos lintu olisi silloin liikkunut, se olisi ollut entinen. Kun päästiin laiturille asti, uskalsin katsoa ja siinä lintu uiskenteli kohti merta. Kävi kaverilla tuuri..

Alustat
Ollaan tehty paljon harjoituksia eri paikoissa. Helikopterissa käytiin hyppimässä sisään ja ulos sekä hekon lähtiessä oltiin 30 metrin päässä, tarkkailin koiran reaktioita. Palkkailin siinä hiljakseen ja hyvin koira pysyi rauhallisena. Heko miehet ottivat asian harjoittelun kannalta ja ylittivät meidät hyvin matalalta. Koira katseli vaan että siinä se menee.
Paloauto oli tuossa lähistöllä ja käytin sen suuret sivut hyödyksi ja tein esine etsintää niihin mitä ne nyt on, no kun ne auton kyljet nousee silleen kivasti ja siellä on kaikki sammutuskalusto. Sinne piilottelin kaluston sekaan lelua (sattui olemaan taskussa) ja kävelin aina koko auton kyljen läpi niin että koira joutui myös etsimään kaikki paikat. Etsintä sujuu kyllä tosi hyvin!

Veneet, käytiin hyppimässä korkealta laiturilta peltiveneeseen ja takaisin. Vähän epäröi mutta hienosti toimi kuitenkin. Pihalla on myös käytetty hyödyksi peräkärryt, putkipinot, trailerin päällä oleva vene ja sellaiset isot kaapelirullat. Tänään käytiin merellä kumiveneellä, nopeus noin 50 solmua. Siinä lähdössä kävi pieni käpy, Indy ilmeisesti luuli että tehdään alustaharjoitusta ja oli hyppäämässä takaisin laiturille ja mulla remmissä turhan paljon löysää joten ensimmäinen uintikeikka tuli tehtyä. Koira plumpsis veteen ja minä laidalta ongin sen niska-maha otteella takaisin.
Positiivista tässä oli nähdä, että koira palautuu kohtuu nopeasti noinkin hurjasta kokemuksesta =D

Luopuminen
Nyt onkin viimeisten harjoitusten aika, sillä tarvetta poliisikoirakoululla on ja Indy lähtee oikeisiin töihin seuraavalla viikolla. En oikein halua taikka uskalla käydä aihetta käsittelemään sen tarkemmin, fiilis ei ihan parhaimmasta päästä tällä hetkellä ole. Vielä keritään vähän reenaamaan.