Raskasta on vielä tällä hetkellä, vaikka kuinka tiesin että koira lähtee joskus, ei se oikein helpota juuri nyt. Paljon jäi tekemättä, monta asiaa kokematta ja treenit pahasti kesken. Välitän kaiken itselläni olevan tiedon treenipäiväkirjan, terveyspäiväkirjan ja suomi-Indy sanakirjan muodossa uudelle ohjaajalle ja toivotan tuloksekkaita vuosia.
Viimeiset 22 vuotta minulla on ollut koiria, joten nyt tuntuu hieman tyhjältä. Koti on vähän liian siisti, lenkille ei tarvitse lähteä, jotain yksinkertaisesti puuttuu. Onneksi lapset ovat niin ihania, Timi kysyi eilen että oletko mamma surullinen kun Indy lähti? ja tuleeko nyt Wilma takaisin? No, eihän se ihan niin mene.
Paljon hyvää sain Indyn kanssa kokea, opin taas yhdenlaisen kakaran metkut ja miten niistä selvitään. Pääsin hyvin käytännössä kokeilemaan kaikkea Kannuksessa oppimaani. Oli aivan ihana treenata huippumotivoituneen ja lähes mistä vaan palkkautuvan, todella saalisviettisen, nopeaoppisen ja kohtuullisen kovan koiran kanssa. Ongelmia oli, mutta niistäkin otettiin oppia.
Nyt astetta viisaampana rupean suunnittelemaan seuraavan koiruuden hankintaa. Tässä samalla joudun myös opettelemaan uuden elämän muodon, koirattoman ihmisen elämän. Mitä varten nyt mennään metsään? Kehtaako lähteä reeneihin notkumaan ilman koiraa? Oliko mulla muita kavereita kun reenikaverit? Siis mikä elämä??
