Puita ja niiden runkoja

Hilirimpsis,

Syksy alkaa olemaan taas todellisuutta ja kelit sen mukaiset. Nyt kun suuri osa lehtipuista alkaa menettää jo lehtiään, tulee puiden rungot ihan eri tavalla näkyville.

Mä sitten tykkään puista. Tykkään istuttaa niitä, tykkään katsella ja kiipeillä niissä, arvostan niiden luomia varjoja ja ääniä, niiden tarjoamaa suojaa ja elinympäristöä meille ja muille elukoille. Tykkään erityisesti rakennella kaikenlaista puusta joten niiden kasvutapa, muoto, puuaineen ominaisuudet ja värit on erityisen tärkeitä.

Hienoa on, kun tontille on aikojen saatossa kasvanut ja istutettu monia eri puulajeja, niiden ikää ja historiaa voi vain arvailla. Olen erityisen huono keskustelemaan puiden kaatamisesta, vaikka toki omppujen ympäriltä piti karsia paljon haapaa, leppää ja kuusia että omenapuut saavat tarvitsemaansa valoa. Käänteinen puoli puiden kaatamisessa oli, että ne myös haihduttavat runsaasti vettä ja omenapuutarha on ilmeisesti melko kostea joten haihdutettavaa myös riittää. Siksi muutama puu sai jäädä kasvamaan ojiin vaikka ne vähän varjostaakin.

Toiveena oli jättää selostus vähemmälle ja laittaa muutama kuva, jos vaikka tekin näkisitte niiden kauneuden. Harmi etten ole kovin hääppöinen kuvaaja, into voittaa taidon tässäkin lajissa.

 

Iso osa näistä puista alkaa olemaan niin valtavan kokoisia että on vaikeaa saada niitä kuvaan. 

Nämä edelliset kuvat otin vielä kun oli vihreää, tässä vielä rungoista muutama kuva. 

Yllä olevassa näkymässä on koivun juurella ketunleipää, keskellä iso hakkuuaukea jossa kasvaa kuusta ja koivua istutettuna. Peurojen polut risteilee läpi vattutiheiköiden matkalla rannasta pelloille. 

Yllä olevassa kuvassa näkyy omenapuutarhan takana jatkuva hakkuuaukea, sitten tulee luonnonsuojelualue jolla korkeat männyt reunustavat melkein umpeen kasvanutta merenlahtea.

Alla olevassa kuvassa on pitkin pituuttaan kaatunut omenapuun runko joka edelleen jatkaa kasvuaan, epämääräisenä tiheikkönä joka suuntaan. Omenapuiden leikkaaja taisteli hetken vahvojen, nuorten ja pitkien piiskamaisten oksien kanssa ja sai jätettyä jälkeensä kuitenkin karsitun puun josta taivutettiin kaksi oksaa tuonne toiselle puolelle, kohti koiraa joka näkyy pienenä oikeassa alareunassa. Katsotaan millainen tästä vielä kehittyy. Vaikka runko onkin ihan vino, se on ominaisuus, ei vika, enkä halunnut puuta kokonaan poistaa, vain sen takia. Lisäksi tämä puu teki Antonovkan tyyppisiä kirpeitä, kovia, valkomaltoisia, kirkkaan vihreitä omenia, joskin melko pienikokoisia omenia viimeksi. Joten tässä lepää tulevien siiderien tuottaja. Laitoin rungon alle pölkyn lähinnä varoiksi, ei ikinä tiedä kuinka kovaa lapset keksivät pomppia runkojen päällä. Ei ainakaan ihan maahan saakka lähde silloin runko taipumaan tai katkea ihan heti. 

Tämä omenapuu jätettiin myös henkiin, siitä katkesi pari todella suurta oksaa ja jäljelle jäi vain ranka. Kuitenkin tuossa keskellä on yksi nuori oksa, jota lähdetään taivuttamaan sitten kuvauskulmaa kohden kun se siitä kasvaa. Jos nämä puut ei osoittaudu elinkelpoisiksi, ne kaadetaan. Mutta ei lähdetä turhan päiten niitä pilkkomaan, katsotaan mitä niistä tulee ja annetaan mahdollisuus vielä elää.

Alla, kuusen juurakko jätettiin paikalleen, siitä on hyvä harpata ojan yli.

Yllä, maakellari ja varasto ison saarnen varjossa, kallion kupeessa.

Alla, tässä kallion alla oli kaatunut kaksi suurta runkoa, ne oli pakko pistää palasiksi. Nyt näyttää kun siinä olisi peikon kankut ja hetkenä minä hyvänsä se nousisi ja ärjähtäisi katselijalle.

Aamun hetkinä on hyvä hiippailla koirien kanssa ja nauttia suurten puiden, kallioiden, pensaiden, heinikon, omenapuutarhan ja peltojen vuoropuhelusta. Jokaisella on oma luonteensa, tuuli puhaltaa niissä eri tavalla, eläimillä on omat reviirinsä ja meillä on etuoikeus elää siinä mukana suojellen, huoltaen, säilyttäen ja nauttien.

Porkkanashöy

Kun kerrankin sain käytettäväkseni ison pläntin jolle voin kylvää mitä ikinä keksin, niin kylvin tietenkin myös porkkanaa. Jotenkin ajattelin että porkkana olisi se varma nakki, se kyllä kasvaa vaikka mikä olisi. Nooh, ehkä jotain olisi pitänyt kuitenkin tehdä oikein sadon varmistamiseksi.
Oppia ikä kaikki..

Porkkanaa tuli laitettua siis kaksi riviä, eli yhteensä 40 metriä. Tilasin Hyötykasviyhdistykseltä porkkanan siemeniä niin irtona kuin nauhassakin. Lisäksi kylvin kaikki pussinpohjat ja vanhat jämät mitä siemenkaapista löytyi.

Alkukesän näytti vielä hyvältä ja osan porkkanarivistä muistin jopa harventaakin. Loppukesällä kun tuli sateet niin rikkaruohot räjähti kasvuun, jaksoin kerran kitkeä ja sitten ajattelin että katsotaan miten ämmän käy.

Pottujen noston yhteydessä ensimmäinen hälyttävä merkki tuli kun tajusin että saran alkupää oli hirveää tinttusavea (ei tieteellinen termi). Ensimmäinen 7 metriä koko saran leveydeltä oli jämäkkää, kovaa, kylmää ja kauniin harmaata savea. Potut eivät tykänneet, tuskin siis porkkanatkaan. Ensi vuodelle merkintä muistiin että tälle kohdalle lisättävä hiekkaa, kompostia ja kylvettävä maanparannuskasveja. Saran viereissä on Birgitan pihaksi nimämäni alue jonka reunalla kasvaa iso koivu, koivun kohdalta alkaa kuohkeampi ja ilmeisen multavampi osuus. Siitä lähtien kylvetään siis ensi vuonna potut ja porkkanat.

Samaisen koivun kohdalla alkoi myös toinen ylläri. Lapio humahti parikymmentä senttiä yllättävän helposti peltoon ja jänniä kekomuodostelmia siinä pinnalla rupesi näkymään. Ensin nauratti ja sitten itketti, kun ensimmäinen kokoelma puoliksi syötyjä pottuja ja porkkanoita tuli vastaan. Ensin syytin maamyyrää, kontiaista ja peltomyyrää ennenkuin minua valistettiin että vesimyyrä olisi paras syyllinen tässä tapauksessa. Ystäväni vesimyyrä oli koonnut parhaan makuisista potuista ja porkkanoista itselleen talvivaraston keskelle pottupeltoa. Tunsin ihanaa kostonhimoa pientä avutonta talttahammasta kohtaan ja potkin mennessäni kaikki kolot ja kasat muussiksi aina niitä nähdessäni.

Nostin potut, mutta sitten iski paniikki. Entä jos vesimyyrä havaitsee talvivarastonsa tuhon ja kostoksi kiskoo loputkin porkkanat rouskuteltavaksi.

Olin jo aiemmin nostanut osan porkkanoista samantien syötäväksi ja kirosin samalla laiskuuttani harventamisen ja rikkaruohojen hävittämisen suhteen. Porkkanoiden koko kyllä kärsi ainakin harvennuksen puutteesta.

Äitini oli nostanut jossain välissä osan ja laitellut niitä pakkaseen, joten jatkoin samalla linjalla.
Nostin loput pikkuporkkanat, isoimmat taisi olla reilu 12 senttisiä, joten eivät kovin suuria ja sitten menikin pari iltaa iloisesti niitä laittaessa.

Nostin porkkanat naapurilta lainassa (vieläkin) olevalla Fiskarsin talikolla jossa oli sellaiset jännät leveät piikit. Suurin miinus oli talikon pienet hartiat johon oma kumisaapas ei tahtonut istua, vaan tuppasi luiskahtamaan ohi jos ei oikein keskittynyt. Muuten toimi paremmin kuin sellainen pyöreäpiikkinen versio vuodelta keppi ja kirves.

Kotona sitten porkkanatehdas käynnistyi ja porkkanat pestiin hyvin, leikattiin päät poies, kiehautettiin parin minuutin ajan, nopeasti jäähdytettiin kylmässä vedessä, lingottiin salaattilingolla, kuivattiin vielä keittiöpyyhkeellä ja sitten laitettiin väljästi minigrip-pusseihin ja pakkaseen. Ollaan käytetty ruoanlaitossa, pusseista on kätevä ravistella esikeitettyjä pikkuporkkanoita keittoihin tai patoihin, millä sattuu milloinkin olemaan liikenteessä.

Osan porkkanoista laitoin suoraan pellosta noston jälkeen ämpäriin hiekan sekaan, leikkasin varret reiluiksi pätkiksi ja luonnolliseen asentoon asennettuina vieri viereen ämpäriin oottelemaan käyttöä. Ämpärit vein kellariin, täytyy testata tätäkin porkkanoiden säilytystapaa. Testaamalla sitä oppii kovapäisempikin emäntä.

Ja nyt vielä sain yhdestä linkistä idean jos vaikka laittaisi jo nyt porkkanat peltoon niin olisi sitten vesimyyrän poikasilla keväällä jo heti sapuskaa valmiina!

                                                     Porkkanatehdas käynnissä.

Tripod

Ämpärissä hiekat ja porkkanat sulassa sovussa. 

Omenapuutarha

Vuosi sitten syksyllä kun harkittiin pienen tilan ostoa, yksi suurimmista yksittäisistä ostopäätökseen vaikuttaneista asioista oli Omenapuutarha isolla Oolla. 0,4 hehtaaria, jolla 4 sarkaa täynnä vanhoja omenapuita.

Omenapuita joita oli joskus rakkaudella hoidettu ja vaalittu, leikattu ja kasvatettu, istutettu puita suoriin riveihin, kaivettu ojat sarkojen väliin ja lannoitettu huolella.
Puut olivat lähes satumainen näky arkoina kurkistellessaan pitkän syysheinän välistä, nokkosten takana kainosti piilossa peurojen pedit, parhaitten puitten ympäriltä syötynä heinät ja omput. Omenaa lähes kaikki puut väärällään, oli hyvän makuisia, kirpeitä, kovia, punaraitaisia, keltaisia, vihreitä, isoja ja pieniä omenia.

Puut olivat päässeet viimeisten vuosien tai vuosikymmenten hoitamattomuuden jäljiltä hurjaan kuntoon, korkeat sarkoja reunustavat puut oli varjostaneet joten omenapuut kasvoivat holtittomasti korkeutta niissä paikoissa missä varjoa oli. Aukeammilla paikoilla olevat puut olivat ryteikköisiä, ei edes päivä paistanut oksiston läpi, saati että olisi mitään hattua pystynyt latvustosta läpi heittämään.

Osa puista oli kallistunut suuntaan jos toiseenkin luoden lähes veistoksellisia runkomuodostelmia. Rungot olivat osittain niin lahoja että riitti kevyt nojaus niin puut napsahti poikki. Joku runko oli kärsinyt vaurioita ihan juuresta ja laho päässyt syömään runkoa ontoksi. Alunperin laskin noin neljäkymmentä omenapuuta, nyt on pystyssä vielä kolmekymmentäyksi puuta. Katsellaan rauhassa mitkä puut ovat säilyttämisen arvoisia, osa sadon tai herkullisten omenien takia, osa pelkästään oman veistoksellisuutensa takia saavat jäädä kaunistamaan omenapuutarhaa. Tai tulevaa marjatarhaa.

Kaikissa puissa oli kuolleita ja kuivuneita oksia, joita lähdimme ensin poistamaan. Sahasimme selvästi kuolleita oksia pois sieltä sun täältä. Sarkoja reunustavia puita karsittiin ja saatiin valoa omenapuutarhaan lisää. Keväällä otin maanäytteen ja lähetin sen analysoitavaksi ja saatujen ohjeiden mukaisesti lannoitin ja kalkitsin maan omenapuiden latvusten alueelta.

Sarkojen välisiä ojia karsittiin risukoista sekä puista, kaivettiin ojia käsipelillä jotta saatiin vedet valumaan ja kaivurilla aloitettiin ojitus valtaojalta asti ja vaihdettiin hieman vesien valumisreittiä.

Keväällä kulotettiin pois kuollut heinä parilta saralta. Pelottavaa puuhaa. Pyromaanianoppini poltteli isoja risukasoja tyytyväisenä omenapuiden välissä ja metsuriappiukkoni raivasi lisää poltettavaa suuriin kasoihin.

Kun heinä, nokkoset ja muut alkoivat kasvamaan, pidettiin sitä lyhyenä ruohonleikkurilla. Lasten kanssa tunnistettiin kirjojen avulla monia eri kasveja, osa minulle ihan tuntemattomia.

Siinä tuoksinassa kävi Birgitta näyttämässä meille kaivon joka oli täytetty maalla ja rikottu ylin kaivonrengas siinä vaiheessa kun naapuriin tuli uudisrakennus ja sinne oli kaivettu vesijohtoa.

Kaikesta tästä huolimatta, tai johtuen viime syksyn mahtavasta sadosta, jäi sato tänä syksynä todella pieneksi. Keräsimme silti kasan omenaa ja vein ne Tammisaareen mehuasemalle puristettavaksi. Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun mehustamossa kaksi miestä rykäisivät omenat koneiston läpi ja mehua oli peräkontti täynnä erilaisissa astioissa.

Osa mehusta pakastettiin sellaisenaan, osa kiehautettiin ja pullotettiin kellariin, osa lähti porisemaan siideriksi ja osa juotiin heti. Nam.

Vuosi sitten syksyllä näytti tältä. Omppuja puut väärällään, melko tukkoisa yleisilme, omenapuita ei juuri erota pidemmältä matkalta. Sitten otin maanäytteet, apuri pitää tietysti olla mukana hommissa.

Sitten kulotettiin, siellä anoppi valvoo hommia.. 

.. ja hyvä että oli, meinas vähän lähtee hommat käsistä. Onneksi oli oja ja siinä vettä sekä vastatuli jonka appiukko sytytti. 

Jotkut puut oli ihan kaatumista vaille valmiita.

Pikkuhiljaa omenapuutarha alkoi näyttää paremmalta. Ja risukasastakin alkoi elämä tunkea ilmoille.

Iso osa puista kukki, mutta eipä tullut tarkistettua jäikö jollakin kukinta heikoksi. Taas opin asioita kantapään kautta, tarkista, kuvaa, kirjaa ylös niin ehkä siten muistaa seuraavana vuonna.

Aattelin että sellanen pikku päivitys tähän, mutta ei tainnut onnistua. Kerron sitten itse omenien jatkojalostuksesta seuraavalla kerralla. Kauniita unia itse kullekin!

Planet Junior

Sarjassamme harvinaisia löytöjä on myös iki-ihana Planet Junior. Olin jo kerennyt sellaisesta haaveilla koska Tanskalaisella Maajussillakin on ja se näytti kätsältä.

No eipä aikaakaan ja hui kauhistus, kun yhdestä tontilla olleesta vajasta, kaiken romun alta löytyi mulle ihka oikea sellainen! Melko heikossa hapessa, mutta oli kuulkaa varaterät ja kaikki. Tosin ne löytyi ihan toisesta rakennuksesta, mutta hokasin että nämähän käy samaan vehkeeseen.

Tässä siis alkutilanne. Kuten näkyy, aisat tai noi mistä työnnetään, olivat jo aikansa eläneet joten eikun tilaamaan netistä Markus Tuormaan kirja Puusta tehty. 

Miten tämä nyt mitenkään asiaan liittyy? Pitkään olen jo suunnitellut vuoluhevosen rakentamista ja kyseisessä kirjassa näytti olevan ohje sen tekoon. 

Tässä on oma versioni vuoluhevosesta. Kaikki käytetyt materiaalit löytyi omalta pihalta. Tuossa siis istutaan kahareisin, jalka tuonne pedaalille, joka kiinnittyy valtavaan leukaan, näkyy tuossa ylimmäisenä. Työstettävä kappale asetetaan leuan ja rungon väliin ja painetaan pedaalia alaspäin. Työstettävä kappale pysyy tukevasti paikoillaan leuan ja rungon välissä ja sitä voi nopsaan käännellä ja siirrellä sopivaan kohtaan. Aivan ylivoimainen vekotin kun pitää pyöreää puuta veistää. Tein myös lapsille oman säädön tuohon pedaalille, että ylettyvät.

Niin oli aisat tehty ja metalliosien vuoro oli seuraavana. Irrottelin kaikki mutterit ja pultit, osa vaati taas osaavia työkavereita avuksi. Osa pulteista oli niin tiukassa että piti lämmittää hitsausvälineillä lähes hehkuvaksi jotta irtosivat.

Liottelin, hiekkapuhalsin ja maalasin kunnes oli osat olivat valmiita ja tuli kokoamisen aika. Luonnollisesti kaikki pultit olivat erikokoisia ja aikojen saatossa pariin kertaan hävinneitä joten arvoin pultit parhaaksi katsomilleni paikoille. Osa oli vielä niitä vanhoja neliskanttisia, jotka sai kiristettyä kätevästi kun olivat koloihinsa oikean kokoisia jossa eivät päässeet pyörimään. 

Aisat asensin luonnollisesti ensin väärinpäin kovalla innolla ja sitten uudestaan oikeinpäin, jo vähän rauhallisemmin.

Siinä se sitten on. Valmiina hommiin. 

Yksi pikku juttu kuitenkin ensin.

 

Pelto näytti ensin about tältä. Sitten sinne tuli tällainen.

Naapurista, Havsgårdar luomutilalta tuli naapuri apuun. Ensin pellolla oleva risukko ja heinikko murskattiin.

Oli melko tehokasta meininkiä. Sitten yks kerta oli tapahtunut jotain ja pelto näyttikin jo tältä! Eli pelto kynnettiin, harmi kun en ollut paikalla.

Liehuhäntäni siellä tarkistaa työtä. Nämä tehtiin jo viime syksynä. Keväällä päästiin jo muihin puuhiin, samainen naapuri tuli avuksi. Päästiin äestämään. Usean kierroksen ja ristiin rastiin ajelun jälkeen pelto alkoi näyttää jo ihan oikealta pellolta!

Muutama viikko tuosta ja sitten päästiin hommiin! Vuorossa siis Planet Junior, jonka tehtävänä aurata perunoille vaot. 20 m pitkät vaot tehtiin, yhteensä pottua tuli maahan 8 eri lajiketta ja noin 240 metriä. 

Pottuja peltoon, hilirimpsis! Hikihän tossa tuli, mutta ehkä se kannatti. Ainakin Planet Junior pääsi arvoisiinsa hommiin. 

Siinä sitä vielä testattiin vekottimen monitoimisuutta, eri terillä vaan ja siementä piiloon peltoon. Aisat täytyy uusia, ovat aivan liian leveät, muuten homma toimii. 

Jotenkin ei aina arvaa kuinka paljon hommia tulee kun rupeaa jotain pientä projetkia kunnostamaan. Katsotaan satoa sitten ihan erikseen, kauniita unia, tää täti lähtee nyt nukkumaan!