Omavaraisuutta vain haaveissa?

Meillä tuntuu omavaraisuusaste vaihtelevan kovasti vuosien mittaan. Välillä kasvatukset onnistuu ja kellari täyttyy, välillä pihlajanmarjakoi syö omenat tai omenapuiden lannoitus on unohtunut. Viime kesä oli suorastaan surkea pottumaan kanssa ja kanojakin hävisi näädän tai muun vastaavan suihin.

Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään ja kuulin monelta tuttavalta että potut tai porkkanat oli kärsineet kylmästä kesästä. Meillä myös rakennusprojekti (joka on vallannut blogin täysin) vei suurimman osan ajasta ja sato jäi vähäiseksi. Onneksi omenamehua tuli hyvin ja kanat jaksavat munia.

Nyt kun rakentamisen tahti on rauhoittunut ja vain rauhallisia puuhasteluja on jäljellä (tai niinhän mä luulen ), sitä uskaltaa suunnitella ensi kesää ja hyötypuutarhan perustamista.

Mulla on tuossa talon vieressä pottumaan pohjoisin kulma ja siihen ajattelin hyötytarhaa laitella. Ja yritän pysyä mahdollisimman pienessä mittakaavassa. Sellaisessa että sen oikeasti jaksaa hoitaa ja että siitä olisi enemmän iloa kuin huolta. Siinä on sitten tilaa jatkaa etelämmäs fiiliksen mukaan. Tänä kesänä pottujen tilalle tulee maanparannuskasveja ja kanoille talvipuuhailuksi kauraa ja muuta pientä kivaa.

Sain jo laitettua sormet multaan kun vaihdoin kärsiville sisäkukille uusia multia. Ne onkin joutuneet odottamaan pari vuotta ja vain kestävimmät tuntuu olevan jäljellä. Vaikka sitä ajattelee että rakentaminen ei veisi ihan kaikkea aikaa ja jaksamista, sen todellisen aikasyöpön huomaa vasta kun alkaa normaali arki palautumaan ja voi istua iltapäivän katsomassa pojan käsipallomatsia tai vaihtaa kukille multaa ilman että kaikenkattava raksastressi nakuttaa takaraivossa tekemättömiä projekteja.

Nautin siis täysin rinnoin kun vanhoja puutarhalehtiä selaillen suunnittelen yrttipenkkiä ja mietin pitäisikö laittaa istutuslaatikoita vai syväpenkkejä, mihin kohtaan tulee kompostori ja jälkikompostointikasat ja pitäisikö vihdoin etsiä se piikitön tuoksuva köynnösruusulajike mistä luin vuosia sitten ja sille laittaa paikka talon viereen.

Omavaraisuutta ajatellen otan nyt vihdoin itseäni niskasta kiinni ja opettelen käyttämään ruoanlaitossa kasvattamiani vihanneksia. Olen ilmoittautunut vihannesviljelykurssille josta toivottavasti saan lisää oppia miten tehdä asiat älykkäämmin ja yksinkertaisemmin.

Suunnitelmia tuntuu olevan paljon, se missä järjestyksessä niitä toteutuu jää nähtäväksi. Parasta on juuri nyt ottaa rauhassa itselle aikaa suunnittelulle ja opiskelulle.

Voi kun tuoksun voisi jakaa tätä kautta, kesän tuoksuja oli tupa tulvillaan kun keitin lapsille marjakiisseliä mansikoista, mustikoista, vadelmista, puna- ja mustaherukoista. Nam!

Eilen oli ihanan valoisa pakkaspäivä, sen kunniaksi ostin kukkia piristykseksi. Hyvää alkanutta kevään odotusta kaikille <3

Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Mukana puuhassa on Korpinkiven tupa, Maatiaiskanasen elämää, Rakkautta ja maan antimia, Olipa kerran arki, Riippumattomammaksi, Farmer to bee ja Korkealan isäntä.