Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vessan kaappi

Loma vierähti nopeammin kuin osasin odottaa ja rästihommat on vieläkin tekemättä. Lähdetään nyt liikkeelle alakerran vessan kaapista.

Oltiin ostettu jo aikoja sitten lavuaari, jonka alle tarvittaisiin siis kaappi. Olin koulutuksessa Lohjalla ja siinä kotimatkalla selailin lähiantikvariaattien sivuja. Soittelin siinä aikani kuluksi näihin ja kyselin huonokuntoisia kaappeja. Antikvariaatti Elegans Lohjansaarelta lähetti ystävällisesti kuvia ja mittoja kaapeista puhelimitse.  Seuraavilla vapailla otin kaverini völjyyn ja lähdettiin reissuun.

Kun kaksi käsityöläistä lähtee reissuun, niin paluumatkalla ei autoon mahdu kuin unelmia ja älytöntä kikatusta. Eli siis kivaa oli, löydettiin kaikkea mitä ei arvattu tarvitsevammekaan. Aina mahtuu lisää vanhoja työkaluja verstaalle!

Sain ostettua kaapin, haettaessa paljastui että se oli talonpoikaisantiikkia. Kaappi oli kohtuullisessa kunnossa, eli siis puuosiltaan terve ja toimiva. Pähkin pitkään olenko nyt pelastamassa vai pilaamassa kaappia, mutta päädyin siihen että kaappi saa meillä uuden käytön ja muokkaan sitä mahdollisimman vähän.

Muutama reikä, laatikoiden muokkaus, kaksi maalauskeraa, uudet vetimet ja avot, meillä on vessassa lavuaarin alla kaappi. Kuva kaapin sisältä, pyysin sähkäreitä laittamaan pistokkeen myös kaapin sisälle. Saadaan pienessä vessassa hyödynnettyä tila tehokkaasti, partakoneen voi ladata kaapin sisällä.


Raksalla pienikin hetki vartioimatta niin kaikki pöytäpinnat on täynnä rompetta. 



Laatikoita jouduttiin vähän modaamaan putkistojen tieltä. 


Maalina Suomen Luonnonmaalien Aito pellavaöljymaali sävytettynä Tikkurin valkoisen sävykartaston sävyn 1923 mukaan. Valinta tehtiin tapetin ja kaakelin sävyjen perusteella. 




Toinen maalauskerta valmistui vasta kun kaappi oli jo ollut paikoillaan jonkun aikaa. Pellavaöljymaali kuivuu erittäin hitaasti. 



Tässä ennen ..


.. ja jälkeen. 


Hitti vai huti, pelastettu vai pilattu, tällaisia täällä pohditaan. Toimiva vessan kaappi siitä tuli, vähän se on korkea mutta pienimmille läträäjille on ruma muovinen jakkara käytössä. 

Reipasta, lumista ja aurinkoista hiihtolomaa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!