Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

torstai 9. helmikuuta 2017

Juuri nyt

Juuri nyt on hienoa katsoa kun tapahtuu niin paljon aina yhdessä päivässä. Runko nousee kovaa vauhtia ja ne kuuluisat Posi-palkitkin on jo siirtyneet miesvoimin sisälle. Asennusta vailla siis.
Juteltiin asennusporukan kanssa niitä näitä ja kysyin katon teosta. Vastauksena ettei voida tehdä kun kantava seinä puuttuu. Höm höm, hetken mietin ja sitten kerroin että talotehdas nimenomaan toivoi että ko kantava seinä tehdään puurakenteisena, pilareilla. Katsottiin yhdessä hetken aikaa kuvia ja asentaja totesi hyväntuulisesti että eihän tässä sitten mitään, päästään eteenpäin!

Olen koko ajan sanonut että tulkaa puhumaan ihan pikkujutuistakin ja myös itse yrittänyt kysellä paljon ja tarkentavia juttuja. Tässä kuitenkin jo toista omaa taloa rakennetaan ja lähisuvussa on rakennettu myös, joten osaa jo jutustella siten että saa kaikenlaista informaatiota esille. Mieluummin sata turhaa kyssäriä, kuin se yksi joka jää kysymättä ja sitten on jälkikäteen vaikeaa ja / tai hiton kallista korjata.

Onneksi on mukava asennusporukka. Tänäänkin anoppi ja appiukko tulivat meille ja laittoivat asennusporukalle valmiiksi aamupäiväkahvit voileivillä, itse jouduin lähtemään töihin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!