Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

perjantai 4. helmikuuta 2011

pihahommia

Oltiin pihalla puuhailemassa kaikennäköistä ja otin muutaman kuvan. Kuvassa näkyviä puutikkaita virittelin lumipenkkaa vasten sekä polun yli kuten näkyy ja kiipeiltiin niitä pitkin. Kiipeiltiin myös nurin käännetyn kottikärryjen yli, autokatoksen kivetyksen reunaa pitkin, kompostin yli ja isolla lumikasalla. Siis me kaikki, niin kivaa oli että siellä mentiin minä, Timi ja Indy vaikka koiraa varten tää ikäänkuin tehtiin.. =D

Valitettavasti en kyennyt kuvaamaan ja ohjaamaan koiraa samanaikaisesti joten suorituksista ei ole kuvia, mutta ihan kivasti meni. Ei ole vielä tullut vastaan sellaista alustaa tai paikkaa minne Indy ei olisi suostunut menemään ja niitä ollaan yritetty aktiivisesti koluta niin töissä kuin kotonakin.

Ensin riehuttiin jalkapallolla, jonka kanssa yritin saada enemmän pitämistä ja pitkäkestoista kevyttä taistelua aikaiseksi. Irrotus on suht hanskassa ja opetin sen aikoinaan niin että lelu pidetään paikallaan siten että kaikki toiminta lakkaa ja koira ei myöskään pysty palkkautumaan itsekseen lelun jäystämisestä. No tämähän toimi vallan upeasti ja liitin siihen vihjeen eli käskysanan kiitos. Tästä seurasi pienehkö ongelma joka ilmenee kun esineestä pitäisi vaan pitää kiinni rauhassa ja pitkään, eli silloin Indy tulkitsee että nyt pitäisi irrottaa. Tätä olen lähtenyt korjaamaan niin että vain käskysanasta irroitus saa aikaan uuden leikin ja jos päästää ilman käskyä irti, lähtee lelu karkuun eikä sitä oikeasti saa kiinni eikä siis siten pääse taisteluleikkimään, mikä on Indystä se kaikista kivoin juttu. Tämä on toiminut aika hyvin ja pitäminen on parantunut huomattavasti! jee!

Otettiin myös pitkästä aikaa haukkumista, se lähtee aika nopeasti ja yritän palkata vain matalampaan käskytyshaukkuun, en sellaiseen ikävän kimeään malihaukkuun ollenkaan. En ole hirveästi viitsinyt haukuttaa kun yleensä pääsen treenailemaan tässä omassa pihassa vain iltaisin ja naapuruston äidit ja isät jotka nukuttaa lapsiaan ei välttämättä niin diggaile mun ilmaisutreeneistä.. hih. Jostain syystä tarjoaa kovasti sitä että menee maahan ja sieltä haukkuu, mutta sama kai toi missä asennossa se tässä vaiheessa siellä on.

Niin siis kiipeilyjutskat palkkasin sitten jalkapallolla myöskin. Ensin palkkasin namilla, mutta sitten se vaan mennä tohelsi käden perässä ja tuijotteli mua eikä jalkojaan joten vaihdoin siihen että pallo kainaloon ja kun on rauhassa mennyt kiipeilyt niin sitten pallo lentää liikkeen suuntaan ja siellä saa peuhata sen kanssa.
Indy ei oikeastaan itsekseen rallattele esineiden kanssa vaan enemmän se on sitä että tuo sen mulle ja sillä pitäisi sitten leikkiä. Parempi kuitenkin näin päin, pysyy tuominen siinä sivussa hyvässä jamassa.

Tulipas taas tekstiä, tähän loppuun pari kuvaa kaveruksista.