Taas se alkaa..

 Jaa mikä alkaa? No rakentaminen. 

Vuonna 2016 aloitettiin nykyisen kotitalomme rakentaminen. Itse rakentamista edelsi pitkällisen prosessit kuten suunnittelu, lupaprosessi, lainahakemukset, edellisen talon myynti, kilpailutukset, tontin etsintä, materiaalien etsiminen ja muut, joista kaikki osat tuntuivat kestävän iäisyyksiä. 

Varsinaisen rakentamisen alettua, kaikki toimi kuin automaattiohjauksella, tiesi aina mitkä materiaalit pitää olla valmiina seuraavaksi, mikä on seuraava pakollinen työvaihe ja kuinka kauan suurinpiirtein kyseinen työvaihe kestää. Tai eihän niitä mistään ulkoa osannut, mutta riittävästi kun kyselee ja kuuntelee niin oppii ja itse rakentaminen sujui kohtuullisen nopeasti. Omat vaikeutensa siinä oli, niin kuin aina rakentamisessa. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, me ja rakennusporukka mokaili kukin vuorollaan, rahaa paloi ja yöunet kärsi. Stressi oli erityisesti miehellä varsin suuri kun oman yrityksen pyörittämisen sivussa pyöri tällainen pikku proggis. Omissa töissäni on selkeät vapaat ja työputket, joten pystyin paremmin jakamaan aikani näiden kahden välillä. Palkkatöissä toisella ollessa ei ole sitä yrittäjän kokonaisvaltaista vastuuta. 

Rakentamisen aloittamisesta on viisi vuotta aikaa saada tupa täysin valmiiksi. Jotenkin se viisi vuotta meni yhdessä hujauksessa ja ellei ystävämme olisi meiltä kesäjuhlissa kysellyt että milloinkas te tämän rakentamisen aloitittekaan, ei oltaisi hoksattu että lopputarkastuksen takaraja häämötti. 

Lopputarkastus saatiin kunnialla tehtyä, mutta siinä hötäkässä oltiin sitä mieltä että ei lähdetä autotallia vielä rakentamaan. Ei ollut rahaa, aikaa eikä ainakaan sitä jaksamista. Joten annettiin autotallin rakennusluvan raueta, ajateltiin että helpostihan sen saa taas, kun siinä oli jo lupa myönnettynä. 

Melkein pari vuotta sitten oltiin jo levätty sen verran että ryhdyttiin elvyttämään autotalliprojektia ja lähdettiin liikkeelle unelmista ja sitten niitä yritettiin saada realistisempaan muotoon kun tajuttiin että rahaa ei ollut vieläkään mistään ilmestynyt, eikä nykyisen lainan lisäksi saataisi varmastikaan lisää lainaa. Eikä kyllä haluttaiskaan. 

Suunnitelmana oli siis tehdä rakentamista pikkuhiljaa, kunhan nyt saataisiin ensin suunnittelu ja luvat kuntoon. 

Vain puolitoista vuotta rakennusvalvonnan kanssa jumpattuamme, alkaa mahdollisesti uusi rakennuslupa autotallille olla heltiämässä. Kiirettä on kuulemma pitänyt ja uusi rakennusbuumi on alkanut koronan jälkimainingeissa kustannusten noususta huolimatta. Ihmisillä on ollut aikaa keskittyä kodin kunnostukseen ja laajennuksiin niin talossa kuin puutarhoissakin. Jälkiviisaus kun kannattaa aina, niin olisi vaan pitänyt pitää edellinen lupa voimassa ja maksaa siihen lisämaksuja se melkein 400 e / vuosi. Onneksi jälkiviisaus on siitä ihana laji, että se kannattaa aina. Mitään hyötyähän siitä ei ole, mutta onhan se mukava ajatella kuinka paljon vähemmän ketuttaisi jos olisi tehnyt asiat toisin. 

Autotallille on räjäytetty kuoppa kallioon samaan aikaan kun talolle tehtiin vastaava kaiverrus räjäyttämällä toiseen kallioon. Eli kuoppa on ollut ilonamme jo vuodesta 2016. Kuopassa on aina vuodenaikojen vaihtelusta riippuen joko uima-allas, jäätikkö, ryteikkö tai kosteikko. Että ihan on saanut itse valita. 

Koska pohjan valmisteluja ei katsota rakennusvalvonnassa rakentamisen aloittamiseksi, kuoppa siis räjäytettiin yhtäaikaa talon kuopan kanssa. Autotallille vedettiin sähköt, vedet, salaojan poistot ja maalämpökaapelit yhtä aikaa talon vastaavien kanssa. Vuosi sitten pohjalle asennettiin salaojat ja sorapohja. Tänä vuonna mies on metsästänyt pikkuhiljaa rakennusmateriaaleja erilaisista facen raksaryhmistä. Nyt formut odottavat siellä betoniautoa kuin pikkulapsi joulupukkia. Joulupukkihan tulee vasta kun se on tilattu, joten samaa lähtölupaa me odotamme rakennusvalvonnasta kuin kuuta nousevaa. 

Nyt rakennusvalvonnan kanssa käydyn tapaamisen jälkeen olo on toiveikkaampi ja ajattelin lähteä herättelemään blogia talviunilta, jos vaikka päästäisiin tositoimiin ennen pakkasia. 

Kyllä se siitä, hyvin me vedetään, vielä tästä hyvä tulee, jaksaa jaksaa, lopussa kiitos seisoo. Ja muita latteuksia tähän loppuun. Tsemiä kaikille rakentajille, facen raksakirppiksillä tavataan!

Alla oleva video on vuodelta 2016, joten kuvanlaatu ei päätä huimaa. Siitä se autotallikuopan tarina kuitenkin alkoi, joten olkaapa hyvät!

Ihan täysi luotto ei ole näihin vanhoihin videoihin, niin tästä linkistä sitten pääsee katsomaan videon ja lukemaan aloituksen stressitasoja talonrakennuksen alkuajoilta

Kaivon huolto

 

Pihallamme on vanha rengaskaivo, jonka edellinen omistaja oli kaivauttanut. Kaivon paikan oli tullut katsomaan mies varvun kanssa, ja useista mahdollisista paikoista tämä oli kuulemma ollut paras. Tontin läpi kulkee ilmeisesti maanalaisia vesisuonia, tämä näkyy lähinnä siten, että paikoin maa on märkää ympäri vuoden. Tila on vanhaa merenpohjaa, parin metrin syvyydestä viimeistään tulee vastaan savikerros.

Kaivo oli surkeassa kunnossa, rengaskaivon tiivisteet pursusivat kaivon sisälle ja kaivon kannessa oleva luukku veteli viimeisiään jo yhdeksän vuotta sitten, kun ostimme tontin.

Kaivon kunnostaminen on ollut yhtenä kohtana erittäin pitkässä projektilistassa, nyt asian hoitoa puolsi useampikin seikka. Ensinnäkin olin kutsumassa kaivinkonetta kuskeineen tontille tekemään muutaman pikkuhomman, joten kaivon kunnostamisen alkutoimet menisivät siinä samassa. Toisekseen viime talvena jatkuvan sulamisen ja jäätymisen seurauksena kaivon viereisen etupihan maa oli routinut ja routa oli siirtänyt myös kaivon renkaita siten, että hienojakoinen siltti pääsi suoraan kaivoveteen. Olemme käyttäneet kaivovettä lähinnä puutarhan kasteluun, joten sinänsä asialla ei ollut suurta hoppua. Kolmantena seikkana otettiin huomioon tämänhetkinen maailmantilanne, varaudutaan omavaraisuuteen myös käyttöveden osalta. Huomioon tulee väistämättä ottaa myös ilmastonmuutoksen merkitys. Kuivuus pahenee vuosi vuodelta, emmekä mekään täällä viileässä pohjolassa ole siltä enää kauaa turvassa. Vesivarantojen käyttömahdollisuus ei juuri nyt tunnu ehkä tärkeältä, mutta jos lämpeneminen jatkuu tätä tahtia, aletaan myös meillä kärsiä kuivuudesta enenevissä määrin. Oma kaivo voi olla silloin kultaakin kalliimpi.

Kävin Helsingissä kevätmessuilla Suomen Kaivohuollon ständillä kyselemässä kaivon huollosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä, ajatuksena oli tehdä huolto kaivolle itse. Sain hyviä vinkkejä ja opastusta kaivon huoltamiseen. Heillä oli tarjolla ilmainen kaivon kuntotutkimus, joten tartuin tietysti syöttiin ja tilasin kuntotutkimuksen kaivollemme. Muutama viikko messukäynnistä heiltä soittikin mies ja sovittiin ajankohta tutkimukselle.

Suomen Kaivohuollon mies tarkisti kaivon ja kertoi mitä kaikkea kaivohuoltoon kuuluu. Totesimme huoltomiehen lähdettyä, että taitaa olla viisainta tilata ammattimiehet kerrankin paikalle tekemään huolto. Meiltä puuttui jonkin verran tarvittavia työkaluja, ja lisäksi meillä on muutama muukin projekti päällä samaan aikaan, joten olisipa hienoa, kun kerrankin joku proggis valmistuisi ilman omaa työpanosta.

Sovittiin päivä huollolle, varmistin että kaivinkonekuski ehtii paikalle ennen kaivohuoltoa. Soittelin vielä kaivohuoltoon ja tarkistin, oliko suunnitelmani kaivinkoneen käytöstä ja kaivon eristämisestä järkevä. Ajatuksena oli vaihtaa maa kaivon ympäriltä salaojasoraan, jota on sattuneesta syystä iso kasa odottamassa seuraavaa projektia.

Kaivinkonekuski saapui paikalle ja kaivoi kaivon ympärystän auki. Toiseksi ylimmäinen rengas suorastaan lillui savensekaisen siltin päällä ja luulimme jo, että renkaasta on mennyt huullos kokonaan rikki. Nostettiin renkaat ylös ja todettiin, että puhdistuksen jälkeen renkaan huullos oli lähes ehjä ja täysin käyttökelpoinen. Kaivo on kohtuullisen matala, vain neljä rengasta, noin kolme ja puoli metriä syvä.

Puhdistettiin kaksi ylintä rengasta maa-aineksesta, jonka jälkeen renkaat laskettiin takaisin paikoilleen. Kaivon vesi olikin jo kolmannen renkaan yläosassa, joten kaikkia renkaita ei pystytty ilman kaivon tyhjennyspumppausta kaivamaan ylös.

Mieheni oli hakenut paikallisesta rautatavaraliikkeestä ainoaa eristettä mikä sattui sopimaan tarkoitukseen ja pyöritin sen kaivon ympärille. Kaivohuollosta kerrottiin, että jos vaihtaa kaivon ympärillä olevan maa-aineksen salaojasoraan, ei eristettä välttämättä tarvita lainkaan. Varsinkin kun kaivo on käsittääkseni routinut vasta tämän yhden kerran. Laitettiin kuitenkin eriste, kun se kerran oli hankittu ja täytettiin kaivon ympärystä noin 70 cm leveydeltä salaojasoralla.

Kaivinkonekuski vei vanhat maat yhä kasvavaan maakasaan, siisti kaivonympäryksen ja käänteli haluamani kivet sopiviin paikkoihin kaivon eteen. Kivet ovat toki kauniita, mutta käytännöllisyys on tässä etusijalla. Nyt kukaan ei aja autoa liian lähelle kaivoa, tai siirtele kaivonrenkaita vahingossa talvella lumia auratessa.

Sovittuna päivänä kaivohuoltomiehet saapuivat paikalle, hoidettuaan sitä ennen yhden rengasrikon peräkärrystään.  Huollossa kesti aika tarkkaan neljä tuntia. Ensin kaivo tyhjennettiin. Talteen otetulla tyhjennysvedellä huoltomiehet pesivät kaivon painepesurilla ja loput käytin potagerin kasteluun. Yllättävän vähän sieltä tuli vettä, noin neljä tynnyrillistä.

Pesun jälkeen miehet kaivoivat pohjan niin tyhjäksi kuin uskalsivat. Jos maa kaivon pohjan alla on oikein hienojakoista, kuten silttiä, saattaa kaivon pohja pulpauttaa pohjan alapuolelta maan yhtäkkiä kaivon sisälle, jos pohjasoran tyhjentää liian tyhjäksi. Tässä tapauksessa niin ei käynyt eikä kaivon pohjalta löytynyt aarteita tai muuta yllättävää.

Miehet joutuivat kerran tyhjentämään lisää vettä kaivosta huollon aikana, eli jonkinlainen virtaus kaivossa on. Vettä tulee tasaiseen tahtiin. Kaivo ei ole koskaan kuivunut, ei edes kuivimpina kesinä.

Seuraavaksi kaivo desinfioitiin ja pohjalle laitettiin kerros Nilsiän kvartsihiekkaa ja Nordkalkin kaivokalkkia neutraloimaan mahdollisesti hapanta kaivovettä.

Kaivonrenkaiden saumakohdat tiivistettiin pikabetonilla, näin estetään pintaveden ja maa-aineen pääseminen kaivon sisälle. Veden tulee saapua kaivoon ainoastaan pohjasoran läpi suodattumalla.

Kaivoon lisättiin yksi rengas maan päälle ja sen kylkeen porattiin reiät pumpun sähköjohdolle sekä vesiletkulle. Myös vanha kansi korvattiin uudella metallisella, lukittavalla kannella.

Kaivoon asennettiin Grundfos SBA 3-45A All in pumppu. Pumpun käyttö on helppoa, sähköjohto seinään ja kääntää kaivon kylkeen asennetusta kahvasta, niin vettä tulee. Vielä kun löydän riittävän pitkän letkun, saan kasteltua myös kasvimaan ilman jatkuvaa kastelukannujen kantamista! Suorastaan hihkuin itsekseni, kun sain ensimmäistä kertaa kasteltua potagerin kasvatuslaatikot tuosta noin vaan letkulla! En ole koskaan käyttänyt kasteluun kunnan vesijohtovettä, se tulee mielestäni liian kalliiksi. Nyt saa kasteluvettä lorottaa ihan huoletta, kun vesi tulee omasta kaivosta.

Vielä oli odotettava kaksi viikkoa ennen veden testausta. Vesinäytepaketin sai kaivohuoltoporukalta, vastaus saapui nopeasti ja tulokset olivat aavistuksen masentavat. Vesinäytteen väristä jo pystyi päättelemään, ettei se ihan juotavaa vielä ole. Tosin emme käyttäneet vettä niin paljon kuin oli ohjeistettu kaivon huollon ja näytteen ottamisen välisenä aikana. Otamme siis toisen vesinäytteen muutaman kuukauden kuluttua ja toivotaan että humusarvo olisi parempi.

Vesinäytteessä tutkitaan pitoisuuksia ja arvoja seuraavista asioista: rauta, mangaani, happamuus, sähkönjohtavuus, kalsium, magnesium, kovuus, koliformiset bakteerit, e kolibakteerit, nitriitti, nitriittityppi, nitraatti, nitraattityppi, kupari, hapettuvuus, humus ja fluoridi. Näytteessämme humus ja hapettuvuus olivat reilusti arvojen yläpuolella, kuten myös rauta ja mangaani. Bakteereja ei onneksi löytynyt.

Näistä korkeista arvoista rauta aiheuttaa veteen makua ja väriä, mutta ei ole vaarallista ja vesi olisi juotavaa keittämisen jälkeen. Mangaani suurina määrinä on haitallista pienille lapsille, veden keittämisen jälkeenkin. Humuspitoisuus tuo veteen myös hajua ja makua, se ei ole terveyshaitta, mutta ei miellyttävääkään. Näistä kaikista ongelmista pääsee eroon Fema 600 nmh- monisuodattimella, jonka voi asentaa tarvittaessa. Kyseinen laite suodattaa korkeat rauta, mangaani, kalkki, ammonium ja humuspitoisuudet vedestä. Tällä hetkellä suodattimen käyttöönotto ei ole aiheellinen, kaivovettä käytetään edelleenkin ainoastaan kasvimaan ja keittiövihannesmaan kasteluun. Hyvä on kuitenkin tietää, että tarvittaessa kaivon vettä voi juoda keitettynä tai pidempiaikaiseen käyttöön sen voi ottaa asentamalla suodattimen.

Kaivon huolto toi meille lisäarvoa eniten vesipumpun asentamisen takia, lisäksi oli mukava saada taas yksi projekti valmiiksi ja pihamaata siistimmäksi. Koko projekti tuli maksamaan noin 5000 euroa, tähän kuului pumppu, materiaalit sekä työt. Onneksi työn osuus on kotitalousvähennyskelpoinen.

Tontillamme on toinenkin kaivo, se sijaitsee omenapuutarhan vieressä. Korkeuskäyrä näyttää siinä kahta metriä merenpinnan yläpuolelta. En ihmettelisi, vaikka vesi olisi hieman suolapitoista, sillä merelle on matkaa muutama sata metriä kaivolta. Kaivon ylimmät renkaat ovat täysin säpäleinä, kaivinkone on ilmeisesti rikkonut sen kaivaessaan aikoinaan naapurin tontille johtoja. Kaivo on täynnä maata ja sen syvyydestä ei ole tietoa. Maa kaivon sisällä on kuin juoksuhiekkaa, joten kaivo on suojattu, ettei sinne pääse lapsia tai eläimiä. Tämä kaivo kunnostetaan aikanaan omin voimin, sen tarkoitus on toimia pesuveden ja kasteluveden lähteenä. Onneksi nyt on hyvät ohjeet kaivon rakentamiseen. Kaivinkoneelle on siis taas tiedossa hommia, mutta odotetaan sitä ainakin ensi kesään saakka.

Pölkkysaviresepti

 Pölkkysavirakentamiseen savilaastin reseptiä lupailin tuossa edellisessä kirjoituksessa. Ajattelin ensin lisätä sen vanhaan postaukseen, mutta menköön nyt näin. 

Selailin tänään reseptikirjaani kun tein puolukkapuuroa ja mietin että pitäisikö nämä muutkin reseptit kirjoittaa seiniin tai oviin niin pysyisivät ainakin tallessa. 

Viimeisten valonsäteiden voimalla kävin ottamassa julkaisukelvottomia kuvia huussin ovessa olevasta reseptiikasta joten niitä kuvia ei tässä näy, mutta reseptin saatte kyllä. Resepti ei ole minun keksintöäni, vaan Rasekon opettajan Veikko Virkkusen ja hänen kollegansa käsialaa. Veikko tuli mukaan myös meille pitämään oppilaille pölkkysavipäiviä ja häneltä ja oppilailta sain arvokkaita neuvoja muuraamiseen ja eri laasteihin. 

Moni on facen saviryhmissä maininnut että on tehnyt tai on aikeissa tehdä myös vastaavia rakenteita ja toive ohjeesta tuli sitä kautta. Tämä ohje on siis toiminut meillä hyvin joten olettaa saattaa että muuallakin toimii. Toki pitää aina muistaa soveltaa savilaadun mukaan ja miksei vähän huvikseenkin. 

Savilietteen teko kuivasta savijauheesta tai rakeesta menee suurinpiirtein näin. Suureen muuraussaaviin laitetaan 4 ämpäriä vettä, siihen kaadetaan kuivaa savea yhteen kasaan keskelle siten että keon huippu jää pinnalle näkyviin. Odota 15 minuuttia, sekoita. Odota uudestaan 15 minuuttia tai enemmän ja sekoita uudestaan. Jos liete on tasaista, ota tasan 1 dl savilietettä ja kaada se vaaterissa olevan tasaisen ja kuivan lasipinnan päälle. Kirppikseltä vaikka vanha peili toimii tässä hyvin. Mittaa lasin päälle kaadetun lietteen halkaisija, jos se on 15 cm, on liete valmista. Kannattaa etsiä desin mitta, jonka yläreuna on tasan desin verran, tämä helpottaa mittaamista, sillä mitan sisäpuolella olevia viivoja ei savea mitatessa näy. 

Sitten maasta kaivetun, suoraan kasasta otetun saven käyttö. Tämä on hyvä tapa, jos on kasa savea ja paljon muurattavaa ja tyhjiä tynnyreitä.  Ota riittävän suuri tynnyri, täytä se maks puolilleen savikökkäreillä, jos kököt on yli pään kokoisia kökköjä, halkaise ne pienemmiksi. Riippuu siitä, kuinka kauan aikaa aiot odottaa saven liettymistä. Täytä vedellä, kuitenkin siten että sekoittimesi yltää melkein pohjaan saakka ilman sähkölaitteen tunkemista veden alle. Odota vuorokausi ja sekoita. Kun savikökkäreet pienenevät, ne imevät itseensä lisää vettä, joten sekoittele muutaman kerran muutaman tunnin välein, kunnes liete on tasalaatuista. Kuori lietteen päältä juuret ja muut roskat mitä on saattanut olla saven sisällä. Kivet painuu pohjaan, ne voivat asustaa siellä kunnes tynnyri on tyhjä savesta. Jos teet savea varastoon, jätä savilillu varjoon ja laita päälle joku kansi ettei eläimet tai ylenmääräinen sade pääse tynnyriin. Jos aiot käyttää savea heti, tee yllä mainittu 15 cm testi. Lisää savea tai vettä, riippuen onko liete liian löysää tai liian tiukkaa. Älä huijaa itseäsi testin kanssa, se ei kannata. Kuivaa, hienoa savea kannattaa olla varastossa pari ämpärillistä, jos vettä on lirahtanut liikaa ja savea täytyy lisätä. Kuiva savimuru liettyy suorastaan sihinää pitäen veteen, joten sen lisääminen on huomattavasti nopeampaa kuin isojen kökkäreiden. 

Minulla oli usein kolme tai neljä tynnyriä yhtäaikaa käytössä, joissa osassa oli savea liettymässä ja yhdessä oli valmista lietettä josta sitten tehtiin muurausmassaa. Kuvat on vihertäviä johtuen vihreiden tynnyreiden läpi siilautuvasta valosta.

Itse massan teko.

Ota kaksi samankokoista ämpäriä. Itse käytin kahta 10 litran muurausämpäriä. Ota valmiista, testatusta lietteestä isoon muuraussaaviin 3 ämpärillistä lietettä, lisää ensin 2 samankokoista ämpärillistä kuivaa sahanpurua ja aloita sekoittaminen varovasti, liete roiskuu herkästi tässä vaiheessa. Lisää yhteensä noin 5-7 ämpärillistä sahanpurua ämpärillinen kerrallaan. Sekoita rauhallisesti ja saavia ympäri kävellen siten, että jokainen ämpärillinen sahanpurua tulee sekoitettua kunnolla erityisesti loppuvaiheessa, ettei tule vahingossa liikaa sahanpurua. Sekoittaminen on helpompaa jos ei tarvitse lisätä savilietettä enää lisää. 

Massa on valmista kun seuraavat kriteerit täyttyvät. 

- Massan tulee olla saavin reunoista irtoavaa. 

- Täristä sekoittimella saavin reunaa, saavin reunaan tulee kertyä vettä. 

- Sekoituksen lopussa massan tulee vajuta keskeltä. 

- Massa ei saa olla tahmeaa. 

- Massan rakenteen tulee olla näkyvissä, eli sahanpurun näkee. 

- Massan tulee irrota muurauslaastasta heitettäessä. 

Parhaiten massaa oppii tekemään tekemällä. Pienet heitot massan laadussa ei häiritse, mutta muuratessa erot huomaa ja myös käytössä oleva savi ja sen ominaisuudet vaikuttavat. 

Meillä oli todella lihavaa savea, siinä ei ollut seassa lainkaan hiekkaa. Savi kaivettiin rakennusvaiheessa tulevan talon paikalta, sitä oli useita metrejä paksu kerros, josta kuorittiin vain osa päältä pois. Maanrakentajat kertoivat, että kaivaessaan törmäsivät kiinteään savikerrokseen, jota eivät halunneet häiritä. Sitä alempaa savipatjaa ei siis kaivettu, vain pintamultakerroksen alla olevat savet kaivettiin pois. Sitä kasaa olen nyt käyttänyt. 

Miten saven hiekkaisuus vaikuttaa sekoitussuhteisiin, sitä kannattaa kysyä ammattilaisilta, esimerkiksi Suveka Kymäläinen pitää savipajoja ja -koulutuksia.

Olin alussa itse jonkin verran epäileväinen saven käyttöä kohtaan. Mietin esimerkiksi sitä, lähteekö savi valumaan sateen mukana pitkin seiniä, sulaako se pois. Täällä meillä sataa vettä vaakasuoraan, eli seinät kastuvat usein koko korkeudeltaan. Pääsin testaamaan tätä kun jouduimme purkamaan yhden kohdan ja siitä jäi kuivaneita savilaastipaloja. Laitoin pitkän palan vesiastiaan ja annoin olla siellä kuukauden verran. Pala kostui ja mureni hieman päistä ja ohuista kohdista, mutta muuten sille ei käynyt mitään. Sama pala on nyt toista vuotta ollut ulkona sään armoilla eikä sille ole tapahtunut juurikaan muutoksia. Oletan että sekoittaessa massaan tulee samantyyppinen sitko, kuin pullaa leivottaessa, kokonaiskoostumus siis muuttuu ja se sitoo saven, veden ja sahanpurun yhteen tiiviisti. 

Siinä kaikki mitä tiedän savilietteen tekemisestä, juuri sen verran kuin omaan projektiin tarvitsee. Seuraava saven kanssa askartelu tulee todennäköisesti olemaan savirappaus ja sitä varten pitääkin mennä kurssille tai kutsua ammattilainen opettamaan alkuun. Savea riitää vielä kasassa muutamaan projektiin! 

Viimeisessä kuvassa Kukkaprinsessa Milli Ensimmäisen viralliset tarkastusmerkinnät. (Milli on poikamme kissa).

Pölkkysavikanala ja sen tuskainen rakentamistaival

Savi, savilillu, mössö, kasa. Tarkoitus oli kertoa pölkkysavirakentamisesta ja sen hienoudesta, mutta kuvia tietokoneelta etsiessäni huomasin muistelevani vain sen järjetöntä työläyttä. Jokaisen rakennusvaiheen käsittämätön työläys oli välillä musertavaa. 

Mutta aloitetaanpa alusta. Kun alettiin rakentamaan nykyistä taloamme, pyysin kaikessa viisaudessani maanrakennusurakoitsijaa sijoittamaan kaikki eri maalajit eri kasoihin. Tulisin niitä käyttämään tulevaisuudessa projekteissani. Miehet vaihtoivat kummastuneita katseita keskenään, mutta kysyivät lopuksi että mihin kasat laitetaan. Osoitin paikat ja tarjouksista huolimatta en suostunut luopumaan arvokkaiksi katsomistani materiaaleista. Tämä oli myös halvin vaihtoehto, sillä tonneittain kiviä, kuutioittain savea, multaa ja sekalaista maa-ainesta olisi tullut erittäin kalliiksi rahdata tontilta pois. Tilaahan meillä on säilytellä järjettömiä määriä materiaaleja, joten kukaan ei ollut halukas kinaamaan kanssani tästäkään asiasta. 

Niinpä minulla (meillä) on, no sanotaan vaikka että riittävästi omiksi tarpeiksi erilaisia maa-aineksia läjitettynä kauniisti pitkin pihaa. Korkein maakasa on noin 5 metriä korkea, eli kasat on kohtuullisen isoja. 

Kuten aiemmassa postauksessani pölkkysavirakentamisesta kerroin, savirakentajiksi opiskelevat tulivat meille pariksi päiväksi harjoittelemaan pölkkysavitekniikkaa. Itse sain siinä samalla opit pölkkysavirakentamisen saloihin. Toki ahkera youtuben selailu oli jo tuottanut osan tiedosta etukäteen.  

Edellisessä jutussa kerroin miten valmistelin savea ensin kuivattamalla ja hienontamalla, mutta se(kin) oli järjettömän työlästä joten kurssilaisten lähdettyä oikaisin pari mutkaa. 

Peruuttelin traktorilla takalaatikko edellä savikasaan muutamia kertoja, kunnes kyydissä oli järkevä määrä kuivaa savea. Rikoin muutaman isomman möykyn lapiolla ja heitin kaiken isoihin vihreisiin tynnyreihin ja vettä päälle riittävästi. Odotellaan muutama päivä ja kunnon sekoitus ja avot, jo oli savilillua tarjolla. Tynnyrit löytyivät tontilta kun tänne tultiin ja niitä on käytetty useissa eri projekteissa niiden rumuudesta huolimatta. 

Sekoittamisen jälkeen savi oli ihanaa tasaista löllöä, kivet painuivat pohjalle ja kevyemmät puu- ja kasvijäämät nousivat kellumaan pinnalle, josta ne oli helppo noukkia pois. Savilöllö sai asustella vihreissä tynnyreissä sellaisenaan. Valmistin lopullisen koostumuksen mukaista lillua aina yhdessä isossa tynnyrissä kerrallaan sekoittamalla siihen vettä kunnes savitesti näytti hyvältä. Saven testaaminen on selitetty edellisessä pölkkysavipostauksessa. 

Valmista savilillua sitten otettiin reseptin mukainen määrä ja siihen sekoitettiin sopivassa suhteessa kuivaa sahanpurua kunnes massa täytti tietyt kriteerit. Resepti on kirjoitettu ulkohuussin oveen, siitä se ei ainakaan häviä, ja hyvä niin, koska minulla on siitä kuva otettuna, mutta nyt en löydä ko kuvaa mistään. Liitän sen tähän myöhemmin. 

Savilaastilla on erittäin miellyttävä muurata, se ei valu, ei haise pahalta, eikä ole myrkyllistä tai vaarallista vaikka osuisi iholle. 

Työkalut oli ihan normi muuraus- ja rakennustyökaluja. Ainoa minkä ostin tätä projektia varten oli iso sekoitin. Nokkakärryt oli erittäin hyvä apu täysien muuraussaavien siirtelyssä. Ovi- ja ikkuna-aukkoihin tehtiin tuollaiset loveukset estämään puiden liikkuminen sivusuunnassa ja samalla ilmanvirtausta vähentämään. Aukot jätettiin vapaaksi savesta, koska seinärakenteet painuvat hieman, mutta aukkoja kannattelevat lankut eivät painu. Myöhemmin täytin vielä kolot villalla.

Eläkeläinen kesätöissä. Tosin näistä ei maksettu palkkaa, muuta kuin satunnainen valmis ruoka tarjoiltiin naamarin eteen. Silti se jaksoi joka päivä raahautua paikalle ja teki hommia voimiensa mukaan. Muuratessa oli pakko olla yksi kummallakin puolella seinää muuraamassa, joten helpoiten se hoitui kahteen pekkaan. Mummin voimien mukaan kun mentiin, niin kaksi saavillista päivässä meni helposti, kolmas meni voimien äärirajoilla ja kevyen valituksen säestyksellä. Saavillisesta tulee muistaakseni noin kuusi ämpärillistä savilaastia. Että melkoisen reipas eläkeläinen! Toisaalta oli hyvä että tahti oli jokseenkin rauhallinen, tuli itsekin tehtyä myös muita puuhia ja myös nautittua lämpimästä kesästä. 

Vuoluhevonen oli taas kultaakin kalliimpi vekotin, kun piti jo valmiiksi sahattuja pölkkyjä kuoria joiltain osin uudestaan. Rungot kuorittiin kokonaisina jo aiemmin, mutta osittain kuorintatiimiltä oli jäänyt nilaa tai muita kuoren osia jäljelle ja ne piti myös poistaa. 

Materiaalia hankittiin tietysti jo vuosia aiemmin kuivumaan, mutta sen menekki yllätti kuitenkin. Pihalla sattui olemaan talon rakentamisesta yli jääneitä hirrenpätkiä joiden leveys ei ihan riittänyt. Ratkaisu oli halkaisukiila ja pari vanhaa kirvestä. Halkaisin hirret ja ruuvasin puolikkaat kiinni toisiinsa oikealle etäisyydelle. Seinän paksuus on 40 cm. Hirsien välit täytin kuivalla sahanpurulla. 

Materiaalina voi käyttää haapaa tai pihkapuita kuten kuusta tai mäntyä. Puiden pitää olla kuivia. 

Myös hirsiladon rakentamisesta jääneet hirrenpätkät käytettiin hyödyksi. Nurkissa pölkkyjen pituus oli 60 cm ja ne aseteltiin pitkittäin seinän suuntaisesti vuorokerroksin eri suuntiin. 

Joka seinä sidottiin ainakin kerran koko seinän pituisilla laudoilla jotka kiinnitettiin nurkkapölkkyihin puutapein. Näin rakenne pysyy toivottavasti paremmin kasassa. Myös nämä välit täytettiin sahapurulla. Savella tiivistettiin kaikki raot. Pölkyt eivät missään kohtaa ole toisiinsa suoraan kosketuksissa, vaan välissä on aina kunnon annos savea. 

Ikkunoita soviteltiin kesken kaiken, varmisteltiin mitat että ne edelleenkin sopii niille tehtyihin aukkoihin. 

Yhtenä aurinkoisena päivänä kävin lainaamassa naapurilta peräkärryn ja niin lähdettiin Valmetin kanssa reissuun. Reissussa kuluikin lähes koko päivä, ajettiin Santalaan hakemaan soraa kanalan lattian alle. Valmetti piiputti pari kertaa, mutta pidettiin tauko ja sitten taas hissukseen köröteltiin sivuteitä pitkin. 

Sorat heiteltiin käsivoimin oviaukosta sisään kanalaan, siinäkin meni muutama tunti vaikka vuorotellen tehtiin. 

Kattotuolit saapuivat oikea-aikaisesti ja ne pitikin asentaa paikoilleen ennen päätykolmioiden muuraamista oikean koron varmistamiseksi. Onni on mies joka tulee aina avuksi mittaamaan ja asentamaan ja ehdottamaan älykkäämpiä ratkaisuja. Kaikista älykkäintä olisi tietysti ollut tehdä kanala jostain muusta kuin pölkkysavirakenteesta..

Työturvallisuudesta tingittiin, mutta ei pudottu kertaakaan. Telineetkin oli ihan kelvolliset, mutta lähestulkoon kaikki kuiva puutavara oli siihen mennessä upotettu seiniin joten kahdella pitkällä lankulla tasapainoiltiin viimeiset muuraukset. 

Yhtäkkiä muurausurakka olikin valmis. Nämä kuvassa näkyvät hullut muurasivat kahdestaan noin 95 % koko kanalasta. 

Vaatteilla ei paljon koreilla meillä muutenkaan, mutta vikana muurauspäivänä kamat oli kyllä sen näköiset että oli muurattu jo ihan tarpeeksi. 

Muurauksen loppua juhlistettiin, mutta eihän se ilo siihen vielä loppunut. Seuraavaksi naputeltiin katto täyteen lautaa. Mummi opetteli käyttämään sirkkeliä ja hyvin sujui taas kahdestaan hommat. 

Lattiaan tuli soran päälle reilu kerros styroksia, kaikki jämät mitä tontilta löytyi. Styroksin päälle raudoitus ja raudoituksen päälle betonivalu. Valun hoiti luottomuurari, sellainen oikea muurari, Jonas Lindfors. 

Kattohuopaa asennettiin koko perheen voimin. Tässä tyttären tyylinäyte. 

Kun katto oli valmis, laitettiin ikkunat talveksi paikoilleen, pitämään luonnonvoimat talon ulkopuolella. 

Keväällä sitten maan sulettua rakennettiin aitaus. Purettiin vanhat koirahäkin elementit, hyvät puuosat valttasin ja ne käytettiin uudestaan tässä uudessa kanalan aitauksessa. Vanhat verkot pääsivät marjatarhaan suojaamaan pensasmustikoita jäniksiltä. Uudet verkot ostin ja ne kaivettiin 30 cm maan sisään. Aitauksen päälle tuli vanha haukkaverkko, sitä jouduin ostamaan lisää aitauksen laajenemisen takia. 

Ikkunat on tontilla olleen talon ikkunoita jotka säästin tulevia käyttötarkoituksia varten. Ikkunat kunnostin, hioin, kittasin ja maalasin. Sisäikkunat on valkoiset, ulompien ikkunoiden ulko-osat on vihreät, kuten myös ikkunanpielet. 

Kanat saapuivat keväällä ja niistä joskus toiste parempia kuvia ja juttua. Näin se vaan valmistui tämäkin projekti, muutaman vuoden viiveellä. Yksi kesä meni leikkauksista toipuessa, kärsivällisyyttä taas kysyttiin kun olisin mieluummin ollut rakentelemassa kesken olevia projekteja valmiiksi. 

Tämä on ensimmäinen talvi kun kanat on kanalassa ja rakenne on tähän mennessä toiminut hienosti. Sisäkatossa on parikymmentä senttiä villaa. Lämmityksenä on yksi lämpölamppu ja kestopehku. Katossa on biolanin tuulituuletin pitämässä ilmanvaihtoa yllä. Sähköt on vedetty kanalaan ja valot toimivat ajastimella. 

Kanat oppivat viime kesänä hyvin kulkemaan niille tarkoitetusta aukosta seinässä, ulkoilevat välillä aitauksessa ja välillä vapaana pihalla. Yöksi luukku laitetaan kiinni, kanat menevät itse ajoissa kanalaan iltapuulle. Kanat ovat viihtyneet hyvin ja vielä ei ole ilmennyt mitään ongelmia. 

Pientä päivitystä on tulossa kanalan kattoon, ihan vaan huvikseen ja istutuksia aitauksen vierelle sekä mahdollisesti pieni katos sadepäivien ulkoilua varten. 

Pitkääkin pidempi teksti tuli, mutta ajattelin polkaista kaiken ulos kerralla. Reippaammat jaksoivat tänne saakka, hyvä te!

Suunnitteluhulluus ja sen yllätyksellisyys

 

Odotan jo kevätahavaa, kun aurinko jo vähän lämmittää, mutta tuuli puhaltaa vielä kylmästi. Odotan sitä rauhallista kävelyä ympäri pihaa, kun sieltä täältä yhtäkkiä huomaa kasvavan jo jotain vihreää. Heinät on vielä talven jäljiltä lakastuneita ja pitkiä, mutta niiden väleistä helmililjat ja krookusten lehdet pilkottavat, tuoden lupauksen matalasta väriloistosta, jonka huomaa parhaiten aurinkoisina päivinä. Joka päivä käyn tarkistamassa ovatko jo krookusten kukat auenneet ja muistutan perhettä ja erityisesti mahdollisia vieraita hitaasta ja maata tarkkailevasta kävelytyylistä, koska kevään pienet kukkijat ovat sattuneet asettumaan poluille ja nurmikolle ihan miten sattuu. On siis väisteltävä näitä pieniä helmiä ja siksi kävely näyttääkin ulkopuolisen silmin ehkä enemmän humalaisen hoipertelulta kuin rauhalliselta iltapäiväkävelyltä. Onneksi täällä meidän perällä naapurit on kaukana, vain yhdet saattaa oikein kuikuillessaan ihmetellä iloista huudahtelua ja maahan tuijottelua.

Nyt on vielä maassa lunta ja lisää sataa jatkuvasti. Tammikuu on vasta alkanut ja pikkuhiljaa alkaa multasormia syyhyttämään, viime vuosien puutarhalehdet ilmestyvät kaikille kodin tasoille hiirenkorville selailtuna. Kasviluetteloita tutkitaan, ympyröidään mielenkiintoisia uutuuksia ja niitä siemeniä, joita on vuosia yritetty jostain etsiä.

Katselen puutarhaohjelmia netistä ja kuuntelen podcasteja, päivittäin lisääntyvä valo herättää minua joka päivä vähän enemmän ja on vaikea keskittyä päivittäisiin askareisiin. Puutarhahulluus pitäisi diagnosoida, samoin kuin neuloosi ja kehräysvimma, rakentelu ja kanojen kasvattaminen. Sitten diagnoosin saatuaan voisi rauhassa keskittyä niihin, eikä tarvitsisi enää tasapainoilla työnteon ja harrastusten välillä. Taitaa olla toiveajattelua.

Pinterest ja instagramin puutarhahästägit on seurannassa, ja päivittäin tallennan taas uuden idean joka näyttää hienolta tai sopisi juuri siihen yhteen kohtaan puutarhassa.

Teen listoja. Loputtomasti listoja erilaisista asioista. Kasvilistoja mitä aion tilata, penkkilistoja, mitä kasveja laitan mihinkin penkkiin, kasvimaalistoja, vaikka kasvimaalla yleensä onkin ne samat luottokasvit. Perunalajikkeiden hankinta on joka vuosi yhtä hankalaa, vaikka tilaat ajoissa, ei silti välttämättä saa kaikkia toiveita täytettyä. Jos et muista tilata, täytyy tyytyä puutarhamyymälöiden valikoimaan tai naapurimaanviljelijän tilaamiin lajikkeisiin. Joka vuosi laitan pottuja, yleensä ne onnistuvat, mutta viime vuonna ei sitten millään. Valmistaudun henkisesti myös tämän vuoden pettymyksiin. Silti päätän valmistautua kasvukauteen paremmin kuin koskaan. Päätän esikasvattaa kaiken mahdollisen miehen rakentamalla lasiterassilla. Perhe ehkä yllättyy lasikuistin käytöstä, mutta tuskin iloisesti.

Sisällä pelargonit venyvät pituutta, täytyy ottaa niistä pistokkaita. Käenkaalit jaksavat vuodesta toiseen, kunhan muistaa kerran vuodessa siirtää osa mukuloista väljemmille vesille. Yleensä jaan niitä ystäville. Muutama hassu orkidea sinnittelee edelleen elossa, en ole saanut niitä viihtymään tässä talossa. Edellisessä ne kukkivat vuosi toisensa perään ilman juuri minkäänlaista hoitoa.

Jokin outo kaktus on päättänyt viihtyä ja kasvanut reilu puolimetriseksi, en tiedä miten sen saisi siirrettyä isompaan ruukkuun ja edes kannattaako se, entäs jos se päättää vielä kasvaa tuosta pidemmäksi?

Pienilehtinen viherkasvi talvehtii kalpeana ja hitaasti kuivuvana ruukuissa sisällä, katsotaan vahvistuuko se kevään tullen.

Keväthaaveilua on monenmoista, tänään upea talvinen keli antoi energiaa ja sain lattaraudat väännettyä oikeaan muotoon kanalan ruohokattoa varten. Pelkästään kanalan katon ajatteleminen saa aikaan villien ideoiden myrskyn. Mitä kaikkia lajikkeita sinne voisikaan laittaa kasvamaan, vai annanko rikkaruohojen rehottaa, niin että kanala näyttää vihreän peruukin pukeneelta peikolta?

Kanoista puheen ollen, ne kaipaavat suojaavia kasveja niin aitaukseen kuin sen ulkopuolellekin. Tämä ajatus pelasti minut tunkemasta vahingossa kasvatettuja pensaita pitkin poikin pihaa, nyt saankin rauhassa istuttaa ne kanalan aitauksen viereen luomaan vihreän turvakäytävän isompien pensaiden ja puiden suojiin. Ja kanalan verkkoaita on kuin tehty köynnöskasvien kodiksi. Kävin jo viime viikolla napsimassa köynnöshortensiasta pistokkaat vesilasiin sisälle juurtumaan. Ah, mikä määrä uusia kasvatuspaikkoja tämä idea luokaan! Varsinkin kun haluaisin käytännöllisyyden kannalta pitäytyä suurissa kasvatuspenkeissä, ei mitään pientä piiperrystä tähän pihaan. Perheen ruohonleikkaajat kiittää kun istutusalueet on selkeästi merkitty ja kantattu tai reunustettu.

Olipa ihana pitkästä aikaa kirjoitella, antaa vaan ajatusten tulla ulos sormien kautta. Kevät kyllä tulee, omaa tahtiaan. Nyt nautitaan näistä komeista talvikeleistä ja suunnitteluun uppoutumisesta!