Omavaraisuutta, osa 3

Viimeksi oli puhetta hankinnoista. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja kaivelin laatikoista tämän malliksi saamani kiilasetin. Laitoin kuvan tutulle sepälle ja hän oli sitä mieltä että vastaavien kiilojen teko onnistuu. 

Kun kelit alkoivat vähän lämpenemään, saatiin sovittua päivä milloin menen sepän oppiin. Kelien lämpeneminen on relevanttia sillä pajalla ei ole lainkaan lämmitystä. Aamulla lähtiessäni oli pakkasta -10 astetta, mutta päivällä oli enää pari astetta joten tarettiin hyvin pajalla. Tai no, mulla oli lähinnä hiki koko ajan.

Tämän mallina olevan kiilasetin sain Kymen Graniten miehiltä, porasivat 18 mm kiviterällä, 10 cm syviä holeja kiviin ja sitten pienemmät siivet / olakkeet reikään ja kiila perään. Vuorotellen kiiloja naputtelemalla kivi halkesi nätisti oikeasta kohdasta. Mielenkiinnolla odotan miten sama onnistuu multa.

Sepän paja sijaitsee Raaseporin Prästkullassa, pajarakennus kuuluu kartanolle edelleen. Prästkullan kartano tunnetaan keskiajalta asti ja voin kertoa että pajassa huokuu historia enemmän kuin elävänä. 

Työkaverini kysyi missä olen tutustunut Hansiin, piti oikein miettiä ja loppujen lopuksi olen kai tutustunut häneen tilaustöiden kautta. Silloin tällöin ohi ajaessani aina pysähdyn juttelemaan ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. 

Seppä oli valmistellut hommia etukäteen leikkaamalla sopivaksi katsomastaan romusta kiilan mallisia kappaleita. En enää muista mitä metallia kiilat on, mutta jotain erittäin kovaa metallia. 

Kuvassa reunoilla näkyy lyhyempiä kappaleita, jotka on halkaistu pyöreästä metallitangosta ja pätkitty oikeaan mittaan. Näitä lyhkäisempiä siipiä pääsin itse takomaan. 

Ahjossa odotti jo hiilet kuumana. 

Hans näyttää mallia, tuosta ensin reunoista vähän ja sitten tasoitat ja sitten vaan käännetään pää. Helpoltahan se näytti kun ammattilainen tekee..

Ensimmäinen vasemmalta on se mallikappale ja loput jonossa mun yritelmiä. Ensimmäiset oli tietysti hankalia ja yritin koko ajan taivuttaa väärää puolta mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan ja sain työskennellä ilman valvontaa.  

Parasta tällaisissa projekteissa on aina ehdottomasti uuden opettelu. Oppimisen takaa parhaiten hyvä opettaja ja nyt oli kyllä hyvä opettaja neuvomassa. Pidettiin päivän aikana pari evästaukoa, jotka tulivat todella tarpeeseen. Pää sauhuten yritin omaksua neuvoja ja toimintatapoja mitä tehdään ja miten. Kuten aina käsitöiden ollessa kyseessä pitäisi tuntea materiaalit ja niiden erot sekä ominaisuudet. Näitä ei lähdetty sen tarkemmin perkaamaan, mutta kaikkia käytännön oppeja tuli reilusti. 

Kaikista hankalin osuus oli saada työstettävä kappale ahjoon sellaisessa kulmassa että sen sai pois nopeasti ja oikeassa kulmassa asetettua pihtien koloon siten että otetta ei tarvinnut enää korjata ennen takomista. Otteen tuli olla tukeva ettei kappale pääse kimpoamaan pihtien otteesta taottaessa. Ahjossa olevat hiilet paloivat eri tahtia ja siinä sitten yritin saada kappaleen sellaiseen kulmaan että se ei vajoa ja pysyy nätisti näkyvillä sen verran että pihdeillä saa kunnollisen, mutta ei liian syvän otteen. 

Taoin nelisen tuntia ja sitten tuli seinä vastaan. Viimeistä tehdessäni totesin että nyt ei kannata enää jatkaa, ei pysty keskittymään, ei jaksa enää fyysisestikään. Hans teki sitten viimeiset kolme valmiiksi ja oli pysäyttävää katsella kuinka nopeasti ja siististi homman voi tehdä. Aikaa ja hiiliä kului varmasti viisi kertaa vähemmän kuin minulla ja itse jouduin kuumentamaan raudan noin viisi kertaa per kappale ja Hans kuumensi yhden kappaleen vain kaksi kertaa. 

Tässä kuvassa siis alin on se malli ja loput minun ähräyksiäni. Kuten näkyy niin ylemmäs tullessa alkoi jo vähän sujua, ei enää niin kauheita klommoja ja kiemuroita. Yhden kappaleen melkein poltin kun jäätiin jotain siinä höpöttämään kesken kaiken, se näkyy keskivaiheilla vaaleampana ja reilusti ohkaisempana kuin muut. Enpä tiennyt sitäkään että metalli palaa kuin tähtisädetikku, olipa jännän näköinen. Onneksi Hans huomasi sen nopeasti ja sai kappaleen pelastettua tunkemalla sen tuhkan sekaan viilenemään. 

Tähän väliin on pakko kertoa mitä pajalla kävi. Minulla oli kuulosuojaimet ja suojalasit päässä. Kuulosuojaimet oli suurimman osan ajasta vain pään ympärillä, ei korvilla. Kuvista ei nyt näy miten valtava takka pajassa sijaitsi, mutta epäilen että sisämitat on 1,5 m x 1,5 m, koska minä olisin mahtunut sinne makoilemaan melkein miten päin vaan. Takassa on ahjo siten että sinne tarvitsee hieman kumartua takan yläreunuksen sisäpuolelle kun laittaa työstettävää kappaletta ahjoon lämpenemään. Takan yläreunus on minun päätäni noin parinkymmentä senttiä korkeammalla. Eli en siis voi siihen mitenkään osua. 

Joka tapauksessa siinä työn tuoksinassa tunsin kaksi erillistä kertaa kun päähäni, kuulosuojaimiin kopsahti jokin. Ei kovaa, mutta hyvin selvästi. Kaikki tietää miltä kuulostaa kun on kuulosuojaimet päässä ja jokin niihin osuu, se on ihan selkeä tunne. 

Koska työ oli kesken totesin vaan että oho, osuin siihen takan reunukseen. Koska kuulosuojaimet pysyi päässä niin en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kunnes sitten tuli tauon aika ja seisoin samassa paikassa ja katselin ylöspäin kohti takanreunusta. Heiluttelin siinä päätäni ja totesin että en ole mitenkään voinut sinne osua, pituus ei riitä. 

Jäin miettimään asiaa, ja samalla Hans kysyy tykkäänkö kummituksista? No tottakai, onko jotain hyviä juttuja? Hans kertoi pari kertomusta pajasta ja kertoi muun muassa naapurin ihmetelleen kuinka seppä on ahkerana pajassaan keskellä yötä kun kuuluu kilkettä. Oli aamulla kysynyt että mitä oikein keskellä yötä siellä teki, niin Hans kertoi että ei siellä ole kukaan ollut. 

Tuli aika vahvasti olo että joku entisistä sepistä on käynyt minua päähän paukauttamassa, tein varmaan jotain väärin ja siitä piti sitten huomauttaa. :) 

Päivä oli mukava ja opettavainen, kiitos Tulentaika! Sain kivikiilat valmiiksi, nyt täytyy vielä katsoa jos löytyy sopiva kiviporanterä että pääsen kiviä kilkuttelemaan pienemmiksi. 

Vasta lähtiessäni kotiin ajamaan huomasin että peukaloista oli tunto poissa ja toinen oli mustelmilla. Tänään on sitten sormilihaksissa tuntunut että on jotain tullut tehtyäkin. Vasen kyynerpää on melkoisen arka yhdestä kohdasta, muuten on vain normaalia lihaskipua. Kyllä tietää taas tehneensä!

Kun tämä julkaistaan, on pääsiäinen jo ohi. Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäisviikonloppu.

Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. 

Mukana puuhassa on Korpinkiven tupa, Maatiaiskanasen elämää, Rakkautta ja maan antimia, Olipa kerran arki, Riippumattomammaksi, Farmer to bee, Korkealan isäntä, Isontalon elämää, Villa valtaus ja Mrs Sinn.