Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vinkkinurkan kuvat

Kuvat tulee edelliseen postaukseen jälkijunassa kahdesta syystä. Ensinnäkin unohdin ottaa ne, toisekseen eilen satoi ja oli kurja keli joten en olisi saanut edes siedettäviä kuvia. Tänään sitten räpsin kuvia, valitettavasti aamupäivän kovassa auringonpaisteessa enkä osaa säätää kameraa joten kuvat on vähän valjuja. Enjoy!


 Tästä se taas lähti, viimeinen omenapuu leikkurin uhriksi. Välineinä tikkaat, Fiskarsin härpäke (googlasin, se on nimeltään puutarhan monitoimileikkuri), pitkäkahvaiset oksasakset, saha ja eväät.



 Härpäkkeen pää, keskellä näkyy oranssi kahva ja päässä oranssi nuppi.

 

Eväiden tarkistus



 Saha ja sen piiiitkä varsi


Iltapäivän välineistöä, kun lyhyillä tikkailla ei puuhun kiipeämisillä enää yletä on pakko ottaa käyttöön tikkaat. Oma viritys, eli normi tikkaat tuettu alhaalta liinalla että pysyvät. Alussa se jännitti, mutta kunhan muisti polkaista kumpaakin päätä kunnolla maahan ennen kiipeämistä niin kerkesi huomata myyränkolot ja välttyi välittömiltä kaatumisilta. Huomenna jatkuu tämä ilo.



Hanskat ja nuppi joka aiheutti melkein akuankkaraivarit heti aamusta. 



Kurotus tikkailla seisten. Kurotan ja sitten kun tartun nuppiin niin totean että nuppi on eilisen viimeisen kallon ritinää aiheuttaneen leikkauksen jäljiltä umpijumissa. Koska nuppi menee osittain varren sisälle, on siitä tehty loivasti kartionmallinen ilmeisesti helpottamaan osumaa. Noh, tämä sama kartionmuoto sekä reiän ja tapin tiukka mitoitus aiheuttaa nupin ajoittaista jumiutumista varsinkin tiukemman puristuksen jälkeen. Miten musta tuntuu että puhun jostain ihan muusta aiheesta?? =D No, joka tapauksessa nuppi jää reikään jumiin eikä sitä meinaa saada millään sieltä pois. Tänään potkimisen, sahalla hakkaamisen, epätoivoisen puolelta toiselle vääntelyn ja melkein jo hammaskaluston käyttöön oton jälkeen keksin vihdoin pitkäkahvaiselle ystävälleni tehtävän. Se näkyy kuvassa, nupin irroitus jumista! Jei, tiesin etten ihan turhaan hommannut noitakaan!!


 

Tämän karsimisen ajattelin ikuistaa viimeisen puuh kunniaksi ihan kokonaan, onpahan teillekin jotain näytettävää. Tässä koko puun alkutilanne.

 


Lopputilanne.










Rungon alkutilanne vasemmalla ja lopputilanne oikealla.



Yhden oksan alkutilanne ylempänä ja lopputilanne alempana.




Oikealla puolella rungosta kasvava vesiverso ja vasemmalla puolella oksasta suoraan ylöspäin sojottavia, jo useamman vuoden kasvaneita vesiversoja. 


Vasemmalla toisesta puusta oli lohjennut liian kapeassa kulmassa olleet kaksi kilpalatvaa, Totuus valkeni vasta kun sattumalta otin kädellä kiinni oksien päältä. Sahasin kummatkin pois ja katsotaan miten käy. Oikeanpuoleinen kuva on ison oksan viotuksesta, samantapaisia kohtia löytyy useista puista, leikkasin kaikki pois. Välillä näkee että on tullut ristikkäisen oksan hankaumasta, välillä en osaa sanoa onko kyse taudista. Joka tapauksessa harmitti tätä oksaa karsia, se oli kovin hyvässä kulmassa ja hyvään suuntaan, siisti oksa muutoin paitsi sitten tuo. Höh.


Tässä vasemmalla tyypillisesti kuivunut oksa mun puutarhassa. koko oksa pois. Oikealla sama oksa mutta vastakkaiselta puolelta kuvattuna ja kuivuneen osan leikkauksen jälkeen. Kaksi vesiversoa kasvanut puun mittoihin, toisen jätin paikalleen ja toisen, joka oli kiertynyt varsinaisen rungon ympärille karsin pois. 




Yllä näkyy miten rungon mittoihin kerennyt vesiverso kietoutuu oksistoon. 


Kaksi irroitettua runkoa? Ei, vaan toinen on taas kerran jumiin jäänyt saha. Paljon joutui katkomaan oksia ennen kuin sai tämän runkomaisen vesiverson revittyä alas puusta. Naapuri tuli kyläilemään ja näki kun hiki hatussa raivosin puulle, piti reilua välimatkaa ja huuteli turvallisen matkan päästä pitämään taukoa. Ärinää ja murinaa vastaukseksi joten odotteli kunnes sain homman päätökseen. 





Fiilistelykuvia



Päivän lentonäytöksiä, niitä joista sain kuvaa. Kurkia lenteli myös, palokärki lenteli omaa jännää putoilevaa lentoaan ja lukemattomia muita. Päivän voittaja oli joka tapauksessa varis, joka pudotti jotain sen suuren saarnen päällä. Satuin näkemään tapauksen, se pudotettu esine oli pyöreähkö, tippui puolelta toiselle keinuen ja vaikutti melko suurelta, selkeästi tippui suoraan ja nopeasti eli painoa oli jonkun verran. Tämä selvisi kun kaveri koirineen tuli käymään ja ihmettelin että mistä tuo koira löysi reissumiehen puolikkaan (leivän, ei ihmisen). Varikselta jäi eväät syömättä, mutta Diva-mitteli nautti sen iltapalaksi.



Kuvasin myös pienen pätkän lintujen laulelua, mutta nyt kun katsoin videon koneelta niin ei kyllä kuulunut mitään, joten Lakun kuvaan on tyytyminen, ihanaa kevättä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!