Koiran kouluttamista ja elämää pienessä rannikkokaupungissa.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kohti omavaraisuutta osa 6

Taaperrus kohti omavaraisuutta jatkuu. 

Meillä jatkui heinän niitto, samoilla kulkupeleillä siis jatkettiin. Tässä mies odottaa kärsivällisesti että saan kuvan otettua.

Olin traktorissa temutessani lukinnut vahingossa tasauspyörästön ja ihmettelin kun ei halua Valmetti kääntyä, ei sitten millään. Suunnittelin jo vaikka mitä etupainoista aina salaojiin saakka, kunnes naapurin mies muuta asiaa neuvoessaan kysyi että onko ollut vaikea kääntyä. Hän huomasi että lukitus oli päällä. Nyt oli jo melkoisen paljon miellyttävämpi ajella näitä kapeita sarkoja kun traktori kääntyi normaalisti. 




Ylemmässä kuvassa on jo niitetty ja sovitellaan niittokone syrjään odottelemaan. Tässä alla kuitenkin pieni videonpätkä miltä se niittäminen näyttää ja kuulostaa. Toivottavasti video toimii. 



Juhannuksena saatiin kasa raavaita miehiä kylään ja laitettiin hirsilato aluilleen. Oltiin jo aiemmin tuotu paikalle naapurin etukuormaajatraktorin avustuksella kasa kiviä. Ne pyöriteltiin alkuun paikoilleen. Yllättävän nopeasti homma sujui, näitä muutamaa jättiläiskiveä lukuunottamatta, joiden liikuttamiseen tarvittiin jokainen käsipari. 




Homma eteni nopeasti vaikka hirret painoivat kuin synti, osa oli täysin käyttökelvottomia, liitoksia jouduttiin uusimaan ja osa lapuista puuttui. Olin siis merkinnyt hirret ennen ladon purkua, mutta osa hirsistä jäi jo purkupaikalle niiden huonon kunnon takia. Näin ollen liitokset eivät enää sopineet toisiinsa ja niitä sitten ihmeteltiin epäsopivin työkaluin ja osaamattomin näpein paikoilleen. Tämän ladon käyttötarkoitus on säilyttää heinää ja kesäisin toimia lampaiden suojana joten hirsien väliin on jopa suotavaa jäädä vähän tuuletusrakoja. 




Tähän saakka päästiin kunnes loppui miehiltä voimat ja traktorista kurotus. Vielä pari hirsikertaa ja sitten katto sekä vintti. Onhan siinä vielä puuhaa, mutta toisaalta tämä on ihanan rentoa ja hikistä puuhastelua. Moni kaupunkilainen tuumasi että ei tällaista pääse missään tekemään. Harvoin myös pääsee tosissaan ponnistelemaan kaikin voimin työssä, joten tällainen tarjoaa hyvää vaihtelua tietokoneen ääressä istumiseen. 


Kasvulaatikot alkaa jo näyttää paremmalta, tuulista on ollut ja se verottaa ihan varmasti osan kasvuvoimasta. Iloisessa sekamelskassa tomaatteja, sipulia, herneitä, kukkia, yrttejä. Toisessa laatikossa sipulia ja porkkanaa sekä pinaattia. Pinaatti ei näytä onnistuvan, mutta hätäkös tässä. 



Vadelmat näyttää osittain yllättävän hyviltä, keväisestä siirrosta huolimatta. Täytyy laittaa vielä toinen rivi ihan ostotaimista syksyllä. 


Sopivasti ennen juhannusta kävin hakemassa peräkärryllisen lehmänkakkaa naapurin viljelijältä. Olisi tietysti ollut mukavampi ettei kasa olisi haissut tuossa talon vieressä juhannuksena, mutta muuten olisi jäänyt kakat saamatta joten kakkaa haetaan silloin kun sitä saa. Tämä menee jälkikompostoitumaan ja sitten peltoon tai kasveille. Osan hautaan jo samantein viereiseen kukkapenkkiin. Kanalan tyhjennys on myös työlistalla, viime vuoden kananlan pehkut on jo käytetty joten lisää lantaa tarvitaan. Pitäisi pitää paria lehmää pelkän lannoitteen takia. Tai ehkä helpommalla pääsen kun haen naapurista..


Tämän kurkistusikkunan myötä tsemiä kaikille projekteihin ja hyvää kesän jatkoa, muistakaahan lomailla ja nautiskella kesästä myös!


Mukana kirjoittelussa Korpinkiven tupaKorkealaRakkautta ja maan antimiaMaatiaiskanasen elämää. Lisään muut myöhemmin jos tulee vielä lisää kirjoittajia. 




13 kommenttia:

  1. Vautsi, mikä hirsilato. Upea juttu! Hyvältä näyttää muutenkin <3 Mukavaa heinäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jännä nähdä millainen se on valmiina! Kiitos samoin, onnistunutta kasvukautta teille <3

      Poista
  2. Voi miten upea hirsilato! ja mikä talkooporukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuveli kutsui kavereitaan kylään ja vanhoja kavereita ja naapureita. Jostain syystä nää innostuu kun lupaa hikeä ja voimankäyttöä =D

      Poista
  3. Upean näköinen lato ja muutenkin teillä on hyvän näköiset touhut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, huonosti viljelykset kasvaa tänä vuonna. Onneksi saadaan noita muita projekteja pikkuhiljaa eteenpäin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, laitan lisää kuvia jahka saadaan homma etenemään. Korkeus alkaa olla sellainen että tarvitaan kurottajaa jonkinlaista nostamaan hirsiä.

      Poista
  5. Oi alkoi ihan itsekin miettimään, mihin me voitaisiin pystyttää uusi lato tai aitta 😄 Kivan näköistä puuhaa ja hienoa jälkeä! Mukavaa kesän jatkoa myös teille!

    VastaaPoista
  6. Upeaa! Alkoi itse haaveilla samanmoisesta puuhasta, mutta taitaa olla kiireeållisempiäkin tehtävänä 😁 Kivan näköistä puuhaa ja jälki upeaa; kyllä lampaiden ja heinien vielä kelpaa 😊 Mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sinne joku aitta tai lato mahtuu jonnekin nurkkaan! Ihanaa kesää myös teille!

      Poista
  7. Talkoulusta olen tykännyt aina, soisinkin perinteen voivan paksusti ja elpyvän entisestään-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoista mekin tykätään, talkoissa kuitenkin vastavuoroisesti ruokitaan ja juotetaan talkoolaiset sekä lupaudutaan talkoisiin myös heille tarpeen tullen. Talkoolaiset onkin meille ollut hurjan iso apu, kiitos siitä!

      Poista

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos kommenteista!